Miten kaukaa passiivinen tupakointi vahingoittaa?

Naapurimme tupakoi parvekkeellaan, ja savu haisee meillä sisällä asti. Myös porraskäytävä haisee tupakansavulle. Vahingoittaako naapurin tupakansavu terveyttämme?

Lapsi altistuu tupakansavulle

Passiivinen tupakointi on erityisen vaarallista lapsille, sillä lapset hengittävät aikuisia enemmän savua sisuksiinsa painokiloa kohti.

© Shutterstock

Yhdysvaltain terveysviranomaisen mukaan tupakoinnilla ei ole turvaetäisyyttä.

Eli jos tupakansavun pystyy haistamaan, altistuu samalla sen yli 7 000 myrkylliselle kemikaalille.

Keuhkopotilaille happilaitteita valmistava yhdysvaltalaisyritys Inogen teki ulkoilmassa hiukkasmittarilla kokeen, jossa kävi ilmi, että vaikka vaarallisten hiukkasten määrä vähenee sitä mukaa, kun etäisyys sytytettyyn tupakkaan kasvaa, hiukkasten määrä oli kahdeksan metrin päässä silti 46 prosenttia normaalia suurempi.

Passiivinen tupakointi vahingoittaa heikoimpia

Passiivinen tupakointi kasvattaa syöpäriskiä. Tämä kävi ilmi esimerkiksi vuonna 2018 julkaistusta kattavasta analyysista, jossa vedettiin yhteen 40 eri tutkimuksen tulokset.

Analyysi osoitti myös, että passiivinen tupakointi vaikuttaa eniten naisiin, joilla se lisää sekä rinta- että keuhkosyövän riskiä.

Passiivinen tupakointi on yhdistetty myös suurempaan aivoverenkiertohäiriöiden riskiin erityisesti niiden kohdalla, jotka altistuvat säännöllisesti ympäristön tupakansavulle.

Tupakansavu vahingoittaa erityisesti lapsia, sillä lapset hengittävät sisään kerralla enemmän happea painokiloa kohti kuin aikuiset. Myös ikääntyneet ovat heikomman yleisen terveydentilansa ja vastustuskykynsä takia erityisen alttiita tupakansavun aiheuttamille haitoille.

Sydän- ja keuhkosairauksista kärsivät voivat saada passiivisesta tupakoinnista vakavampiakin oireita, ja raskaana olevien passiiviselle tupakoinnille altistuminen on yhdistetty lapsen pienempään syntymäpainoon.

Tupakansavu on täynnä myrkyllisiä aineita

Häkä

Vähentää veren happipitoisuutta.

Terva

Aiheuttaa keuhkosyöpää ja hengityselinten sairauksia.

Kadmium

Kasvattaa osteoporoosin riskiä.

Lyijy

Aiheuttaa aivovaurioita ja matalampaa älykkyyttä lapsilla.