Elin voidaan määritellä monella tavalla. Yleensä sillä kuitenkin tarkoitetaan sellaista elimistön osaa, jolla on oma tehtävänsä. Elimiä ovat selkeästi ympäristöstään rajautuvat kokonaisuudet, kuten sydän, maksa tai munuaiset, mutta niiksi voidaan luokitella myös rajoiltaan epämääräisemmät biologiset kokonaisuudet, kuten sylkirauhaset ja veri.
Määrittelyä vaikeuttaa se, että joillakin elimillä, kuten keuhkoilla, on vain yksi tehtävä, kun taas esimerkiksi maksalla on niitä lukuisia. Lisäksi useimmille elimille on tyypillistä, että ne pystyvät suorittamaan vain pienen osan jostakin laajemmasta tehtäväkokonaisuudesta Tämän vuoksi ne toimivat jatkuvasti tiiviisti yhdessä muiden elinten kanssa.
Usein puhutaankin useista elimistä koostuvista järjestelmistä, kuten ruoansulatusjärjestelmästä, johon kuuluvat muun muassa mahalaukku ja suolisto.
Ihmisen elimet: yläruumis
Ihmisellä on useita eri elimistä koostuvia pitkälle erikoistuneita järjestelmiä. Niissä jokaisella elimellä on oma tehtävänsä, ja niiden yhteinen päämäärä on turvata eloonjääminen.
Hengityselinten tehtävänä on toimittaa elimistöön happea ja poistaa siitä hiilidioksidia. Hengityselimistön tärkein osa ovat keuhkot, jotka täyttyvät ja tyhjenevät ilmasta palkeiden tavoin pallealihaksen liikkeiden mukaan. Sisäänhengitettäessä ilma kulkeutuu nenän tai suun kautta henkitorveen, joka haarautuu keuhkoputkiksi. Sieltä ilma kulkeutuu keuhkorakkuloihin, joissa varsinainen kaasujenvaihto tapahtuu.
Iho, hiukset ja kynnet mielletään harvoin elimiksi. Iho on kuitenkin yksi ihmisen suurimmista elimistä. Se peittää koko kehon, erottaa sen ympäristöstä ja suojaa sitä ulkoisilta vaaroilta. Iholla on myös hermopäätteitä, jotka auttavat aistimaan muun muassa painetta, kipua ja lämpötilanvaihteluja. Kynnet toimivat muun muassa vastapainona, joka lisää sormenpäiden tuntohermojen painetta, niin että niistä tulee herkempiä. Karvat ovat hyvä lisäsuoja kosteilla alueilla, kuten sukuelimissä ja kainaloissa. Päässä ne ehkäisevät lämmön haihtumista.
Sydämen ja verisuonten tärkein tehtävä on kuljettaa elimistöön verta, niin että solut saavat happea ja ravintoaineita ja hiilidioksidi ja kuona-aineet pääsevät poistumaan elimistöstä. Verenkierto auttaa myös soluja viestimään keskenään hormonien välityksellä ja huolehtii siitä, että ruumiinlämpö pysyy tasaisena. Sydän pumppaa verta kaikkialle haarautuvia verisuonia pitkin. Verisuonisto jaetaan valtimoihin, jotka kuljettavat happipitoista verta sydämestä muualle elimistöön, ja laskimoihin, jotka kuljettavat vähähappista verta takaisin sydämeen.
Hermosto on erikoistuneista soluista koostuva monimutkainen verkosto, jonka solut tuottavat sähköisiä impulsseja ja välittävät niitä toisilleen. Hermosto jaetaan keskushermostoon, johon kuuluvat aivot ja selkäydin, sekä perifeeriseen hermostoon eli ääreis-hermostoon, jonka hermoradat yhdistävät keskushermoston lihaksiin, aistimiin ja muihin elimiin.
Elimet ovat välttämättömiä monisoluisille eliöille, koska niiden avulla elimistön osat voivat erikoistua eikä niiden kaikkien tarvitse käyttää energiaa ja voimavaroja huolehtiakseen kaikista perustehtävistä. Myös soluissa monista tehtävistä huolehtivat vain tietyt solun osat eli soluelimet.
Esimerkiksi suuri osa solujen aineenvaihdunnasta tapahtuu mitokondrioissa ja proteiinien tuotanto ribosomeissa. Perimä on keskittynyt tumaan. Ilman elinten ja soluelinten työnjakoa ei olisi voinut kehittyä ihmisen kaltaisia mutkikkaita eliöitä.
