Norsu kaupassa

Todellisuutta ei ole oikeasti olemassa

Pikkiriikkiset akrobaatit temppuilevat huoneessasi. Kyse on aistiharhasta. Aivosi ovat luoneet pikku-ukot – mutta ne käyttävät samaa keinoa luodessaan sen, mitä kutsutaan todellisuudeksi.

Pikkiriikkiset akrobaatit temppuilevat huoneessasi. Kyse on aistiharhasta. Aivosi ovat luoneet pikku-ukot – mutta ne käyttävät samaa keinoa luodessaan sen, mitä kutsutaan todellisuudeksi.

Shutterstock & Lotte Fredslund

Päivästä toiseen herra B. näki ympärillään pikku-ukkoja. Koulutettu, 25 vuotta naimisissa ollut mies oli alkoholisti, joka oli vähän aikaa sitten lopettanut juomisen.

Pikku-ukot olivat vain noin 30-senttisiä hahmoja, jotka tuijottivat herra B:tä suurilla silmillään suu mutrussa ja naamaansa väännellen. Riemunkirjavasti pukeutuneet pikku-ukot seurasivat häntä, ja hän kuuli niiden askeleiden äänet.

Hahmot olivat pitäneet seuraa herra B:lle kaksi viikkoa, ennen kuin hän meni lääkäriin.

Hassuja ihmisiä

Jotkut kokevat näkevänsä pieniä värikkäitä hahmoja, jotka esimerkiksi kulkevat asunnon läpi tai tekevät akrobatialiikkeitä huonekaluilla.

© Shutterstock & Lotte Fredslund

Lääkäri tiesi heti, mistä kenkä puristi. Pikku-ukkojen näkeminen on juoppohulluuteen liittyvä aistiharha, joka voi syntyä, kun yleensä runsas pitkäaikainen alkoholinkäyttö lopetetaan äkillisesti.

Herra B:llä on paljon kohtalotovereita.

Aistiharhat ovat ominaisia monille sairauksille. Esimerkiksi jopa 90 prosenttia skitsofreenikoista kuulee olemattomia ääniä, kuten käskevää puhetta. Ja noin neljäsosa Parkinson-potilaista näkee ihmisiä, joita ei ole.

Näkyjä voivat nähdä kuitenkin myös aivan terveet ihmiset.

Monesti aistiharhat ovat häiritseviä. Niistä on vaikea päästä eroon, mutta apua saattaa olla tulossa. Mullistava tutkimus on nimittäin paljastanut paitsi sen, mistä hallusinaatiot kumpuavat, myös sen, että näillä unenomaisilla kokemuksilla on hyvin paljon yhteistä sen kanssa, mitä kutsutaan todellisuudeksi.

Pikku-ukot pomppivat sohvalla

Herra B:n ympärillään näkemät hahmot ovat hyvä esimerkki näköharhasta ja edustavat pikku-ukkohallusinaatioiden luokkaa, jolla on joitakin erikoispiirteitä. Alankomaalainen psykiatri Jan Blom esitti vuonna 2021 tähän mennessä kattavimman kuvauksen siitä käytyään läpi 226 aihetta koskevaa lääketieteellistä julkaisua.

Pienet hahmot hyppivät ja tanssivat huonekaluilla, marssivat rivissä lattialla tai tekevät akrobatialiikkeitä.

Pienet ihmis- tai eläinhahmot ja niiden esiintymisympäristö sopivat 97 prosentissa tapauksista ristiriidattomasti yhteen, ja ne voivat esimerkiksi kiivetä sohvalle tai kurkistaa kaapin takaa. Yhtä suuri osa niistä on vilkkaita: ne voivat hyppiä ja tanssia huonekaluilla, marssia rivissä lattialla tai tehdä akrobatialiikkeitä.

Noin puolet pikku-ukkoja näkevistä henkilöistä kokee, että hahmot ovat hauskoja tai harmittomia. Toinen puoli pitää niitä häiritsevinä tai pelottavina.

