Muistisi pettää aina

Sittemmin DRM-testistä tehdyille päätelmille on saatu tukea monista muista kokeista. Tulokset paljastavat, että aivot ujuttavat muistoihin pelkkää pötyä ja että kuka tahansa voi muokata tai ohjailla jopa toisen selvimpiä pysyviä muistoja. Muistin epäluotettavuudella on tietenkin seurauksia.

Yhdysvaltalaisselvityksen mukaan todistajien valheelliset muistot ovat johtaneet satoihin vääriin tuomioihin. Eipä siis ihme, että maassa useat organisaatiot tekevät työtä syyttömien vankien vapauttamiseksi.

Onneksi tiede on jo antamassa ilmi aivojen laajan petosvyyhden ja uusi tieto voi jo lähitulevaisuudessa tuoda apua traumaattisen kokemuksen kipeistä muistoista kärsiville.

Elinkautinen valemuistojen takia

Kaliforniassa San Diegon miljoonakaupungissa raiskattiin teinityttö marraskuussa 2004.

Sekä uhri että silminnäkijä todistivat jokseenkin yhtäpitävästi, että raiskaaja oli valkoihoinen noin 25-vuotias mies, joka oli 178 senttiä pitkä ja normaalivartaloinen ja jolla oli ruskeat hiukset ja pujoparta.

Poliisi pidätti syylliseksi epäiltynä Uriah Courtneyn. Uhrille ja todistajalle esitettiin hänen ja viiden muun miehen kuvat, joissa vain kolmella heistä oli parta.

Courtney oli ainoa selvästi pujopartainen ehdokas, ja siksi hän vastasi parhaiten kuvauksia. Sekä uhri että silminnäkijä osoittivat häntä.

Vaaka oli kallistunut tunnistuksessa vain niukasti Courtneyn puolelle, mutta kun asiat etenivät, uhri ja todistaja olivat entistä varmempia hänen syyllisyydestään.

He katsoivat kuvaa monta kertaa, ja molemmat tiesivät toistensa tunnistaneen Courtneyn raiskaajaksi. Kun rikosta alettiin vuoden kuluttua käsitellä oikeudessa, kumpikin uskoi vuorenvarmasti, että he olivat oikeassa.

Uhri pysyi järkähtämättä kannassaan, että hän ei ollut unohtanut, miltä raiskaaja näytti. Tuomioistuin otti huomioon myös todistajan varmuuden arvioidessaan näyttöä.

Courtney sai elinkautisen vankeustuomion raiskauksesta, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin dna-analyysi todisti hänet syyttömäksi ja johti poliisin oikeille jäljille.

Asiakkaasta tuli pankkiryöstäjä

Courtney on vain yksi monista epäluotettavan muistin uhreista. USA:n syyttöminä tuomittuja auttava Innocence Project -organisaatio esitti vuonna 2019 karun luvun: 69 prosenttia niistä tapauksista, joissa syytön saa tuomion, johtuu väärästä tunnistuksesta.

Neurologi Thomas Albright on tutkinut silminnäkijöiden erehtymisen syitä ja tullut siihen tulokseen, että virhelähteisiin kuuluu aivojen kyky lisätä muistoihin jo aiemmin hankittua tietoa.

Useimmat kuvittelevat esimerkiksi pankkiryöstön aseelliseksi. Siksi pankkiryöstön silminnäkijä, joka muistaa ryöstäjän osoittaneen pankkivirkailijaa kädellään, on taipuvainen lisäämään siihen pistoolin.

Muistikuva voi tuntua aidolta, vaikka se on itse keksitty.

Samoin muisto voi vääristyä, kun muisti sekoittaa siihen muita kokemuksia tai tietoja.

Vuonna 2009 psykologi Helen Patersonin tekemässä kokeessa koehenkilöt näkivät erilaisen rikoselokuvan version sen mukaan, kumpaan vertailuryhmään he kuuluivat.

Katselun jälkeen kaksi koehenkilöä keskusteli filmistä. He olivat nähneet eri versiot, vaikka heille uskoteltiin, että he olivat nähneet samat versiot.

