Jumissa

Jumissa viisi päivää

Kun kokenut kiipeilijä Aron Ralston jätti autonsa päätien varteen vaeltaakseen Blue John Canyonissa Utahissa, hän odotti rentouttavaa retkeä. Pian hänen kuitenkin oli kamppailtava henkensä edestä, kun iso kivenlohkare irtosi ja kiilasi hänen oikean kätensä kallioseinää vasten.

Aron Ralston

Kivi peitti koko näkymän taivaalle. Auringon valo reunusti kuin sädekehä valtavaa kiven­järkälettä, joka putosi suoraan kalliorotkon halki, ja korosti vielä sen uhkaavaa jyhkeyttä.

Aron Ralston ojensi kätensä ilmaan yrittäessään epätoivoisesti suojautua lähes 400 kiloa painavalta lohkareelta.

Seuraavassa hetkessä lohkare osui hänen oikeaan käteensä ja painoi sen kallioseinää vasten. Hetken lohkare liukui alaspäin seinää pitkin vetäen kättä mukanaan.

Sitten kivi ja käsi pysähtyivät kiilauduttuaan tiiviisti kuilun seinämien väliin noin 1,20 metrin korkeudelle rotkon pohjasta. Ralston yritti vetää kättä kiven alta, mutta se ei hievahtanutkaan.

Miljoonien vuosien aikana vesivirrat ovat kovertaneet hiekkakiveä ja luoneet
näyttävän maiseman.

© Michael Grindstaff

Hieman aiemmin lohkare oli vielä ollut Ralstonin askelkivi, kun hän oli kiipeillyt ylempänä rotkossa. Tottuneesti hän oli astunut seinämien väliin kiilautuneen kallionlohkareen päälle ja oli saanut siitä kätevän välietapin matkallaan kohti rotkon pohjaa.

Kivi oli kuitenkin lähtenyt liikkeelle. Ralston oli nipin napin ehtinyt loikkaamaan kiven päältä pohjalle, mutta lohkare lähti valumaan perässä.

Nyt jumiin jäänyt Ralston joutui katselemaan kallioseinämiä, jotka kohosivat pystysuoraan kohti korkealla kajastavaa ohutta taivaankaistaletta. Seuraavien 127 tunnin ajan se oli hänen koko maailmansa.

Onnettomuus sattui Blue John -kanjonissa 26.4.-1.5. 2003. Kanjoni sijaitsee Canyonlandin kansallispuistossa Utahissa Yhdysvalloissa.

© Shutterstock

1. päivä, 26. huhtikuuta klo 14.45: ## Ralston oli ollut vankina rotkossa 45 minuuttia

Ralston oli tottunut pitämään päänsä kylmänä vaikeissa paikoissa.

Jo lapsena, kun hän oli käynyt vanhempiensa kanssa hiihtoretkillä, hän oli rakastanut luonnossa liikkumista. Ajan myötä seikkailuista oli tullut yhä hurjempia. Vuori­kiipeily jään ja lumen keskellä, yölliset purjehdukset koskissa ja karhun kohtaaminen olivat Ralstonilla jo onnellisesti takana.

Aronilla oli kiipeilyretkellä mukanaan videokamera, ja hän tallensi sillä tapahtumia jäätyään jumiin.

Nyt Ralston katseli, miten hänen kätensä jäi kivenlohkareen ja kallioseinän väliin. Ranteen paksuus oli vain kuudesosa tavallisesta.

Ellei kädessä olisi luita, se olisi aivan litteä, hän totesi. Näkyvissä ollut käden osa oli valkoinen, koska verenkierto oli estynyt, eikä käsi siten ollut enää yhteydessä muuhun elimistöön.

1. päivä, klo 15.28: ## Ralston ei ollut puhunut aikeistaan kenellekään. Häntä ei kaivattaisi ennen maanantaita, kun hän ei tulisi töihin.