Useimmat elimet toimivat tahdosta riippumattoman autonomisen hermoston ohjaamina. Esimerkiksi sydäntä ei voi lainkaan ohjata tietoisesti, vaikka sykettä voikin kasvattaa epäsuorasti juoksemalla ylös portaita tai ajattelemalla jotain epämiellyttävää.
Keuhkoja voi sen sijaan ohjailla jossain määrin tietoisesti esimerkiksi pidättämällä hengitystä. Tahdosta riippumaton ohjaus on silti aina etusijalla: kun hapenpuute uhkaa, autonominen hermosto pakottaa ihmisen vetämään henkeä. Useimmat lihakset toimivat sen sijaan pääasiassa tahdonalaisesti.
Joihinkin elimiin, kuten hampaisiin, ei voi vaikuttaa tahdonalaisesti eikä tahdosta riippumatta.
Ihmisen elimet: alaruumis
Ihmisellä on useita eri elimistä koostuvia pitkälle erikoistuneita järjestelmiä. Niissä jokaisella elimellä on oma tehtävänsä, ja niiden yhteinen päämäärä on turvata eloonjääminen.
Imusuonisto suojaa elimistöä mikrobeilta ja muilta vierailta hiukkasilta. Immuunijärjestelmään kuuluu useita erilaisia valkosoluja, jotka pääsevät veri- ja imusuonistoa pitkin kaikkiin soluihin. Valkosolut muodostuvat luuytimessä. Osa niistä kerääntyy imusolmukkeisiin, joita elimistössä on 500–600. Siellä ne erikoistuvat tunnistamaan kukin tietyn taudinaiheuttajan. Myös perna on tärkeä osa immuunijärjestelmää, sillä se tuottaa vasta-aineita, ja vaarattomaksi tehdyt mikrobit poistuvat elimistöstä sen kautta. Myös kilpirauhasella sekä kitarisalla ja nielurisoilla on oma osansa immuunijärjestelmän ja imusuoniston toiminnassa.
Lihakset jaetaan anatomian ja toiminnan perusteella kolmeen tyyppiin: luustolihaksiin, sydänlihakseen ja sileisiin lihaksiin. Ihmisellä on 639 luustolihasta, jotka ovat kiinnittyneet luihin. Ne toimivat tahdonalaisesti, ja niitä käytetään liikkumiseen. Niiden juovikas ulkonäkö johtuu aktiini- ja myosiinisäikeistä. Myös sydänlihas on juovikasta lihasta, mutta se ei toimi tahdonalaisesti vaan supistuu aivan omassa rytmissään. Sileät lihakset eivät yleensä toimi tahdonalaisesti. Ne poikkeavat sekä rakenteeltaan että toiminnaltaan muista lihastyypeistä. Sileät lihakset saavat aikaan eri elimissä tapahtuvan liikkeen, ja niiden ansiosta mahalaukku supistuu, verisuonet laajenevat ja ruokasula liikkuu eteenpäin suolistossa.
Luuston tehtävänä on tukea ja suojata elimistöä ja tehdä liikkuminen mahdolliseksi. Aikuisella on elimistössään 206 luuta. Toisin kuin usein ajatellaan, luu on elävää kudosta. Luuytimessä muodostuu myös veren puna- ja valkosoluja. Luuston suojaava tehtävä korostuu rintakehässä ja kallossa. Joissakin ruumiinosissa, kuten nenässä ja korvissa, luiden tilalla on rustoa. Sitä esiintyy myös nivelissä sileänä kerroksena luiden pinnalla. Luut ovat kiinnittyneet lihaksiin jänteillä, jotka ovat vahvoja ja sitkeitä sidekudosnauhoja.
Sukuelinten tehtävänä on turvata lisääntyminen. Toisin kuin lähes kaikki muut elimet ne eroavat eri sukupuolilla merkittävästi toisistaan. Miehen tärkeimmät sukuelimet ovat kivekset, joissa siittiöt muodostuvat, eturauhanen, jossa siemenneste syntyy, ja siitin, jolla sukusolut viedään yhdynnässä naisen emättimeen. Naisen sukusolut eli munasolut kehittyvät munasarjoissa. Irronnut munasolu kulkeutuu munanjohtimiin, missä siittiö voi hedelmöittää sen. Hedelmöittynyt munasolu jatkaa matkaa kohtuun ja kiinnittyy sen seinämään, jossa siitä kehittyy sikiö.