Monet juoksijat sanovat, että he tuntevat olonsa juoksulenkin jälkeen rentoutuneeksi. Osa kertoo, että harjoitus saa heissä aikaan orgasmia muistuttavan huumaavan tunteen. Epätodellisen keveyden ja vaivattomuuden tunteen englanninkielinen nimitys runner’s high, juoksijan taivas, viittaa siihen, että sinänsä raskas, puuduttava ja ehkä jopa vastenmielinen juoksuharjoitus saa aikaan nautintoa. Tutkijat ovat kuitenkin pitkään keskustelleet siitä, onko juoksijan taivas olemassa.
Saksalaistutkijat ovat kuitenkin onnistuneet saamaan fysiologista näyttöä pitkäaikaisen liikuntasuorituksen tuottamasta huumasta, jossa vapautuu morfiinia muistuttavia kehon omia hormoneja, endorfiineja.
Endorfiineja kutsutaan myös elimistön omaksi huumeeksi. Ja mitä enemmän niitä erittyy, sitä huumaavampi onnen tunne on.
Tutkimus pani pisteen keskustelulle juoksijan taivaan olemassaolosta ja selvitti myös, miten liikunta lievittää esimerkiksi masennusta ja kroonisia kipuja.
Ja laajemmin havainto osoittaa myös, että endorfiineilla on voinut olla ratkaiseva rooli ihmisen evoluutiossa.
Tutkijat löysivät sisäisen morfiinin
Juoksijan taivas -ilmiö on tunnettu 1970-luvulta lähtien. Suunnilleen samoihin aikoihin tutkijat löysivät ihmisen elimistöstä molekyylejä, joilla on samanlaiset ominaisuudet kuin morfiinilla.
Uudet aineet nimettiin endorfiineiksi eli elimistön sisäiseksi morfiiniksi. Kun tutkijat havaitsivat, että näitä onnellisuushormoneja erittyy liikunnan aikana, syntyi käsite runner’s high.
Ilmiön selittämisessä ilmeni kuitenkin ongelmia, jotka liittyivät endorfiinien ominaisuuksiin. Morfiinin kaltaisten yhdisteiden molekyylit ovat niin isoja, että ne eivät pysty läpäisemään veri-aivoestettä. Siten endorfiinihumalan syntymiselle ei katsottu olevan käytännön edellytyksiä. Ilmiön olemassaolosta vakuuttuneet vetosivat kuitenkin eläinkokeiden tuloksiin. Esimerkiksi rottien on todettu jaksavan kipittää juoksupyörässä hämmästyttävän pitkään – ikään kuin ne olisivat riippuvaisia liikunnan ilosta.
Liikunta jarruttaa Alzheimerin tautia
Pitävien todisteiden puuttuminen sai maailman johtaviin aivotutkijoihin kuuluvan Michiganin yliopiston professorin Huda Akilin vuonna 2002 luonnehtimaan juoksijan taivasta mielikuvituksen tuotteeksi.
Seuraavana vuonna kuitenkin neuropsykologi Arne Dietrichin johtama yhdysvaltalaisen Georgian teknisen korkeakoulun tutkijaryhmä ilmoitti mitanneensa koehenkilöiltään huomattavia anandamidipitoisuuksia ankaran fyysisen rasituksen jälkeen.
Anandamidi on keskushermostoon erittyvä kemiallinen yhdiste, joka muistuttaa kannabinoideja. Niihin taas perustuu marihuanan ja hasiksen huumaava vaikutus. Yhdysvaltalaislöydön jälkeen hölkkääjän huppeli alkoi uudestaan kiinnostaa muun muassa kivun tutkijoita.
Saksalainen radiologian professori Henning Boecker Bonnin yliopistosta on yhdessä Münchenin teknisen yliopiston tutkijoiden kanssa selvittänyt, mitä elimistössä tapahtuu, kun fyysinen kärsimys muuttuu psyykkiseksi nautinnoksi. Tutkimuksen mukaan liikunta vaikuttaa aivojen kemiaan huumausaineryöpyllä ja mielihyvän tunne on sitä voimakkaampi, mitä enemmän aineita erittyy.
Saksalaistutkijat selvittivät liikunnan vaikutusta aivotoimintaan positroniemissiotomografian eli PET-kuvannuksen avulla. Menetelmässä käytetään radioaktiivisia merkkiaineita. Tässä tapauksessa tarkoitukseen valittiin aine, jonka tiedetään sitoutuvan samoihin hermosolujen reseptoreihin kuin eri huumeiden ja siten myös endorfiinien.