Mielessään Ralston kävi läpi varusteitaan: noin 350 millilitraa vettä ja kaksi burritoa, kiipeilyvälineitä, otsalamppu ja yleistyökalu, johon sisältyi kaksi veistä ja pihdit.

Koska kukaan ei tiennyt, mihin hän oli lähtenyt, ja keskimääräinen elinaika erämaassa ilman vettä on kaksi kolme päivää, hän arvioi, että hänellä oli suurempi mahdollisuus päästä irti kuin tulla löydetyksi.

Hän kaivoi yleistyökalun repusta ja alkoi hakata kiveä. Hän iski työkalua lohkareeseen minuuttien ajan, mutta siihen ei tullut pienintäkään koloa.

2. päivä klo 13: ## Ralston yritti tehdä taljan kiipeilyköydestä ja -valjaista nostaakseen kiveä. Yritys ei onnistunut.

Vaikka jano oli kova, Ralston oli päättänyt juoda vain kulauksen puolentoista tunnin välein.

Erämaa oli hiljainen, mutta äkkiä hän kuuli ihmisten ääniä. Ralston pidätti hengitystään ja kuunteli tarkkaan.

Puheen äänet ja kenkien kopina hiekkakiviin olivat etäisiä ja epämääräisiä, mutta joku oli lähistöllä. ”APUA”, Ralston huusi ja pidätti hengitystään. Hiljaisuus. Hän huusi uudelleen. Ääni värisi pelosta ja kiihtymyksestä, mutta vastausta ei kuulunut.

Joustamaton iho on vakava merkki nestehukasta

Yksinkertainen testi paljastaa, puuttuuko elimistöstä nestettä. Nipistä kämmenselän ihoa, päästä irti ja katso, mitä iholle tapahtuu. Jos iho jää hetkeksi koholle kuin teltta, elimistö potee nestehukkaa. Ilmiö syntyy, kun nestettä puuttuu 10–15 prosenttia eli kyseessä on keskivaikea tai vaikea nestehukka.

Erämaa oli hiljainen, mutta äkkiä hän kuuli ihmisten ääniä. Ralston pidätti hengitystään ja kuunteli tarkkaan. Puheen äänet ja kenkien kopina hiekkakiviin olivat etäisiä ja epämääräisiä, mutta joku oli lähistöllä. ”APUA”, Ralston huusi ja pidätti hengitystään. Hiljaisuus. Hän huusi uudelleen. Ääni värisi pelosta ja kiihtymyksestä, mutta vastausta ei kuulunut.

Kun hän tajusi tilanteen, se oli kuin kova isku vatsaan. Ääni ei ollut ihmisen vaan erämaan pikkujyrsijän.

Kengururotta oli rakentanut pesän kallioon hänen yläpuolelleen. Hän kallisti päätään ja näki hännän katoavan kallionkoloon.

Ralston päätti huutaa apua vain kerran päivässä. Hän ei kestänyt enempää äänensä epätoivoa.

Käärme

Käämeet, skorpionit, rankkasade ja irtokivet saattavat tehdä vaellusretkestä Blue John -kanjonissa vaarallisen.

© Shutterstock

2. päivä Klo 15: ## Ralston oli varma, että hän kuolisi, ennen kuin kukaan löytäisi hänet.

Ralston hivutti repun selästään ja poimi esiin pienen video­kameran, jolla hän oli aikonut kuvata retkeään.

Kamera mahtui hänen kouraansa. Hän painoi tallennusnappia ja alkoi puhua:

”Kello on viisi minuuttia yli kolme sunnuntaina. Olen ollut nyt jumissa 24 tuntia täällä Blue John Canyonissa Big Dropiksi kutsutun paikan yläpuolella. Nimeni on Aron Ralston. Vanhempani ovat Donna ja Larry Ralston, ja he asuvat Englewoodissa Coloradossa. Voisiko tämän löytäjä ystävällisesti yrittää toimittaa videon heille”

Näytöllä hän näki oman kuvansa. Silmät olivat syvällä kuopissaan. Hän ei ollut syönyt vuorokauteen ja oli juonut vain joitakin kulauksia vettä.

