Elävätkö aivot vielä mestauksen jälkeen?

Kokeeko ihminen oman kuolemansa, jos joutuu mestatuksi? Vai loppuuko aivojen toiminta samalla hetkellä, kun pää irtoaa kehosta?

Guillotine med røg
© Shutterstock

Aivot ovat riippuvaisia hapesta, ja kun kaula katkaistaan, hapensaanti verisuonia pitkin katkeaa heti. Silti tutkimukset viittaavat siihen, että aivot tosiasiassa voivat toimia pienen hetken esimerkiksi mestauksen jälkeen.

Vuonna 2013 uusiseelantilaiset tutkijat mestasivat rottia minigiljotiinilla ja havaitsivat, että rottien aivot olivat aktiivisia jopa 15 sekuntia sen jälkeen, kun niiden kaula oli katkaistu.

Etenkin ensimmäisinä sekunteina EEG eli aivosähkökäyrätutkimus rekisteröi voimakkaita signaaleja rottien päähän kiinnitettyjen viiden elektrodin välityksellä.

Tutkijoiden mukaan signaalit johtuivat siitä, että aivokuori reagoi kipuun.

15 sekuntia – niin pitkään osoitti rotilla tehty koe aivojen olevan aktiiviset mestauksen jälkeen. Tilanne on todennäköisesti ihmisillä jotakuinkin sama.

Alankomaalainen tutkimus vuodelta 2011 tuotti vastaavanlaisia tuloksia. Siinä tutkijat kuitenkin havaitsivat signaalin vielä noin minuutin kuluttua, mikä tulkittiin niin, että rotan aivotoiminta sammui lopullisesti 60 hapettoman sekunnin jälkeen.

Mestattu rikollisen pää reagoi huutoon

Vastaavia kokeita ei sentään ole tehty ihmisillä, mutta vuonna 1905 ranskalainen lääkäri Gabriel Beaurieux tarkkaili giljotiinilla teloitetun rikollisen Henri Languillen päätä.

Kun Languillen pää oli pudonnut kouruun, huulet ja silmäluomet liikkuivat. Lääkäri huusi kovalla äänellä ”Languille!”, minkä jälkeen miehen silmäluomet hitaasti nousivat ja Beaurieux katsoi ”varmasti eläviin silmiin”.

Lääkäri huusi uudelleen parin sekunnin kuluttua, ja tulos oli sama, mutta kolmannella kerralla ei seurannut enää mitään reaktiota.