Tutkijat julistavat sodan migreeniä vastaan

Migreeninä tunnetun kohtauksittaisen päänsäryn takia maapallon väestö menettää yli 30 miljoonaa vuotta aktiiviaikaa, koska kipu estää migreenipotilaita tekemästä työtään ja touhuamasta muutenkin normaalisti.

Useimmiten kohtaus menee ohi joissakin tunneissa, mutta se voi kestää jopa kolme vuorokautta. Kohtausten esiintymistiheydessä on paljon yksilöllistä vaihtelua.

Toiset saavat niitä harva se päivä, toiset kerran pari vuodessa. Tavallinen väli on kuitenkin viikosta kahteen. Etenkin keski-ikäiset länsimaalaiset kärsivät migreenistä, ja se on naisilla 2–3 kertaa niin yleinen terveysongelma kuin miehillä.

Vaikka migreeni on lääkäreille ja tutkijoille tuttu tauti, he eivät ole päässeet täyteen selvyyteen siitä, miksi päätä alkaa särkeä. Lisäksi osalle potilaista ei ole tahtonut löytyä tehokasta hoitoa.

Toukokuussa 2018 Yhdysvaltojen lääkintäviranomaiset hyväksyivät kuitenkin lääkkeen, joka voi vähentää migreenikohtausten määrän puoleen hoidon kannalta haasteellisimmalla ryhmällä.

Hyväksymistä edeltäneissä kliinisissä tutkimuksissa 26 prosenttia potilaista vastasi hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla eli parantui migreenistä.

Erenumabi-niminen lääkeaine hyväksyytiin käyttöön EU:ssa kesäkuussa 2018.

Erenumabi on vasta-aine, joka vaikuttaa torppaamalla CGRP-peptidin. Tämän pienen proteiinin on tiedetty jo jonkin aikaa olevan avainasemassa migreenioireiden synnyssä.

Useimpia ihmisiä CGRP ei hetkauta lainkaan, mutta migreenipotilailla se herkistää pään tuntohermoja epänormaalisti. Tapahtuman syytä ei tiedetä, mutta sitä etsitään.

Kallonporauksesta helpotusta

Keskiajalla migreeniä pidettiin pään sisäisinä pahoina henkinä ja siitä kärsivää saatettiin auttaa poraamalla kalloon reikä, jonka kautta paha voi poistua.

Vasta vuonna 1918 päästiin ensimmäisen varsinaisen migreenilääkkeen jäljille, kun torajyvästä eristettiin ergotamiini-nimistä ainetta.

Ergotamiinia käytetään vieläkin. Sillä on sama vaikutustapa kuin uudemmalla – triptaaneiksi kutsutulla – lääkeaineryhmällä, joka supistaa aivoja ympäröiviä verisuonia.

Sen jälkeen, kun oli todettu, että vuonna 1982 löydettyä luonnollista CGRP-proteiinia esiintyy poikkeuksellisen paljon migreenikohtausten aikana ja että se nimenomaan laajentaa huomattavasti verisuonia, migreenioireiden pääsyynä alettiin pitää CGRP:stä johtuvaa verisuonten laajenemista.

Käsitykseksi vakiintui, että päänsärky johtuu aivoverenkierron muuttumisesta suonien tilavuuden kasvaessa.

Neurologi Guus Schoonman alankomaalaisen Leidenin yliopiston lääketieteellisestä keskuksesta sai kuitenkin vuonna 2008 selville, että selitys ei olekaan aivan näin yksinkertainen.

Hollantilaistutkija kartoitti magneettikuvauksen avulla 27 migreenipotilaan aivoverenkiertoa.

Tutkimuksessa käytettiin hyväksi sitä, että pieni määrä nitroglyseriiniä tunnetusti laajentaa verisuonia ja aiheuttaa päänsärkykohtauksen.

Kartoitus paljasti yllättäen, että nitroglyseriinin aiheuttama verisuonten laajeneminen kesti vain joitakin minuutteja. Siitä huolimatta, että verenkierto normalisoitui nopeasti, migreenikohtaus alkoi 1,5–5 tunnin kuluttua.

Päänsärky ei voinut siis johtua yhtäkkisestä verentungoksesta aivoissa. Migreenioireiden syytä piti alkaa etsiä muualta.