Tutkimus paljasti, että kun toinen koehenkilö kertoi niistä sisällön yksityiskohdista, jotka vain hän saattoi tietää, toinen myötäili puhetta ja usein otti omakseen uuden tiedon.

Keskustelukumppanit sotkivat asiat toisiinsa niin, että he eivät lopulta enää voineet tietää, mitä he olivat nähneet ja mitä heille oli kerrottu jälkikäteen.

Psykologi Julie Earles pyysi vuonna 2019 tekemässään tutkimuksessa 96:ta koehenkilöä katsomaan 53 lyhyttä videota, joissa eri näyttelijät suorittivat yksinkertaisen tehtävän, kuten solmivat kengännauhansa.

Seuraavassa vaiheessa koehenkilöille esitettiin taas 53 videota. Nyt heidän piti kertoa, mitkä niistä he olivat nähneet aikaisemmin. Osaa videoista oli muutettu niin, että tehtävän suorittava näyttelijä oli vaihdettu toiseen.

Toisin sanoen toiminnan ja tekijän yhdistelmä oli katsojalle uusi. Tulosten mukaan 46 prosentissa tapauksista koehenkilöt uskoivat virheellisesti nähneensä videon aikaisemmin.

Oikeudenkäynneissä vastaavilla virheillä voi olla vakavat seuraukset. Todistaja saattaa esimerkiksi sekoittaa sattumoisin pankkiin asioimaan tulleen henkilön ja pankkiryöstäjän ulkonäöltään.

Tutkimus tähtää nyt työkaluihin, jotka auttavat poliisia paljastamaan todistajien valheellisia muistikuvia. Vuonna 2019 psykologi Philip Gustafsson sai selville, että silminnäkijät empivät yleensä enemmän ennen väärien tietojen antamista.

Havainto ei ole kuitenkaan täysin yleispätevä, kuten Uriah Courtneyn kokema oikeusmurha osoittaa.

Virheet luikertelevat verkkoihin

Ennen kuin jatkat tutustumista valemuistojen tutkimukseen, pysähdy hetkeksi ajattelemaan niitä kymmentä sanaa, jotka mainittiin artikkelin alussa. Älä kuitenkaan käy katsomassa niitä.

Ota kynä ja paperia ja kirjoita sille luettelo niin täydellisenä kuin muistat. Sitten voit jatkaa lukemista.

Kun koetaan jotakin uutta, hermosolut aktivoituvat eri puolilla aivoja aina sen mukaan, minkä kokemuksen osan käsittelyyn ne ovat erikoistuneet. Esimerkiksi kuvia käsittelevät näköalueet, tunteita mantelitumakkeet ja tosiseikkoja otsalohkot.

Jos kokemus halutaan muistaa tietoisesti tai tiedostamatta, aivojen eri vastuualueet muodostavat hermoyhteyksiä hippokampukseen. Kun sen joustava verkosto liittää keskukset yhteen, syntyy pysyvä muisto. Tapahtuman jälkeen yhteydet hippokampukseen häviävät aina jossain määrin.

Muutaman päivän ajan muisto on erityisen herkkä muokkaukselle. Silloin keksityt yksityiskohdat voivat helposti sekoittua muistiainekseen pysyvästi. Eikä muisto ole vielä senkään jälkeen turvassa, kun se on tallentunut aivoihin.

Joka kerta, kun muisto palautetaan mieleen, sen jälki aivoissa on vaarassa muuttua tai pyyhkiytyä pois aina siihen asti, että se korvautuu uudella versiolla, joka perustuu vahvempiin ja lukuisampiin sitä ylläpitäviin aivojen eri osien välisiin hermoyhteyksiin. Muistijäljen vahvistumista uuden käsittelyn jälkeen kutsutaan rekonsolidaatioksi.

Sinä aikana, kun muisto on häilyvä, se on altis muuntumiselle, joten se tallentuu helposti uudenlaisena.

