Elimistö

Keho luo sinulle perustan

Keholla tarkoitetaan elävän eliön fyysisiä osia, kuten päätä, kaulaa ja raajoja. Useimmiten keholla viitataan juuri ihmisen fyysiseen olemukseen. Ihmisellä on 206 luuta ja 639 lihasta. Niiden koko on eri yksilöillä erilainen, ja se onkin yksi syy siihen, että ihmiset ovat erinäköisiä. Sukella juttuarkistoon ja lue lisää kehon kyvyistä ja salaisuuksista.

Mitä alkoholi tekee elimistölle

Alkoholi vaikuttaa elimistöön monella tavalla. Yleisin vaikutus on se, että mielentila, ilo tai suru, voimistuu entisestään. Alkoholi estää kemiallisten viestien kulkua, joten se heikentää keskittymiskykyä ja tasapainoa. Oppimiskyky alenee myös, kun alkoholi vaikeuttaa työmuistin toimintaa.
Alkoholi vaikuttaa kuitenkin eri ihmisiin eri tavalla. Jos ihminen esimerkiksi on pitkään alkoholin vaikutuksen alaisena, keho alkaa tottua siihen. Silloin henkilö ei tunne olevansa humalassa, vaikka alkoholin määrä veressä olisikin huomattava.
Jos ihminen käyttää alkoholia usein ja runsaasti, voi syntyä riippuvuus ja terveyshaittoja, muun muassa maksavaurio tai aivojen ja keskushermoston sairaus.

Mies juo votkaa

© Shutterstock

Mihin elimistö tarvitsee proteiinia?

Proteiini on ravintoaine, josta elimistö saa energiaa. Proteiini on elimistön rakennusaine, ja sitä tarvitaan monissa prosesseissa. Proteiini on elintärkeä muun muassa immuunijärjestelmän, solujen ja kudosten toiminnalle. Lisäksi elimistö tuottaa proteiinien avulla tarvitsemiaan hormoneja ja entsyymejä. Sairaille ja vanhuksille suositellaan usein proteiinipitoista ravintoa, sillä proteiini piristää immuunijärjestelmää ja auttaa lihasmassan kasvattamisessa. Vanhuksilla lisäproteiinin avulla voidaan säilyttää olemassa oleva lihasmassa.

Erilaisia proteiineja

© Shutterstock