Proteiini herkistää hermot

Tuoreempien tutkimusten tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että CGRP-proteiini on päänsärkykohtauksen laukaiseva tekijä. Se vain vaikuttaa eri tavalla kuin on luultu.

Proteiinin vaikutuksella aivoja ympäröiviin verisuoniin ei ole lainkaan merkitystä, vaan ratkaiseva reaktio syntyy hermostossa.

CGRP vaikuttaa nimittäin kasvojen, päänahan ja aivoja suojelevien kalvojen tuntohermoihin. Aine tekee hermoista erityisen herkkiä ärsykkeille ja saa siten tuntoaistin toimimaan äärimmäisen terävästi.

Kun esimerkiksi päänahan kevyt kosketus aktivoi tuntohermon, normaalitapauksessa kohta lähettää heikon sähköisen hermoimpulssin aivoihin ja nämä tulkitsevat sen hipaisun merkiksi.

Korvan ympärillä on kuitenkin yhdestä solmukohdasta lähteviä hermosoluja, jotka sisältävät paljon CGRP:tä.

Vielä tuntemattomasta syystä ne voivat yhtäkkiä avata padot ja päästää proteiinitulvan huuhtomaan läheisiä tuntohermoja.

CGRP-tulva herkistää tuntohermoja siinä määrin, että heikot impulssit vahvistuvat voimakkaasti. Kun ne sekunnin murto-osassa saavuttavat aivot, ne välittävät kevyen kosketuksen sijasta tiedon valtavasta paineesta, joka aiheuttaa kovaa kipua.

Muu vähäinen pään tuntohermojen ärsytys, kuten jonkin kasvolihaksen supistuminen tai veren sykkivä virtaus suonessa, voimistuu samalla tavalla.

Väärät kipuärsykkeet saavat aivot menemään hälytystilaan ja reagoimaan ylimitoitetusti. Siksi valot, hajut ja äänet aistitaan epätavallisen voimakkaasti.

Tilanne kärjistyy nopeasti todelliseksi tuskahelvetiksi, ja migreenikohtaus pääsee valloilleen.

Lääkkeeksi kehitetty vasta-aine erenumabi voi kuitenkin torjua itsestään jatkuvan ja vaikeutuvan tilan puuttumalla tapahtumasarjaan heti kierteen alkaessa.

Lääkeaine estää CGRP-proteiinia vaikuttamasta jo ennen kuin tuntohermot ehtivät reagoida siihen ja sopii siten migreenikohtausten ehkäisemiseen.

Koska vasta-aineet, jotka ovat mittavia proteiineja, säilyvät elimistössä kauan, potilaat tarvitsevat ainoastaan yhden annoksen kuukaudessa niin sanottuna ylläpitohoitona.

Vasta-aine puolittaa kohtaukset

Vasta-aineen takana on lääkäri Peter Goadsby Lontoon King’s Collegen sairaalasta. Hän esitti joulukuussa 2017 laajan kliinisen tutkimuksen lupaavat tulokset. Koehenkilöinä oli 955 migreenipotilasta, jotka jaettiin sattumanvaraisesti kolmeksi ryhmäksi.

Puolen vuoden ajan kuukauden välein annetuissa pistoksissa käytettiin kahta eri vasta-aineannosta: osa koehenkilöistä sai 70 milligrammaa, osa 140 milligrammaa kerralla.

Migreenipotilaiden lähtötilanne oli se, että heillä oli 4–14 oireellista päivää kuukaudessa. Hoitojakson jälkeen migreenipäivien määrä oli vähentynyt pienemmän annoksen ryhmässä 3,2:lla ja suuremman annoksen ryhmässä 3,7:llä kuukaudessa.

43,3 prosentilla ensimmäiseen ryhmään kuuluvista koehenkilöistä ainakin joka toinen kohtaus jäi tulematta. Toisessa ryhmässä kohtaukset vähenivät vähintään puoleen 50 prosentilla migreenipotilaista.

Erenumabin teho perustuu siihen, että vasta-aine estää CGRP-proteiinia kiinnittymästä tuntohermoihin ja herkistämästä niitä.

Voidakseen toimia normaalisti CGRP:n pitää sitoutua tuntohermon pintareseptoriin, mutta koska vasta-aine tarttuu siihen kiinni, paikka on varattu.