Alkoholisoitunut mies
© Shutterstock

Kolme sairautta huijaa aisteja

Useisiin sairauksiin liittyy aivojen häiriötila, joka voi aiheuttaa aistiharhoja. Se, millaisia epätodelliset kokemukset ovat, riippuu siitä, mihin aivojen osiin vaikutus kohdistuu.

Useimpien Jan Blomin käsittelemien potilaiden aivoja on kuvattu silloin, kun heillä on esiintynyt harhoja. Aivokuvausten mukaan hallusinaatioiden aikana näköalueiden toiminta kiihtyy, mutta myös muut aivojen osat, kuten otsalohkot, ovat aktiivisia. Otsalohkot ovat keskeisessä asemassa, kun ajatellaan, käytetään järkeä ja tehdään päätöksiä.

Pidetäänkin mahdollisena, että näköharhat syntyvät, kun aivojen näköalueet ottavat vastaan suhteellisen vähän silmien välittämää aistitietoa ja ne luovat vajaakäytön vuoksi havaintoja, joilla ei ole vastinetta todellisuudessa.

Oletuksen mukaan otsalohkot yrittävät saada tolkkua kuvitelmista ja tekevät niistä todentuntuisia esineitä, hahmoja tai henkilöitä. Teoriaa tukee se, että Parkinson-potilailla esiintyy eniten harhoja, kun on hämärää ja silmät työllistävät näköalueita vähän.

Herra B:lle pikku-ukkojen näkeminen oli voimakas kokemus. Hallusinaatiot voivat kuitenkin olla myös laimeampia, vaikka ne tuntuvat aivan yhtä todellisilta. Itse asiassa useimmat meistä kokevat jatkuvasti tällaisia aistiharhamaisia vaikutelmia.

Todellisuus on valhetta

Tunne, että kädelle putoaa sadepisara, vaikka taivas on pilvetön. Ääni, joka kuulostaa itkulta, vaikka lapsi ei inahdakaan. Tai värähdys, joka tuntuu housuntaskussa, vaikka puhelin on pöydällä.

Aistimukset ovat pelkkää kuvittelua, mutta ne eivät ole kuitenkaan aiheettomia. Monet tutkijat uskovat, että syynä tavallisten aistiharhojen syntymiseen ovat odotukset.

Olematon käsi olkapäällä

Myös terveet ihmiset kokevat hallusinaatioita. Voi tuntua esimerkiksi siltä, että joku koskettaa olkapäätä tai puhelin värisee taskussa.

© Shutterstock & Lotte Fredslund

Yksi näistä tutkijoista on yhdysvaltalainen psykologi Philip Corlett. Hänen vuonna 2017 julkaisemassaan tutkimuksessa käytettiin kuulo- ja näköärsykkeitä. Jos koehenkilö kuuli piippauksen sillä hetkellä, kun hän näki näytöllä tietyn kuvion, hänen piti painaa nappia.

Aluksi kuulo- ja näköärsykkeet liittyivät erottamattomasti yhteen. Siksi koehenkilöt tottuivat painamaan nappia heti, kun kuvio ilmestyi näytölle, koska he odottivat myös kuulevansa piippauksen. Seuraavaksi Philip Corlet erotti kuulo- ja näköärsykkeet toisistaan.

Vaikka kuvio näytettiin ilman piippausta, koehenkilöt painoivat usein nappia. Syynä ei ollut kuitenkaan huolimattomuus tai tapa, vaan kävi ilmi, että he uskoivat kuulleensa äänen.

Hämähäkkiharha
© Shutterstock & Lotte Fredslund

Myös terveet kokevat hallusinaatioita

Harhoja esiintyy sekä terveillä että sairailla ihmisillä. Ne liittyvät usein näkö- tai kuuloaistiin, mutta myös muut aistit tulevat kysymykseen. Ehkä seuraavat tuntemukset ovat sinullekin tuttuja.

