Nirsoileva ihminen

Miksi ihmiset nirsoilevat? Ovatko lapset nirsompia kuin aikuiset? Muuttuuko maku iän myötä?

nirso, vauva, syö
© Shutterstock

Kaikki ihmiset ovat syntyjään tietyllä tavalla nirsoja, sillä ihminen ei yleensä pidä karvaasta mausta. Karvaan kaihtaminen on varsin järkevää, sillä monet luonnosta löytyvät myrkylliset aineet maistuvat karvaalle. Vastaavasti pienet lapset pitävät makeasta, joka muistuttaa äidinmaidon makua.

Lapset reagoivat usein voimakkaasti makuihin, jotka ovat heille täysin uusia. Kyse ei välttämättä ole nirsoilusta, vaan siitä, että lapset kokevat maut voimakkaammin kuin aikuiset. Tämä johtuu siitä, että maku- ja hajuaistit ovat lapsuudessa terävimmillään ja heikkenevät vähitellen iän karttuessa. Ihmisen makuaisti johtuu monista tekijöistä, ja se muuttuu iän myötä.

Tästä johtuu esimerkiksi se, että jollekin homejuuston maku saattaa lapsena olla oksettavan kamala ja aikuisena homejuusto voi olla hänen suurinta herkkuaan. Joskus aivot voivat toimia myös niin, että jokin ikävä kokemus yhdistetään ruokaan, jota henkilö on syönyt juuri ennen kokemusta.

Jos esimerkiksi katkaisee jalkansa heti, kun on syönyt tiikerikakkua, kakku ei ehkä maistu vuosikausiin. Ihmisten makuaistimuksiin vaikuttavat monet seikat. Aistimuksessa yhdistyvät niin kielen makunystyröiden välittämät viestit, ruuan haju kuin koostumuskin.

Myös henkilön kulttuuritausta vaikuttaa makujen kokemiseen. Usein lapsen nirsoilu johtuu vanhempien suhtautumisesta ruokailuun ja ruoka-aikoihin. Lisäksi on havaittu, että lapset oppivat helpommin syömään monipuolisesti, jos myös äiti on raskauden aikana syönyt monipuolisesti.