Shutterstock

Onko olemassa ihmisiä, jotka eivät tunne kipua?

Maailmassa on muutama sata ihmistä, jotka kärsivät synnynnäisestä sairaudesta, jonka vuoksi he eivät tunne kipua eivätkä aisti lämpötiloja.

Sairaudesta käytetään lyhennettä CIPA sen englanninkielisen nimen mukaan (congenital insensitivity to pain with anhidrosis), suomeksi puhutaan oireistokokonaisuudesta, johon liittyy synnynnäinen tunnonpuute ja hikoilukyvyttömyys.

Tunnottomuuden syynä on geenivaurion aiheuttama kipu-ja lämpöaistimuksia välittävän hermoston kehittymättömyys.

Sai-rauteen liittyy myös kehitysvammaisuus ja onnettomuusalttius. Sairaus on peittyvästi periytyvä eli ominaisuus siirtyy lapselle vain, jos molemmilla vanhemmilla on sama geeni.

CIPA-potilaiden eliniänodote on lyhyt, sillä kivun puuttuessa on vaikea havaita hengenvaarallisia loukkaantumisia tai tauteja. Puolet potilaista kuolee alle 3-vuotiaana. Yksi harvoista CIPA-potilaista on yhdysvaltalainen Ashlyn Blocker.

Hänen sairautensa ilmeni, kun hänet vietiin kahdeksankuukautisena lääkäriin silmätulehduksen vuoksi. Tyttö ei ollut äännähtänytkään, vaikka hänen sarveiskalvossaan oli paha naarmu.