Corlett kutsuu ilmiötä ehdolliseksi harhaksi. Hän on voinut osoittaa aivokuvausten avulla, että muun muassa ohimolohkojen kuuloalueet aktivoituvat, kun koehenkilö kokee hallusinaation. Tämä viittaa siihen, että koehenkilöt ovat tavallaan oikeassa uskoessaan kuulleensa äänen.

Ehdolliset harhat ovat ilmeisesti seurausta aivojen tavasta toimia silloin, kun ne tulkitsevat oikeita aistiärsykkeitä ja muodostavat käsityksen ympäristöstä. Se, mitä pidetään todellisuutena, on nimittäin useiden tutkijoiden mukaan osittain kuvitelmaa.

Tutkijat uskovat, että aistiärsykkeitä verrataan jatkuvasti kokemuksiin ja odotuksiin ja että näistä elementeistä muodostuu todellisuus prosessissa, jota he nimittävät prediktiiviseksi koodaukseksi. Käsitys todellisuudesta perustuu siis vain osaksi todellisesta fyysisestä ympäristöstä tuleviin ärsykkeisiin.

Corlettin ehdollisten harhojen tutkimus paljastaa selvästi aivojen huijauksen. Aivot eivät huijaa kuitenkaan vain tieteellisissä kokeissa, vaan ne petkuttavat jatkuvasti koko elämän ajan.

Harhat ovat pelkkää kemiaa

Aistiärsykkeet ja odotukset sekoittuvat aivoissa hyvästä syystä. Odotukset antavat aivojen muodostaa kuvan ympäristöstä jo ennen kuin ne ottavat vastaan aistitietoa. Kun hermoimpulssit saapuvat, aivojen ei tarvitse muodostaa kuvaa alusta asti, vaan ne voivat antaa aistien täydentää jo olemassa olevaa kuvaa.

Toimintatapa varmistaa, että aivot kykenevät käsittelemään ympäristöä nopeasti. Lisäksi odotukset voivat täyttää aistitiedossa olevia aukkoja.

Tämän toimintaperiaatteen ansiosta on mahdollista ymmärtää toisen puhetta, vaikkei melun takia saisikaan aivan kaikesta selvää. Jos kuulee keskustelukumppanin sanovan, että ”auto ei --- käyntiin aamulla”, on kokemusperäisen tiedon pohjalta helppo arvata, että puuttuva sana on ”lähtenyt”. Aivot käyttävät hyväksi tätä mahdollisuutta tuottaa täydellisiä virkkeitä, jotta huomio ei kiinnittyisi kuulematta jääneisiin sanoihin.

Jossain mielessä siis hallusinoidaan jatkuvasti. Harhat ja todellisuus ovat kuitenkin normaalisti sopusoinnussa keskenään. Vasta sitten, kun aivot alkavat panna liian paljon painoa odotuksille, on olemassa vaara, että syntyy varsinaisia hallusinaatioita – siis todellisiksi koettuja aistimuksia, joilla ei ole vastinetta todellisuudessa.

Vuonna 2021 tehty tutkimus valottaa, kuinka aivot voivat virheellisesti antaa odotuksille liian paljon valtaa. Psykiatri Katharina Schmack harjaannutti hiiriä painamaan kuonollaan yhtä nappia, kun ne kuulivat tietyn äänen, ja toista nappia, kun ne eivät kuulleet sitä. Kävi ilmi, että hiiret aika ajoin hallusinoivat eli kuulivat olemattoman äänen samalla tavalla Corlettin koehenkilöt.

Schmackin käyttämien hiirien aivoissa loistivat ne osat, jotka erittivät välittäjäaine dopamiinia. Näin hän pystyi erottamaan, että hallusinaation kokemisen aikana dopamiinia tuotti aivojuovio.