3. päivä: ## Ralston yritti leikata kätensä irti mutta luovutti tajutessaan, ettei taskuveitsellä voisi sahata luita poikki.

”Sinun on pakko leikata kätesi irti.” Ajatus oli käynyt Ralstonin mielessä jo monesti, mutta toimenpide alkoi tuntua väistämättömältä, kun hän kuvasi videokameralla kättään.

Hän ei voinut olla huomaamatta, että iho oli epätavallisen kalpea. Pian käsi alkaisi mädäntyä.

Solut alkavat hajota

Elimistön solut tarvitsevat happea ja glukoosia, joita ne saavat veren välityksellä. Mikäli verenkierto estyy, solu ei enää toimi, ja jos tila vain jatkuu, solu kuolee. Ralstonin käsi alkoi mädäntyä, ja bakteerit muodostivat kaasuja ihon alla.

  • Tuma kutistuu

    Solun tuma kutistuu ja muuttuu tummemmaksi.

  • Solu kuolee

    Tumakalvo liukenee, jolloin tuman sisältö – muun muassa kromosomit – pilkkoutuvat. Lopulta koko tuma hajoaa.

  • Viestiaineet toimittavat verta

    Tuhoutuneista soluista irtoaa välittäjäaineita, kuten histamiinia, joka laajentaa verisuonia, ja kudokseen virtaa lisää verta.

  • Immuunisolut syövät kuolleita soluja

    Histamiini laajentaa verisuonia, jolloin immuunisolut voivat tunkeutua kuolleisiin soluihin ja syödä ne.

Ralstonia inhotti ajatus itsensä leikkaamisesta, ja hän pelkäsi verenhukkaa.

Hänen autonsa oli lähes 12 kilometrin päässä, eikä hän ollut varma, pystyisikö hän ajamaan yhdellä kädellä.

Oli suuri riski, että verenhukka olisi sitä ennen jo yli 30 prosenttia, mihin hän saattaisi kuolla. Ralston päätti silti kokeilla.

Hän irrotti juomasäiliön letkun ja sitoi sen olkavartensa ympärille suonenpuristimeksi. Hän näki käsivartensa ja ranteensa muuttuvan valkoisiksi, kun taas kyynärpään tienoilla iho hohti tummanpunaisena verenkertymän takia.

Hän kokosi kaiken tahdonvoimansa ja upotti veitsen ihoon, mutta hänen rohkeutensa petti. Ihoon jäi vain joitakin punaisia raitoja.

Aie oli muutenkin hyödytön. Hän joutuisi rehkimään, jotta saisi edes ihon rikki. Luita hän ei saisi mitenkään sahattua poikki.

Elimistö tarvitsee nestettä

1 / 3

undefined

123

Verenhukka on vakava uhka elimistölle, koska veri kuljettaa happea ja ravintoa kudoksiin ja elimiin sekä vie pois kuona-aineita, esimerkiksi hiilidioksidia. Elimistö korvaa verenhukkaa näin:

© Shutterstock
veri
Shutterstock

40 prosentin verenhukka tappaa

Nopea syke, taisteluhormonit ja liikkuvat suonet. Verenhukka saa elimistön hälytystilaan.

  • Vaihe 1

    15 prosentin verenhukkaan asti korvaava toiminta ei ole välttämätöntä.

  • Vaihe 2

    Kun vaje on 15–30 prosenttia veren normaalista määrästä, sydämen lyöntitiheys kasvaa ja verisuonet alkavat supistua. Elimistö pidättelee nestettä sisällään ja erittää ”taisteluhormoneja”.

  • Vaihe 3

    Kun vaje on 30–40 prosenttia, sydämenlyönnit kiihtyvät ja korvaava toiminta voimistuu.

  • Vaihe 4

    Verenhukan noustessa yli 40 prosenttiin ei elimistö kykene korvaamaan sitä. Ellei verensiirtoa tehdä, potilas kuolee.

