1. Ilma eristää kylmyyttä
Kun lämmin iho on kosketuksissa kylmän ilman kanssa, se yrittää lämmittää ilmaa prosessilla, jota kutsutaan konvektioksi eli kuljettumiseksi. Mitä suurempi lämpötilaero on, sitä nopeammin keho luovuttaa lämpöä ympäristöön.
Juuri tämä lämmön häviö aiheuttaa viluisen olon.
Kun puetaan vaatteet päälle, luodaan kehon ympärille ohut seisova ilmakerros. Se on helppo lämmittää, ja kehon ja ympäristön välinen suuri lämpötilaero siirtyy kauemmaksi ihon pinnalta – sinne, missä ilma koskettaa vaatteita.
Lämpimänä pysymiseen vaikuttavat siksi:
- Kehon ja vaatteiden ulkopinnan välissä olevan ilman määrä.
- Tekstiilien hengittävyys, josta riippuu, paljonko ne päästävät ilmaa lävitseen.
Optimaalinen ratkaisu olisi siis iso hengittämättömästä materiaalista, kuten lateksista tai muovista, valmistettu kupla. Paksu ilmakerros aiheuttaa kuitenkin tiiviysongelmia, ja muovit estävät kosteutta haihtumasta, joten iho alkaa pian tuntua kostealta ja tahmealta.
Koska lämpö siirtyy helpommin veteen kuin ilmaan, sitä menetetään nopeammin.
Vaatteiden kyky eristää kylmää on käytännössä usean eri vuorovaikutuksen yhteistulos. Ominaisuuksia voidaan tasapainottaa – esimerkiksi ulkoiluvaatteissa useilla kerroksilla.
Arvio: Väite pitää paikkansa.
Kuitujen – kuten kuvassa näkyvän villan – rakenteeseen kuuluvat kylmyyttä eristävät ilmaontelot.
Täydellinen lämmönsäätely jää haaveeksi
Monilla luonnonmateriaaleilla ja tekokuiduilla on hyviä lämpöominaisuuksia, mutta mikään niistä ei ole optimaalinen.
Untuva
Edut: Sisältää runsaasti isoja ilmaonteloita.
Haitat: Imee itseensä kosteutta ja menettää tehoaan litistyessään.
Polyesteri/fleece
Edut: Eristää hyvin.
Haitat: Päästää paljon ilmaa lävitseen.
Silkki
Edut: Tiheänä kudoksena eristää hyvin ja imee itseensä ja luovuttaa kosteutta.
Haitat: Käytetään yleensä erittäin ohuena kankaana.
Villa
Edut: Imee itseensä ja luovuttaa kosteutta, eristää parhaiten suhteessa painoon kuidun luonnostaan ilmavan rakenteen ansiosta.
Haitat: Paino – etenkin märkänä.
2. Lämpö haihtuu päästä
Hyvää tarkoittavat vanhemmat vetävät lapsensa pipon peittämään korvia sillä perusteella, että 40–45 prosenttia kehon lämmöstä karkaa pään alueelta.
Käsitys, joka juontuu ilmeisesti 1950-luvulla tehdyistä sotilaskokeista, on kuitenkin väärä.
Se, paljonko ruumiinosa luovuttaa lämpöä, riippuu ratkaisevasti sen pinta-alasta.
Vuonna 2008 osoitettiin, että 7–10 prosenttia ruumiinlämmöstä häviää pään kautta. Luku vastaa kutakuinkin pään osuutta kehon pinta-alasta, joka on seitsemisen prosenttia.
Päähine ei ole kuitenkaan turha kapistus – ainakaan vanhuksilla, joiden eristävä rasvakerros on ohut.
Arvio: Väite ei pidä paikkaansa.
3. Monta vaatekerrosta lämmittää paremmin
Jokainen talvella ulkoileva tietää, että pelkällä takilla ei aina pärjää, vaikka se olisi paksu.
Kerrospukeutujan ei tarvitse värjötellä viluissaan, koska kerrosten välissä oleva ilma eristää. Päällekkäiset tekstiilit pitää kuitenkin valita oikein, jotta hengittävyys ja tuulenpitävyys pysyvät tasapainossa.
Talvikäyttöön tarkoitetuissa ulkoilutakeissa on yleensä monta erilaista tekstiilikerrosta, jotka vaikuttavat samalla tavalla kuin kerrospukeutuminen.
Arvio: Väite pitää paikkansa.
4. Nälkäiselle tulee helpommin vilu
Normaalilämpöisessä kehossa verenkiertoelimistö kuljettaa muun muassa ravintoaineita, happea ja lämpöä tehokkaasti kaikkiin ruumiinosiin.
Kun ruumiinlämpö laskee, raajojen verenkierto heikkenee, jotta keskeiset elimet, kuten sydän ja aivot, eivät kärsisi. Veri kiertää huonommin myös ihossa. Siksi ihoa, sormia ja varpaita alkaa paleltaa ensimmäisenä.
Ruumiinlämmön ylläpitäminen aineenvaihdunnan avulla kuluttaa energiaa. Kun tutistaan vilusta, keho aktivoi lihaksia polttamaan kaloreita.
Jos helposti käytettävää energiaa ei ole tarjolla, on vaikeampi pitää yllä ruumiinlämpöä.
Siksi viluissaan oleva tuntee yleensä, että syömisen jälkeen ei enää hytisytä, vaikka lämpötila on sama kuin ennenkin.
Arvio: Väite pitää paikkansa.
