Australiassa Queenslandin yliopiston tutkijaryhmä on havainnut, että miehillä maksa voi ikään kuin vaihtaa sukupuolta, jos se sairastuu.
Australialaisryhmä tutki, miten elimistön sisäisen kellon häiriöt, jotka vaikuttavat muun muassa vuorokausirytmiin sekä unen, nälän ja hormonitasapainon säätelyyn, voivat olla yhteydessä lihavuuteen, kakkostyypin diabetekseen ja maksasairauksiin.
Koe aloitettiin hiirillä, joilta osalta oli salvattu sisäistä kelloa sääteleviä geenejä ja joille syötettiin runsasrasvaista ravintoa.
Vertailuryhmän hiirille kehittyi diabetes ja ei-alkoholiperäinen rasvamaksa, mutta perimältään muokatuilla hiirillä ei havaittu merkkejä sairauksista, kertoo koetta johtanut lehtori Frederic Gachon.
"Saimme myös selville, että liikapainoisilla hiiriuroksilla maksa muuttui feminiinisemmäksi, mikä todennäköisesti johtui naishormoni estrogeenin suojaavasta vaikutuksesta."
Hormonihoidot voivat olla ratkaisu
Maksa on sukuelinten tavoin dimorfinen, mikä tarkoittaa, että miehen ja naisen maksoissa on merkittäviä eroja, koska yli 1 000 maksageeniä ovat eri sukupuolilla erilaisia.
Ryhmä tutki hiirten jälkeen ihmisten näytteitä ja havaitsi, että maksan naisistuminen päti myös ihmisiin.
"Näyttää siltä, että sisäisen kellon häiriöt mahdollisesti suojaavat maksaa vaikuttamalla hormoneihin, muun muassa kasvuhormoneihin, estrogeeniin ja testosteroniin," Gachon selittää.
Sisäinen fysiologinen kello vaikuttaa useisiin biologisiin toimintoihin, kuten uneen, aineenvaihduntaan ja hormonien eritykseen. Tutkijaryhmä uskoo, että sisäisen kellon häiriöt auttavat jarruttamaan sairauksien kehittymistä säätelemälllä aineenvaihduntaa.
Maksasairaudet ovat miehillä paljon yleisempiä kuin naisilla, ja niistä kärsii reilut 25 prosenttia aikuisväestöstä.
"Näiden löytöjen valossa tutkimme, voidaanko maksasairauksia hoitaa puuttumalla käyttäytymismalleihin tai hormoneihin", toteaa Gachon lopuksi.