4. päivä: ## Keskiyöllä Ralstonilla oli jäljellä noin puoli desilitraa vettä, mutta hän tunsi voimiensa ehtyvän. Kuivuus kirveli.

Ralstonin kurkkua ja silmiä, ja iho oli veltto. Hän ei ollut nukkunut kolmeen päivään.

Hän paleli eikä voinut enää luottaa aisteihinsa. Ajantaju oli kadonnut. Hän hallitsi enää vain aikataulua, jonka mukaan hän joi vettä.

Sana delirium on peräisin latinan sanasta delirus, joka tarkoittaa ”hourupäätä”.

Edellispäivänä hän oli virtsannut ensimmäistä kertaa jumiin jäämisensä jälkeen. Varmuuden vuoksi hän oli säästänyt kellanruskean nesteen, jota hän nyt päätti maistaa.

Hän päätteli, että oli parempi kokeilla sitä, kun vettä oli vielä jäljellä nestetasapainon palauttamiseksi, jos myrkyt saisivat hänet oksentamaan. Hän joi kulauksen. Se ei ollut niin pahaa kuin hän oli olettanut.

Yöilma oli viilentänyt nesteen noin 15-asteiseksi, ja osa kuona-aineista oli painunut pohjalle ruskehtavaksi sakaksi.

Virtsa

Jos juot virtsaa, keitä se ensin

Monissa eloonjäämistarinoissa ihmiset ovat juoneet epätoivoissaan omaa virtsaansa, mutta se ei ole hyvä idea. Virtsa janottaa ja voi pahimmillaan olla hengenvaarallista.

  • Selviytyäkseen Aron Ralston joi omaa virtsaansa, mutta ei epäröimättä. Virtsassa on veden lisäksi natriumia, suoloja ja kivennäisaineita, joita munuaiset siihen suodattavat. Mitä pahempi nestehukka uhrilla on, sitä korkeampi on pitoisuus.

  • Virtsan suolapitoisuus on tavallisestikin suuri, noin kaksi prosenttia, eli siinä on suolaa saman verran kuin merivedessä. Jos sitä juo, jano palaa nopeasti ja entistä voimakkaampana. Virtsa sisältää myös monia kuona-aineita, esimerkiksi ammoniakkia.

  • Nestehukan edetessä aineita on virtsassa yhä suurempi osuus, ja kun niitä palautuu elimistöön, munuaiset ovat lujilla. Jos virtsaa juodaan useita kertoja, munuaiset lakkaavat lopulta toimimasta.

  • Virtsa sisältää myös bakteereja, jotka ovat hyvin vaarallisia heikentyneelle elimistölle. Keitettäessä bakteerit kuolevat, ja tulehdusvaara häviää. Nestehukka on kuitenkin silloinkin yhä uhkana.

Ralston oli nyt syönyt viimeisen burritonsa ja juonut kaiken veden. Kolmen päivän aikana hän oli saanut yhteensä 500 kilokaloria, kymmenesosan normaalista, ja hän oli hyvin heikkona.

Viimeisten parin päivän ajan Ralston oli nähnyt harhoja juomista, ja nyt hän tunsi pitkiä aikoja olevansa oman ruumiinsa ulkopuolella.

Kaikki hänen kokemansa oli hyvin todentuntuista. Hän tunsi, maistoi ja haistoi kaiken.

Yöllä ystävä tuli hakemaan häntä ja ohjasi häntä kuilun kallioseinämien vierellä, kunnes he tulivat ovelle, joka äkkiä avautui. Sen takana oli olohuone. Sohvilla ja nojatuoleissa lekotteli Ralstonin ystäviä, ja tunnelma oli hilpeä.

Kukaan ei kuitenkaan tuntunut todelliselta. Kuin hänen ajatuksensa lukien kaikki nostivat yhtaikaa katseensa ja vastasivat: ”Olemme täällä, kun tarvitset meitä. Kun olet valmis, muutumme todellisiksi.”

