Hermovaurio korjaantuu paikkausnesteellä

Texasilaistutkijat ovat kehittäneet menetelmän vaurioituneiden hermojen korjaamiseen.

Kun hermo vaurioituu esimerkiksi tapaturmassa, seurauksena saattaa olla tuntohäiriöitä ja vaikeuksia raajojen liikuttamisessa. Joskus hermo toipuu itsestään, mutta usein tarvitaan kirurgin apua. Leikkaushoito ei tuota aina toivottua tulosta, vaan hermojen toimintaan jää monesti puutteita.

Texasin yliopiston neurobiologian professori George Bittner kollegoineen on kehittänyt kirurgisille toimenpiteille kemiallisen vaihtoehdon: paikkausnesteen. Kun kolmea erilaista hermovaurioita korjaavaa nestettä testattiin halvausoireisilla rotilla, saatiin hämmästyttäviä tuloksia. Hoito alkoi vaikuttaa muutamassa päivässä, ja se tehosi yli 98 prosenttiin koe-eläimistä.

Kokeita varten rotilta katkaistiin lonkkahermo. Siksi ne menettivät 93 prosenttia takaraajojensa toimintakyvystä. Perinteinen leikkaushoito, jossa hermon päät yhdistetään ompelemalla, palautti kolmessa kuukaudessa 77 prosenttia jalkojen liikkuvuudesta. Nesteet taas poistivat jo kuukaudessa 60 prosenttia liikepuutoksista, ja tulos parani sen jälkeen vielä 28 prosenttia.

Nesteet paikkaavat hermon

Kokeissa katkaistun hermon päät on saatu yhdistymään kolmella eri nesteellä niin, että impulssit voivat ohittaa ongelmakohdan vaikeuksitta.

Leikkausapu 1. Elimistön omien korjaustoimien tuloksena päät muuttuvat ikään kuin tupiksi. 2. Vaikka päät liitetään toisiinsa, tuppeutumisen takia hermo ei ala aina toimia hyvin.

Nestehoito 1. Antioksidanttipitoinen neste estää päitä umpeutumasta tavalliseen tapaan. 2. Polyetyleeniglykolia sisältävä neste saa päät sulautumaan kiinni toisiinsa. 3. Kalkkiliuos viimeistelee paikkauksen. Hermoyhteys palautuu lähes normaaliksi.