Loppu sietämättömälle kutinalle

Bostonissa Harvardin yliopistosairaalan lääkäri Anne Louise Oaklander järkyttyi, kun hän totesi naisen raapineen kallonsa puhki ja reiän ulottuvan aivoihin asti.

Oaklanderia hämmästytti se, ettei kipu ollut hillinnyt potilasta. Päästäkseen selville kivuttomuuden syystä lääkäri alkoi tutkia naisen päänahan hermoja ja päätyi siihen tulokseen, että peräti 96 prosenttia kutisevan alueen hermopäätteistä oli tuhoutunut. Siksi ainoa sitä koskeva aistimus oli kihelmöinti.

Oaklander kertoi tapauksesta vuonna 2002 tieteellisessä artikkelissa ja paljasti samalla tutkija- ja lääkärikollegoilleen uuden asian: kutina ja kipu ovat kaksi eri tunnetta.

Tälläkin hetkellä noin kahdeksan prosenttia ihmisistä tuntee kutinaa jossain kohdassa – yleensä käsissä, selässä tai jaloissa. Ja joka viides kärsii jossain vaiheessa elämäänsä pitkäaikaisesta, yli kuukauden kestävästä kutinasta.

Sen lisäksi, että kutina koetaan ärsyttäväksi, se voi aiheuttaa nukkumis- ja mielenterveysongelmia ja heikentää elämän laatua samaan tapaan kuin kipu. Viime vuosina on yritetty kehittää kutinan hoitoa, ja aivan uutena keinona tutkijat ovat tarttuneet geenisaksiin, jotka katkaisevat hermoviestinnän.

Perimältään poikkeavia hiiriä ei kutita

Anestesiologian professori Zhou-Feng Chen osoitti vuonna 2007 ensimmäisenä, että kipu ja kutina ovat erilliset tunteet. Hän tutki yhdysvaltalaisen Washingtonin yliopiston laboratoriossa hiiriä, joiden selkäytimessä GRPR-niminen proteiini ei toimi perintötekijän muutoksen, mutaation, vuoksi.

GRPR huolehtii normaalisti siitä, että ihon tietyntyyppisten hermojen lähettämät viestit välittyvät eteenpäin aina aivoihin asti. Perimältään poikkeavissa hiirissä hermoimpulssit eivät kulkeneet selkäydintä pitemmälle. Ja sillä oli suuri vaikutus.

Kun Chen aiheutti mutanteille kipua esimerkiksi pistämällä niitä terävällä puikolla jalkoihin, ne reagoivat normaalisti ja yrittivät lähteä karkuun. Sen sijaan kun hiiriin hierottiin ainetta, joka aiheuttaa yleensä kutinaa, ne eivät olleet moksiskaan.

Koska perimältään poikkeavat hiiret eivät havainneet kihelmöintiä, voitiin päätellä, että selkäytimessä GRPR:ää käyttävät hermopäätteet vastaavat kutinan aistimisesta. Se, että koe-eläimet pystyivät tuntemaan kipua, osoitti kiistattomasti, että tuntoaistia palvelevat toiset hermoradat.

Toisin sanoen kyky erottaa kipua ja kyky erottaa kutinaa ovat toisistaan riippumattomia aistitoimintoja.

Siitä huolimatta, että kutina- ja kipuviestit kulkevat aivoihin eri teitä, ne vaikuttavat perillä samalla – huomiota herättävällä – tavalla. Kummankinlaiset hermoimpulssit toimivat eräänlaisena hälytysmerkkinä, johon käytännössä kaikki aivojen osat reagoivat toimimalla ylivilkkaasti. Tämä vaikutus erottaa kutinan ja kivun muista aistimuksista.

Kun esimerkiksi antaa heinien hivellä kämmentä, tuntohermot rekisteröivät kosketuksen ja lähettävät sitä koskevan tiedon aivojen tuntoalueelle. Sitten ei tosiasiassa tapahdu mitään, elleivät otsalohkot päätä, että tilanteessa pitää reagoida tietyllä tavalla.

Siinä tapauksessa, että kämmen osuu heinikossa nokkoseen, kutinahermot aktivoituvat. Kun niidet lähettämät viestit saavuttavat aivot, alkaa ryöppymäinen reaktiosarja.

Tuntoalue tunnistaa ensin kutinaa aiheuttavan ärsytystilan, mutta jo ennen kuin otsalohkot tiedostavat aistimuksen, kutinahermot vaikuttavat muihin aivojen osiin niin, että mieliala laskee, stressitaso nousee ja syntyy vaistomainen halu raapia epämiellyttävän tunteen lievittämiseksi.

Kutinalla on sama tehtävä kuin kivulla. Se auttaa vetämään käden vaistomaisesti pois nokkospuskasta, jotta poltinkarvat eivät polttaisi niin, että iho alkaa punoittaa ja palaa rakoille. Kihelmöinti myös varoittaa työntämästä kättä nokkosiin uudestaan.

Immuunijärjestelmä aiheuttaa kutinan

Syynä siihen, että nokkosen poltto ja hyttysen pisto saavat ihon kihelmöimään, ovat kasvin polttava neste ja hyönteisen sylki. Vieraat aineet aktivoivat immuunijärjestelmän, joka mobilisoi koko valkosoluarmeijansa eliminoimaan niitä.

Puolustusoperaation koordinaatio perustuu siihen, että immuunisolut ja elimistön muut solut viestivät keskenään kemiallisesti. Viestiaineisiin kuuluva histamiini on avainasemassa kutinan synnyssä.

Kutinahermojen päässä on reseptoreja, jotka tunnistavat ja sitovat itseensä histamiinia. Tapahtuma laukaisee hermoimpulssin, joka saa aivot tiedostamaan kutinan. Näin saadaan tieto vahingoittumisesta.