Odotukset vaikuttavat ympäristön kokemiseen, mutta aivot voivat erehtyä pitämään odotuksia todellisuutena, kun välittäjäaine dopamiinia syntyy runsaasti.

Aivot
© Shutterstock & Lotte Fredslund

1. Todellisuus pysähtyy aivojuoviossa

Näkö- ja kuuloalueet välittävät aistitietoa aivojuovioon. Siellä tietoa käsitellään ja siihen yhdistetään muista aivojen osista tulevaa informaatiota, ennen kuin kokonaisuus välittyy aivokuoreen ja tajutaan kuviksi ja ääniksi.

Aivot
© Shutterstock & Lotte Fredslund

2. Aivokuori kasaa odotuksia

Uuden ja vanhan aistitiedon ja muista aivojen osista tulevan informaation pohjalta aivokuori koostaa odotuksen eli ennakkokäsityksen siitä, millainen tuleva havainto on. Odotukset välittyvät aivojuovioon sähköisinä hermoimpulsseina.

Aivot
© Shutterstock & Lotte Fredslund

3. Dopamiini palauttaa odotukset

Normaalisti havaintoa koskevat odotukset eivät kulje aivojuoviota kauemmaksi, mutta suuri dopamiinimäärä voi lähettää viestit takaisin aivokuoreen. Se käsittelee niitä aitona aistitietona ja tuottaa harhan.

Aivojuovio toimii muun muassa kuulo- ja näköalueilta tulevien hermoimpulssien väliasemana matkalla aivokuoreen, jossa ääni- ja näköaistimukset muodostuvat. Aivojuovio ottaa kuitenkin vastaan myös muualta aivokuoresta saapuvia hermoimpulsseja, jotka sisältävät informaatiota siitä, mitä aivot odottavat kuulevansa tai näkevänsä.

Niinpä aivojuovio vastaa sen arvioimisesta, mitä oikeasti aistitaan ja mitä aivot odottavat. Pieni aivojen osa päättää siis, mitä koetaan.

Katharina Schmack totesi, että dopamiinia oli runsaasti silloin, kun aivojuovio pani enemmän painoa odotuksille ja tuotti näin harhan. Hän varmisti havaintonsa optogenetiikan keinoin.

Aivot voivat saada sen, mitä aikoo sanoa, tuntumaan kuullulta.

Hiirten perimää oli nimittäin muutettu niin, että Schmack pystyi tarkasti suunnatulla valonsäteellä aiheuttamaan dopamiiniryöpyn niiden aivojuoviossa. Kun dopamiinia erittyi, syntyi harha, joka sai eläimet painamaan nappia.

Toisin sanoen hiiret voivat kokea hallusinaatioita, kun niiden aivojuoviossa on runsaasti dopamiinia. Sama pätee luultavasti ihmisiin.

Pahoinvointilääkkeestä apua

Katharina Schmackin havainto sopii hyvin dopamiiniteoriaan, jonka mukaan skitsofreenikon hallusinaatiot johtuvat ainakin osittain aivojen kohonneesta dopamiinitasosta. Kyse on häiriötilasta, joka haittaa kahden aivojen osan, Wernicken ja Brocan alueiden, toimintaa. Niillä on puheen ymmärtämiseen ja tuottamiseen liittyviä tehtäviä.

Kun puhealueet eivät viesti kunnolla keskenään, aivot voivat saada sen, mitä aikoo sanoa, tuntumaan kuullulta. Seurauksena saattaa olla ääniharhoja, jotka ovat yleisiä skitsofreenikoilla.

Wernicken ja Brocan alueet ovat yhteydessä aivojuovioon, ja Katharina Schmackin kokeiden tuottamaa uutta tietoa voidaan ehkä käyttää hyväksi kehitettäessä lääkkeitä, jotka pienentävät harhoista kärsivän potilaan dopamiinin määrää aivojuoviossa.