Ralston heräsi täristen kylmästä ja uupumuksesta.

Jano ja uupumus sekoittavat aisteja

Nälkä, jano ja rasitukset voivat vaikuttaa elimistöön ja aivoihin niin, että syntyy sekavuustila, delirium. Nestehukassa aivot kutistuvat nopeasti, jolloin hermojärjestelmän viestien lähettäminen ja vastaanottaminen on vaikeaa. Ihmisen on vaikea hahmottaa todellisuutta ja ympäristöä, ja hän saattaa kärsiä harhakuvitelmista, kuten vaino- ja aistiharhoista.

Deliriumin oireita:

  • Tajunnan tason lasku

    Vaikea hahmottaa ympäristöä.

  • Kognitiiviset häiriöt

    Keskittymisongelmia. Vaikea hahmottaa aikaa ja paikkaa. Muistihäiriöitä. Puhe- ja ymmärtämisvaikeuksia.

  • Motoriset häiriöt

    Pidentynyt reaktioaika ja taipumus säpsähtelyyn.

5. päivä klo 23: ## Päivän korkein lämpötila oli tuskin 14 astetta. Ralston tiesi, että edessä oli rankka yö.

Ralston oli varma, että seuraava päivä olisi hänen viimeisensä.

Hän valmistautui kuolemaan. Hän oli jättänyt videolla hyvästit ystävilleen ja laatinut luettelon niistä, joiden toivoi kantavan hänen arkkuaan.

Kun kello lähestyi puoltayötä, hän kaiversi veitsellä kallioon suurin kirjaimin nimensä: ”ARON”, ja sen perään syntymäkuukautensa ja -vuotensa ”OCT 75” sekä ”APR 03”.

Nimensä päälle hän lisäsi ”Lepää rauhassa” vakuuttuneena siitä, ettei hän eläisi yön yli.

6. päivä klo 10: ##Ralston oli ollut 120 tuntia vailla unta.

Hän ei enää jaksanut pitää päätään pystyssä. Se lepäsi kallioseinää vasten tai retkahti eteen rinnan päälle.

Viime päivinä hän oli aina silloin tällöin yrittänyt hakata kalliota veitsellään. Hän tiesi, että yritys oli hyödytön, mutta se antoi hänelle edes jotain tekemistä. Pienet kivenpirstaleet lentelivät hänen ympärillään ja laskeutuivat juuttuneen käden päälle.

Ralston käänsi veitsen ja pyyhki sen hamarapuolella kivenpirstaleita iholta.

Ralston sahasi lihakset, jänteet, valtimot ja ihon Leatherman-taskuveitsen jäljitelmällä. Työkalun pihdit sopivat sitkeiden jänteiden katkomiseen.

Shutterstock

Hetken hän oli varomaton ja raapaisi terällä käsivarttaan. Iho kuoriutui irti, minkä Ralston huomasi inhoten. Varovasti hän pisti veitsellä ihoa, ja kuului epämiellyttävä pihaus.

Bakteerit olivat muodostaneet kaasuja ihon alla, ja tunnistettava mätänemisen löyhkä pisteli hänen sieraimiaan.

Raivon ja pakokauhun sekoitus valtasi Ralstonin. ”Tuo ei ole osa minua. Se on jätettä.” Lauseet pyörivät hänen päässään, kun hän epätoivoisesti repi ja kiskoi itseään irti elottomasta kädestä.

Yhtäkkiä hän huomasi käden taipuvan luonnottomaan asentoon, ja saman tien hän tajusi, mitä hänen tuli tehdä. Jos hän murtaisi käsivarren luut, hän välttäisi ongelmat, joita luiden poikki sahaamiseen liittyi. Siten hän voisi amputoida käden.

Kuin maanisen kohtauksen vallassa Ralston heittäytyi hankkeeseensa.

Kuuntele Aron Ralston kertomusta oman käden amputoimisesta.