Histamiinin ja tuntohermojen histamiinireseptoreiden yhteispeli helpottaa kutinan tutkimista. Kokeissa voidaan yksinkertaisesti hieroa koehenkilöiden tai -eläinten ihoon histamiinia ja seurata esimerkiksi, kuinka nopeasti kutinaoireet alkavat ja loppuvat, tai selvittää, riippuuko kutinan voimakkuus histamiinin määrästä.

Lisäksi on mahdollista kehittää kutinaa hillitseviä tai ehkäiseviä lääkkeitä. Monet niistä ovat niin sanottuja antihistamiineja, jotka salpaamalla kutinahermojen reseptoreja estävät niitä reagoimasta histamiiniin.

Kutinalla on kahdet kasvot

Antihistamiini tehoaa vain akuuttiin kutinaan, joka johtuu ulkoisista tekijöistä. Kutina voi kuitenkin olla perusluonteeltaan täysin toisenlaista, kroonista.

Kroonista kutinaa esiintyy esimerkiksi psoriasiksen ja ihottuman pitkäaikaisoireena. Siihen antihistamiinit eivät tehoa siitä syystä, että sen aiheuttavat toisenlaiset kutinahermot.

Ihmisellä on ihossaan kahdenlaisia kutinahermoja: akuutin kutinan aiheuttavia, histamiinireseptoreja sisältäviä hermopäätteitä ja kroonisen kutinan aiheuttavia, useiden eri viestiaineiden reseptoreja sisältäviä hermopäätteitä.

Papu katkaisee kutinahermot

Kroonisen kutinan aikaansaavat hermot aktivoituvat yleensä aineista, joita syntyy sairauden takia. Esimerkiksi eräät maksataudit aiheuttavat sappihappojen kertymistä kehoon, ja nämä sitoutuvat kroonista kutinaa aiheuttavien hermojen TGR5-reseptoreihin.

Kun taustalla vaikuttava sairaus aktivoi reseptorit, aivot saavat tiedon ihon kutisemisesta, vaikka sairaudella ei ole mitään tekemistä ihon kanssa. Kutina jatkuu niin kauan kuin sairaus kestää.

Päänsä puhki raapineella naisella oli niin suuri tarve lievittää kutinaa, että hän kynsi haavaa unissaan, vaikka se oli peitetty siteellä. Vasta sen jälkeen, kun hän alkoi käyttää kypärää ja hänet sidottiin ranteista sänkyyn, ihosiirre pysyi paikallaan ja kasvoi kiinni.

Kroonista kutinaa on vaikeampi tutkia kuin akuuttia, sillä sitä aiheuttavat paljon monimutkaisemmat aineet kuin histamiini. Neurologi Robert LaMotte yhdysvaltalaisesta Yalen yliopistosta on kuitenkin kehittänyt hyvin toimivan tutkimusvälineen.

LaMotte hyödynsi mukunapapua, jonka neulanterävät nystykarvat sisältävät proteiineja pilkkovaa proteaasi-entsyymiä. Mukunapavun entsyymi on mieltynyt kroonista kutinaa aiheuttavien hermojen reseptoreihin ja kirjaimellisesti syöpyy niihin aiheuttaen hermoimpulssin.

LaMotte otti pinseteillä nystykarvoja ja pisteli niitä koehenkilöiden ihon pintaan. Näin aiheutettu kutina saavutti huippunsa kahdessa minuutissa ja alkoi sitten lievittyä hitaasti. Noin 15 minuutin kuluttua iho ei enää kutissut.

Myös krooninen kutina on siis periaatteessa akuuttia ja ohimenevää. Valitettavasti tilanne on kuitenkin toinen, kun kutina johtuu sairaudesta, sillä kutinaa aiheuttavia aineita syntyy jatkuvasti elimistössä.

Geenisakset katkaisevat kutinan aiheuttajan

Uudet tiedot kutinasta ovat mahdollistaneet entistä tehokkaampien lääkkeiden kehittämisen. Lupaavin kehitteillä olevista hoidoista voi ehkäistä kaikkia kutinan esiintymismuotoja. Se kohdistuu Nav1.9-nimiseen proteiiniin, jota ilman kutinahermot eivät pysty lähettämään hermoimpulsseja.

Vuonna 2018 belgialaisen Gentin yliopiston biokemisti Frank Bosmans esti geenitekniikan keinoin Nav1.9:n ohjausgeeniä toimimasta hiirillä. Siitä seurasi, että hiiret käytännössä lakkasivat raapimista itseään, vaikka ne altistuivat kutinaa aiheuttaville aineille.

Ihmiseltä ei voida hävittää pysyvästi kykyä tuntea kutinaa. Yhdysvaltalaisen Chicagon yliopiston solubiologit Joshua Rosenthal ja Juan Diaz Quiroz selvittävät mahdollisuuksia soveltaa Bosmansin menetelmää.

Sen sijaan, että kajottaisiin geeninä toimivaan dna-jaksoon kuten hiirien tapauksessa, kehitetään voidetta, joka muuttaa rna:ta. Nav1.9-proteiinin tuotannossa tarvittavaa rna:ta muodostuu vain silloin, kun geeni toimii.

Voiteen toiminta perustuu mullistavaan CRISPR-perimänmuokkausvälineeseen. Kun kutisevaan ihoon hierotaan uudenlaista voidetta, geenisakset katkaisevat tarkasti Nav1.9-geenin rna:n. Lopputuloksena on se, että kutinahermot eivät kykene viestimään aivoille, ennen kuin voide pestään pois muutaman päivän kuluttua.

Jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, kenenkään ei enää tarvitse raapia itseään verille sietämättömän kutinan vuoksi.

Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 2021