Kasvavatko toisten hiukset pidemmiksi kuin toisten?

Maailman pisimmillä hiuksilla on mittaa yli viisi metriä. Pystyisivätkö kaikki kasvattamaan yhtä pitkän kuontalon, jos aikaa olisi kylliksi?

Hiusten enimmäispituuden määrää neljän geenin yhdistelmä.

© Alexandr Bormotin on Unsplash

Maailman pitkätukkaisin ihminen on tiettävästi kiinalainen nainen Xie Qiuping, jonka hiusten pituudeksi mitattiin 5,627 metriä vuonna 2004.

Kaikkien kuontalo ei kasva samoihin mittoihin, sillä hiustenkasvun määräävät perintötekijät. Sen, miten pitkäksi hius kasvaa, ratkaisee hiuksen kasvuvaiheen kesto. Elimistö säätelee sitä kahdella, perimän määräämällä tavalla, ja kasvuvaiheen kesto vaihtelee eri ihmisillä kahdesta kuuteen vuoteen.

Geeni CTNNB1 herättää hiustupen kuukausien levosta kasvattamaan itse hiusta. Sen jälkeen SHH-geeni pitää hiuksen kasvua yllä.

Kasvuvaiheen päättymisen ratkaisevat geenit DLX3 ja FGF10. Kun ne aktivoituvat, hius irtoaa hiustupesta.

Koska jokaisella ihmisellä on yksilöllinen perimä, jossa voi olla erilaisia muunnelmia kaikista näistä geeneistä, myös hiusten enimmäispituus vaihtelee eri ihmisillä. Joillakuilla on pidemmän kasvuvaiheen takaava geenimutaatio.

Pitkät silmäripset ovat perimän tulosta

Monet pitävät pitkiä silmäripsiä viehättävinä, ja tutkijat ovat havainneet, että perimällä on suuri rooli silmäripsien pituuden määrittäjänä.

© Higgins ET al

Yhdysvaltalainen tutkijatiimi tutki vuonna 2014 poikkeuksellisen pitkäripsistä pakistanilaissukua ja havaitsi sukuun kuuluvilla FGF5-geenin mutaation.

Mutaatio estää hiuksen tai ripsen pääsyä lepovaiheeseen, jolloin kasvu vain jatkuu.