Hän ryömi kyyryssä kiven alle ja tunsi, miten oikea käsi vääntyi yhä enemmän. ”Kovemmin! Kovemmin!” hän lietsoi itseään, kunnes kuului pamahdus värttinäluun katketessa.

Hien virratessa kasvoilla hän toisti liikkeen, kunnes myös kyynärluu meni poikki. Nyt käsivarsi pääsi kiertymään akselinsa ympäri. Ralston tarttui veitseen ja sahasi poikki vuorotellen ihon, lihakset, jänteet ja verisuonet.

Käsivarsi oli murrettava ja leikattava irti

1 / 5

undefined

12345
Käsivarsi – jumissa viisi päivää

Kun Ralston keksi, että hän voisi vääntää käsivartensa värttinäja kyynärluun poikki käyttämällä kalliota ruuvipenkkinä, hän tajusi, että hän voisi sitten sahata kätensä poikki ja päästä irti.

© Henning Dalhoff

Aines oli niin sitkeää, että hänen oli toistettava toimenpiteiden sarja useita kertoja. ”Tartu, purista, väännä, kisko”, hän hoki itselleen.

Hermot olivat hänen silmissään kuin ohutta, kiharaista pastaa. Hän venytti niitä kuin kitarankieliä, kunnes ne katkesivat ja aiheuttivat kipuaallon kuin käsi olisi työnnetty kuumaan laavaan.

Kiupusignaalit
Matkalla aivokuoreen kipuimpulssit kulkevat läpi harmaan aineen (valkoinen ympyrä) ja talamuksen (punainen ympyrä).

Kipu varoittaa uhkaavasta vaarasta

Kun hermot saavat ärsykkeitä, syntyy kipu, joka kertoo aivoille, että elimistö on vaurioitunut ja siten vaarassa. Tieto kulkeutuu aivoihin selkäytimen välityksellä.

  1. Selkäytimen harmaassa aineessa kipuimpulssia tuovat hermot liittyvät muihin hermoihin. Ne vievät tietoa eteenpäin selkäytimen valkeaa ainetta pitkin.

  2. Matkalla hermoradat risteävät: oikean puolen kipu rekisteröityy vasemmassa aivopuoliskossa ja päinvastoin.

  3. Kipu etenee talamukseen eli väliaivojen osaan, joka toimii aistiratojen väliasemana, ja sieltä isoaivoihin.

  4. Talamuksesta uusi hermosolujen ketju johtaa kipuimpulssin edelleen aivokuoreen. Se käsittelee impulssia, jotta ihminen voi reagoida siihen järkevästi.

Hän nieli tuskansa ja jatkoi ihon sahaamista kallioseinää vasten kuin leikkuulaudalla. Kun hän huomasi veitsen osuvan kiveen, hän tunsi adrenaliinin syöksähtävän kehoonsa.

Kello oli 11.32. Oltuaan jumissa 127 tuntia hän oli vihdoinkin vapaa.

Käsi kehitellyssä kantositeessä Ralston lähti hoipertelemaan rotkon halki. Aina vettä nähdessään hän pysähtyi juomaan. Verta tippui kädestä jatkuvasti. Käveltyään lähes 10 kilometriä hän näki kolme ihmistä polulla.

”APUA!” Tällä kertaa he olivat todellisia ja juoksivat häntä kohti.

Onnettomuuden jälkeen Ralston sai käsiproteesin ja jatkoi kiipeilyä. Hän on noussut Coloradon kaikille ”Fourteeners”-vuorille. Ne ovat yli 14 000 jalkaa (4 267 metriä) korkeita huippuja. Niitä on yhteensä 59 kappaletta.

© Nora Feller/Corbis/All Over

Lue myös:

veri veripisara
Verenkierto

10 veristä faktaa

4 minuuttia
Vitamiinit voimistavat hiusten kasvua
Elimistö

Vitamiinit voimistavat hiusten kasvua

0 minuuttia
Elimistö

Turvallisesti tulisilla hiilillä

1 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!