Toisin sanoen vasta-aineen salvatessa reseptorin CGRP:llä ei ole mitään mahdollisuuksia sitoutua siihen eikä aiheuttaa tuskahelvettiä.

Goadsby on ehtinyt kehittää toisenkin vasta-aineen. Se kiinnittyy itse CGRP-proteiiniin ja estää sitä kautta tätä sitoutumasta reseptoriin.

Fremanetsumabi-nimistä vasta-ainetta on jo testattu 1 130 migreenipotilaalla edellä mainitun kaltaisessa kliinisessä tutkimuksessa.

Siinä osa koehenkilöistä sai kuitenkin pistoksen vain kerran kolmessa kuukaudessa.

Hoidon todettiin vähentävän kuukausittaisia migreenipäiviä keskimäärin 4,3:lla, ja 38 prosentilla hoitoa saaneista päänsärkykohtaukset vähenivät ainakin puoleen.

Monta muutakin CGRP:n toimintaa häiritsevää vasta-ainetta testataan potilailla, ja kokeiden tulokset herättävät toiveita.

Yhteistä näille aineille on se, että ne eivät vaikuta yleispätevästi: tehossa on huomattavaa yksilöllistä vaihtelua.

Esimerkiksi laajassa erenumabitutkimuksessa, jonka potilaskokeiden tulokset julkistettiin vuonna 2017, joka neljäs koehenkilö pääsi kokonaan eroon migreenikohtauksista. Sen sijaan toisella lääkeaineella, joka on saanut kauppanimekseen Emgality, paranemisprosentiksi tuli 16.

Tuntohermot ärtyvät yksilöllisesti

Vielä ei tiedetä tarkalleen, miksi potilaat reagoivat yksilöllisesti vasta-aineisiin. Ratkaisun avaimen arvellaan kuitenkin löytyvän siitä tavasta, jolla CGRP-proteiini vaikuttaa henkilön tuntohermoihin.

Kaikissa ihmisissä syntyy CGRP:tä, sillä sitä tarvitaan verenkierron säätelyssä olennaiseen suonten tilavuuden muuttamiseen. Syystä tai toisesta proteiini aiheuttaa silti osalle meistä eli migreenipotilaille myös haittaa.

Jo vuonna 2002 tanskalainen neurologi Jes Olesen Kööpenhaminan yliopistosta osoitti, että CGRP-pistos johti migreenipotilailla nopeasti päänsärkykohtaukseen, kun taas terveillä henkilöillä siitä seurasi korkeintaan lievää jomotusta.

Koe paljasti selvästi, että migreenistä kärsivät reagoivat poikkeuksellisen voimakkaasti CGRP-proteiiniin. Normaalisti aine herkistää tuntohermoja vähän jos lainkaan.

Sen sijaan migreenipotilailla CGRP tekee tuntohermoista helpommin ärtyviä, mutta ilmeisesti ärtyvyysherkkyydessä on vaihtelua. Yksilölliset erot saattavat selittää viime kädessä sen, miksi kaikki migreenipotilaat eivät saa vasta-aineista yhtä paljon apua.

Lääkkeistä kahdenlaista hyötyä

Sinä aikana, kun yritetään päästä jyvälle siitä, miksi kaikki potilaat eivät reagoi hoitoon yhtä hyvin, ja pyritään kehittämään vielä parempia vasta-aineita, selvitetään, onko mahdollista erottaa jo etukäteen ne potilaat, jotka hyötyvät eniten uusista lääkkeistä.

Hoito tulee nimittäin melko kalliiksi. Siinä tapauksessa, että se tiedetään tehottomaksi, turhat lääkekokeilut ja niistä aiheutuvat kulut voidaan välttää. Tämähän on sekä potilaan että yhteiskunnan etu.

Vasta-aineiden lisäksi tutkitaan erilaisia pieniä molekyylejä, jotka voivat tunkeutua CGRP-proteiinin reseptoriin ja siten estää ainetta vaikuttamasta tuntohermoon. Näitä molekyylejä kutsutaan gepanteiksi.

Toisin kuin vasta-aineet ne eivät vaikuta ehkäisevästi, vaan ne lievittävät kipua migreenikohtauksen aikana.

Tavoitteena on, että CGRP-proteiini pystytään pitämään aisoissa kahdella tavalla: vasta-aineet vähentävät kohtausten määrää, ja muista lääkkeistä saadaan helpotusta oireisiin.