Tutkimukseen osallistui kymmenen müncheniläisessä urheiluseurassa juoksua harrastavaa miestä. Heidän aivonsa kuvattiin sekä juuri ennen harjoittelua että heti kahden tunnin lenkin jälkeen.
Endorfiinit saavat juoksijan euforiseen tilaan
Kuvaus paljasti, että aivoissa oli paljon endorfiinireseptoreihin sitoutuvia aineita etenkin niillä alueilla, jotka osallistuvat tunteiden käsittelyyn.
Tulos sopii hyvin yhteen testin toisen osan kanssa. Siinä testattiin koehenkilöiden psyykkistä tilaa.
Tulosten mukaan sen ja aivojen endorfiinimäärän välillä oli yhteys. Liikunta kohotti selvästi mielialaa. Mitä paremmalla tuulella juoksija oli, sitä ”huumaantuneemmat” aivot olivat.
Boecker uskoo havaintojen avaavan uusia mahdollisuuksia erityisesti kroonisen kivun lievittämisessä. Ne tukevat myös vakiintunutta käsitystä, jonka mukaan säännöllinen liikunta ehkäisee masennusta. Nyt vain tiedetään, että vaikutuksen takana ovat endorfiinit.
Jo aiemmin on saatu viitteitä siitä, että elimistön omat piristeet voivat tehostaa uusien hermoyhteyksien muodostumista ja näin ehkäistä muistihäiriöitä ja huomiokyvyn heikkenemistä. Näyttää siis siltä, että liikunta hillitsee aivojen rappeutumissairauksien, kuten Alzheimerin taudin, kehittymistä.
Boeckerin mukaan tutkimusta pitää jatkaa, jotta saadaan selville esimerkiksi, mikä merkitys erilaisilla endorfiinireseptoreilla on aivotoiminnalle ja psyykelle. Hän pitää kuitenkin jo nyt todennäköisenä, että endorfiinihumalan syntymisessä tärkeä osuus on juuri anandamidilla.
Endorfiinit auttoivat ihmisen esivanhempia
Uudet havainnot auttavat ymmärtämään paremmin ihmisen luontaisen kipujärjestelmän toimintaa. Onko sisäisestä kivunlievityksestä endorfiineilla sitten ollut etua ihmiselle olemassaolon taistelussa?
Syytä siihen, miksi ihmiselle on kehittynyt kovan fyysisen rasituksen palkitseva järjestelmä, voidaan vain arvailla, mutta se tuskin on kovin nuorta perua. Juoksu on ihmisen nopein muttei kuitenkaan vaivattomin tapa liikkua, vaikka juokseminen sopiikin ihmiselle hyvin.
Tietyt ihmisapinoista erottavat fyysiset ominaisuudet tekivät nykyihmisen edeltäjistä kestäviä juoksijoita. Ihmisen kehityksessä kyky juosta pitkään on ollut ratkaiseva tekijä, sillä kestävä juoksija sai itselleen ravintoa väsyttämällä saaliseläimen.
Saaliin väsyttäminen juosten on kuta kuinkin kadonnut tapa, mutta jotkin alkuperäiskansat, kuten Kalaharin sanit, Meksikon rarámurit, Pohjois-Amerikan navajot ja Australian aboriginaalit tuntevat menetelmän. On siis hyvinkin mahdollista, että ihmisen hermosto ja psyyke ovat mukautuneet tällaiseen fyysisesti äärimmäisen vaativaan elämäntapaan: lihan hankintaan juosten.
Sanit saalistavat autiomaassa
Yhdysvaltalaisen Eckerd Collegen biologian apulaisprofessori Greg Gerdeman pitää mahdollisena, että varhaiset ihmiset nauttivat juoksemisesta ja että mielihyvän taustalla oleva palkitsemisjärjestelmä on säilynyt, koska se on ollut kilpailuvaltti luonnossa. Hän johtaa yhdessä Arizonan yliopiston antropologian apulaisprofessorin David Raichlenin kanssa hanketta, jonka tavoitteena on selvittää, millainen evoluutiotekijä endorfiinihumala on ollut.
Raichlenin mukaan on oletettavaa, että juoksijan taivas on alun perin ollut kannustin, joka on auttanut jaksamaan eteenpäin silloin, kun voimat ovat loppumassa ja lihaksia jo särkee. Ihmislajin ja oman yhteisön säilymisen kannalta on ollut tärkeää, että yksilöt ovat pystyneet ottamaan itsestään kaiken irti.
Hikiliikunnan ja pitkän juoksulenkin tuottamasta hyvästä olosta saadaan siis kiittää muinaisia metsästäjiä savannilla.