Tällä haavaa lääkeyhtiöt ovat kuitenkin kiinnostuneita aineista, jotka laskevat toisen välittäjäaineen tasoa aivoissa.

Aivojuovio

Aivojuovio on keskeisessä asemassa harhojen synnyssä. Alueella on runsaasti hermoyhteyksiä aivokuoreen.

© F.C. Yeh et al./Brain.labsolver.org

Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto hyväksyi vuonna 2016 ensimmäisen lääkkeen, joka on tarkoitettu Parkinson-potilaiden näköharhojen hoitoon. Nuplazid-niminen valmiste ei vaikuta lainkaan dopamiinin eritykseen, vaan se heikentää välittäjäaine serotoniinin vaikutusta aivojuovioon.

Ilmeisesti aine estää aivojuoviota sekoittamasta odotuksia ja aistimuksia. Tarkkaa syytä siihen, että lääkittynä potilas ei koe hallusinaatioita, ei kuitenkaan tiedetä.

Nuplazidilla ei ole vielä myyntilupaa Euroopassa, ja on mahdollista, että sitä ennen hyväksytään toinen aine, ondansetroni, joka myös vaikuttaa serotoniinin tehoon. Ainetta testataan jo Parkinson-potilailla. Kyse ei ole kuitenkaan uudesta lääkkeestä, sillä ondansetronilla voidaan hoitaa luvallisesti syöpäpotilaiden pahoinvointia.

Sillä aikaa, kun harhaiset potilaat odottavat tepsiviä lääkkeitä, he voivat antropologi Tanya Luhrmannin mukaan turvautua lääkkeettömään hoitoon.

Äänillä on luonne

Skitsofreenikon harhat eivät selity ainoastaan aivoissa vallitsevasta häiriötilasta. Epätodelliset kokemukset heijastavat myös kulttuuria. Tanya Luhrmannin vuonna 2014 tekemä tutkimus paljasti, että skitsofreenikkojen harhat ovat erilaisia Yhdysvalloissa, Intiassa ja Ghanassa.

Amerikkalaisten harhat olivat keskimäärin aggressiivisempia ja vihamielisempiä, ja he kuulivat usein moitteita ja käskyjä. Ghanalaisten ja intialaisten kuulemat äänet olivat enimmäkseen iloisia ja ymmärtäväisiä, ja joissakin tapauksissa potilaat suhtautuivat niihin hyvin myönteisesti ikään kuin hyödyllisinä keskustelukumppaneina.

Tanya Luhrmannin mukaan erot johtuvat siitä, että amerikkalaiset korostavat enemmän yksilöllisyyttä ja yksityisyyttä ja kokevat siksi äänet tungetteleviksi. Ghanassa ja Intiassa kulttuuri on sosiaalisempi ja ääniin asennoidutaan positiivisemmin.

Luhrmann uskoo, että tiedosta on hyötyä eri maiden skitsofreenikoille. Terapian avulla on nimittäin mahdollista muuttaa käsitystä äänistä suopeammaksi. Asenne voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon harhoista kärsii.

Eräs Luhrmannin haastattelema skitsofreenikko oli alkanut kuulla hyvin ilkeää puhetta. Potilas alkoi keskustella äänen kanssa vakuuttaakseen sen siitä, että suhde voisi toimia, jos kumpikin kunnioittaisi toista. Asennemuutos ratkaisi asian: äänensävy ei ollut enää yhtä ankara.

Useiden tutkimusten mukaan myönteinen suhtautuminen harhoihin parantaa merkittävästi potilaan elämänlaatua. Niinpä Luhrmannin menetelmä voi osoittautua hyväksi keinoksi auttaa skitsofreenikkoja uusien lääkkeiden lisäksi.

Herra B:n pikku-ukkotarinalla oli muuten onnellinen loppu. Asianmukaisen juoppohulluuden hoidon ansiosta mies pääsi neljässä päivässä eroon kiusanhengistään.