Tanssi torjuu dementiaa
Tutkijat ovat selvittäneet, miten voit estää aivojesi rappeutumisen. Avainsana on tanssi, joka nuorentaa aivot uuteen kukoistukseen.

Saksalaistutkijat ovat todenneet, että tanssi nuorentaa aivoja.
Salsa, humppa ja kansantanssit. Saksalaistutkijat suosittelevat tanssia kaikille, sillä tuoreessa tutkimuksessaan he totesivat, että tanssi on aivoille nuoruuden eliksiiriä.
Tutkimuksessa havaittiin, että iän myötä surkastuvat aivoalueet kukoistavat niillä vanhuksilla, jotka harrastavat tanssia säännöllisesti. Näyttää siis siltä, että tanssi on lupaava keino dementian torjunnassa.
Liikunta pysäyttää ajan
Tiedetään, että liikunta ehkäisee elimistön solujen vanhenemista, mutta aiemmin ei ole saatu selville, mikä liikuntamuoto on tehokkain resepti pitkään terävinä pysyviin aivoihin.
Siksi saksalaisen Magdeburgissa toimivan Otto Von Guericken yliopiston tutkijat kokosivat 26 koehenkilön ryhmän. Koehenkilöiden keski-ikä oli 68 vuotta. Tutkimusta varten koehenkilöt jaettiin kahteen ryhmään 18 kuukauden ajaksi.
Toinen ryhmä opetteli uuden tanssin joka viikko, toinen taas sai ohjattuja kestävyysliikunta- ja venyttelyharjoituksia sekä pyöräili ja käveli.
Tutkijat kehittävät tanssikuuria
Ennen harjoittelujaksoa ja sen jälkeen kuvattiin koehenkilöiden aivojen hippokampus, jolla on tärkeä rooli muistiin, oppimiseen ja tasapainoon liittyvissä tehtävissä. Hippokampus on juuri se osa aivoja, johon dementiasairaudet, kuten Alzheimerin tauti, iskevät.
Kumpaankin ryhmään kuuluneiden koehenkilöiden hippokampus oli kasvanut, mutta tanssia harrastaneiden tasapaino oli selvästi parempi kuin toisen ryhmän. Hippokampuksen lisäksi kaksi muutakin aivoaluetta kasvoi niillä, jotka olivat tanssineet. Siksi tutkijat uskovat, että tanssi on hyvä keino ehkäistä ikääntyvien aivojen surkastumista.
Nyt tutkijat toivovat, että he voivat luoda tieteellisesti dokumentoidun liikuntamuodon, jossa musiikin ja tanssiliikunnan avulla ehkäistään dementiasairauksia.