Näistä nautit eniten fyysisesti

Uusi tutkimus paljastaa ihmisen eläimelliset tarpeet ja osoittaa, mitkä asiat tuottavat suurinta fyysistä nautintoa. Niissä joko tungetaan jotain kehoon tai eritetään jotain kehosta.

Huulet läheltä

Luettelo asioista, jotka tuntuvat meistä ihmisistä fyysisesti tyydyttävimmiltä, on täynnä hekumaa, joka kumpuaa perustavaa laatua olevien eläimellisten tarpeiden tyydyttämisestä.

Tämä selviää kyselystä, jonka YouGov-markkinatutkimusyritys teki tanskalaiselle Søndagsavisen-sanomalehdelle. Kyselyssä yli 1 000 ihmistä Pohjoismaista vastasi siihen, mikä tuottaa heille suurimman nautinnon.

Me ihmiset olemme pohjimmiltamme vain elämiä eläimellisine tarpeinemme ja matelijanaivoinemme, jotka palkitsevat fyysisen tyydytyksen. Katso tästä, mitkä ovat 7 suurinta fyysistä nautintoa:

7. Aivastaminen

Nys blondine

Aivastaminen on yksi äkillisistä reaktioista, joita emme juurikaan voi hallita. Se on yleensä refleksi eli tahdosta riippumaton reaktio.

Ihmisen voi ärsyttää aivastamaan esimerkiksi kutittamalla nenää, painelemalla päänahkaa tai kiskaisemmalla klyyvarista karvan irti, mutta useimmiten aivastus syntyy aivan itsekseen.

Aivastuksen tuottama ”laukeamisen” tunne on ehkä juuri se syy, miksi aivastamista pidetään yhtenä eniten fyysistä nautintoa tuottavista asioista.

Aivastus on fyysisenä reaktiona hyvin samantyyppinen kuin orgasmi. Se on voimakkaan jännitystilan äkillinen laukeaminen, jota seuraa mielihyvä.

6. Raapiminen sieltä, mistä kutittaa

Mikään ei lähetä sellaisia nautinnon väreitä pitkin kehoa kuin se, että vihdoin osut siihen kohtaan selässä, joka kutisee ja saat raavittua sitä.

Raapimalla itseäsi huijaat aivot luulemaan, että kutisevassa kohdassa tuntuu kipua.

Tämä saa aivot siirtämään huomion kutinan aiheuttaneista hermopäätteistä pois ja vapauttamaan serotoniini-nimistä välittäjäainetta, joka on elimistön oma versio selkäydinpuudutuksesta.

Raapimisen huono puoli on se, että aivoissa reaktiona kipuun vapautuva serotoniini voi tutkimusten mukaan aiheuttaa lisää kutinaa.

Tietysti voit taas raapia itseäsi uudesta paikasta, jos keksit, mistä kutisee ja yllät siihen sormillasi, ja tuntea uudestaan ihanat väristykset kehossa – mutta toisaalta kierre ei kyllä sitten lopu koskaan...

5. Käydä kakkosella, kun on TODELLA tarve

"Vääntää pytonit, "vääntää tortut", "laskea kaapelia", "töräyttää pyttyyn". Ihan sama, mitä nimitystä siitä käytetään. Kun todella tuntuu siltä, että on pakko mennä, niin sitten on PAKKO mennä, ja palkinto on sitäkin suurempi.

Olo tuntuu "keventyneeltä", ja juuri siitä syntyy nautinto. Keveyden tunteesta.

Merkittävän ison massan ponnistaminen ulos kehosta laskee verenpainetta ja tuottaa tuotoksestaan haltioituneelle uskomattoman keveän olon koko kehoon.

4. Syöminen, kun on sudennälkä

Sulten mand sandwich

Kun olet todella nälkäinen, elimistösi kärsii.

Verensokeri romahtaa, muutut äreäksi ja huumorintajuttomaksi, ja kehnoimmillaan tila aiheuttaa vapinaa ja lihaskouristuksia.

Kun lopulta saat ruokaa, aivot varmistavat, että muistat syödä vastaisuudessakin. Aivot nimittäin vapauttavat silloin dopamiini-välittäjäainetta, joka on elimistön omaa onnellisuuslääkettä.

Aivot toimivat periaatteessa kuin sinä, kun palkitset koiran herkkupalalla tämän tehtyä tempun oikein.

3. Juominen, kun kurkku on rutikuiva

Mand drikker vand

Nestehukka on elimistölle oikeasti vaarallista. Siksi elimistö alkaa heti reagoida ja protestoida, jos et juo riittävästi.

Ensinnäkin elimistö alkaa säästellä nesteen poistumista. Kunnon jano ilmeneekin usein päänsärkynä ja suun kuivumisena.

Heti, kun alat sammuttaa janoa, aivojen mielihyvä- ja palkitsemiskeskus reagoi reilulla dopamiinipotkulla. Lisäksi huomaat pian, että munuaiset toimivat jälleen ja pääset nauttimaan lorottelusta.

2. Virtsaaminen rakko täpötäynnä

Toilet skilt

Voimakas virtsaamisen tarve eli kova pissahätä johtuu rakon seinämien pullistumisesta ja pingottumisesta, mikä voi tuntua äärimmäisen epämukavalta. Epämukava olo on fysiologisesti välttämättömyys, sillä siitä kärsivä ei voi unohtaa käydä virtsaamassa.

Kun joudut pidättelemään liian pitkään, epämukava olo voi muuttua kivuliaaksi. Nautinto, joka tällöin syntyy rakon tyhjentämisestä, on todellisuudessa kivun väistymisen ansiota.

Kun rakko tyhjenee, sitä ympäröivät lihakset rentoutuvat. Tilanne muistuttaa sitä jännityksen laukeamisen nautintoa, jonka aiheuttaa luettelon kohta numero 1.

1. Orgasmi

Fødder i lagner

Vaikka syntyvyystilastot antaisivat ymmärtää muuta, orgasmi on yhä pohjoismaalaisten eniten arvostama fyysisen nautinnon lähde.

Käsi sydämelle: eikö olisikin harmillista, jos pitäisimme syömisestä, pissaamisesta, juomisesta tai pytyllä istumisesta enemmän kuin seksistä?

Orgasmin ykkössija ei ole mikään ihme, sillä se synnyttää aivoihin hyvin nopeasti erittäin voimakkaan huumaustilan ja tuottaa samalla koko kehossa tuntuvan voimakkaan hyvänolontunteen.

Miesten orgasmi kestää tavallisesti 5–15 sekuntia, kun taas naisten kokeman orgasmin kesto voi olla puolikin minuuttia. Koko tämän ajan aivot kokevat kemiallista pommitusta – tai pikemminkin niissä tuntuu ilotulitus, jonta ”himokoktail" aiheuttaa.

Nautinto, johon jäät koukkuun

Ihmisen orgasmissa aivoissa vapautuu suuria määriä dopamiini-välittäjäainetta, joka tuottaa euforisen mielihyvän ja onnellisuuden tunteen samaan tapaan kuin adrenaliiniryöpsähdys. Tila on niin nautinnollinen, että siitä voi tulla riippuvaiseksi.

Tutkimusten mukaan säännöllinen orgasmin saanti tekee hyvää sekä naisen että miehen terveydelle.

Seksuaalinen laukeaminen voi auttaa myös ehkäisemään useita sairauksia, kuten virtsatieinfektioita ja eturauhassyöpää. Se myös vahvistaa immuunijärjestelmää, kasvattaa itsetuntoa ja ehkäisee riskiä sairastua masennukseen.