Syytä tähän aivojen toimintatapaan ei tiedetä, mutta mahdollisena selityksenä pidetään sitä, että aivojen on pakko säästää muistiaan, jotta ne eivät alkaisi kärsiä lamauttavasta informaatioähkystä.

Aivot siis korvaavat muistojen tarkkoja yksityiskohtia yleisemmällä tiedolla ja täyttävät aukkoja assosiaatio- eli mielleyhtymäverkkojen kautta.

Ei muisteta vaikkapa, miltä tietty puu näytti, vaan toisaalta aivoista haetaan puun kuva, kun muisto palautetaan mieleen.

Rikosjutuissa viranomaisten pitää siis kiinnittää huomiota siihen, että todistajat eivät saa tietoonsa asioita, jotka voivat vääristää heidän muistojaan.

Yksityiskohdat muistetaan väärin

Totuudenvastaiseen muistamiseen eivät syyllisty ainoastaan rikosten silminnäkijät. Neurologi Alyssa Sinclair kuvasi vuonna 2019 julkaisemassaan tieteellisessä katsauksessa, kuinka muisto hyvästä ystävästä soittamassa kitaraa rannalla voi muuttua ajan mittaan.

Jos muistikuva ei ole alun pitäenkään selkeä ja vahva, soitin saattaa tulla unohdetuksi, vaikka mukava illanvietto pysyykin muistissa ja palautuu helposti mieleen, kun kuljetaan taas samalla rannalla.

Jos näkee veden ääressä istuskelevan vieraan ihmisen rummuttamassa bongoja, on mahdollista muistaa yhtäkkiä myös ystävän soittaneen niitä kitaran sijasta.

Omaa menneisyyttä koskevia valemuistoja syntyy yllättävän helposti. Esimerkiksi psykologi Elizabeth Loftus osoitti tutkimuksillaan, että noin neljäsosalle osallistujista oli mahdollista syöttää pajunköyttä.

Kun hän kertoi koehenkilön hävinneen lapsena tietymättömiin kauppakeskuksessa, moni piti kertomusta totena, vaikka se oli sepitetty. Osa herkkäuskoisista oli jopa muistavinaan tapauksen ja pystyi kuvaamaan sitä.

Tutkijat hyödyntävät heikkoutta

Muistoja on siis helppo manipuloida, ja tätä mahdollisuutta tutkijat pyrkivät myös käyttämään hyväksi kehittäessään uusia keinoja hoitaa psyykkisiä sairauksia, kuten traumaperäistä stressihäiriötä (post-traumatic stress disorder, PTSD).

Siitä kärsivillä esiintyy traumaattiseen kokemukseen liittyviä kipeitä muistoja, jotka vahvistuvat itsestään, tunkeutuvat toistuvasti tajuntaan ja aiheuttavat pelkoa ja ahdistusta.

Puuttumalla siihen vaiheeseen, jossa muisto palautuu mieleen, voidaan heikentää sen hermoverkkoa.

Neurologi Elizabeth Phelpsin mukaan PTSD-potilaita on mahdollista auttaa panemalla heidät ensin kohtaamaan traumaattinen kokemus ja luomalla heille sitten turvallisuuden tunne.

Toisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että lääkeaine propranololi estää adrenaliini-hormonia aktivoimasta kipeän muiston hermoverkkoa – ja siten haalistaa sitä.

Tutkimuksen odotetaan paljastavan lisää yksityiskohtia muistojen syntymisestä ja muuttumisesta.

Nykyään on kuitenkin jo päästy pitkälle siitä, kun niin sanotun DRM-testin avulla onnistuttiin saamaan ensimmäiset tiedot valheellisista muistoista.

DRM-testi perustuu koehenkilölle esitettävään luetteloon, jossa esiintyvät sanat kuuluvat samaan aihepiiriin, kuten artikkelin alussa mainitut kymmenen sanaa.

Katso nyt paperia, johon kirjoitit muistamasi sanat. Tutkimustulosten perusteella voidaan olettaa 60 prosentin todennäköisyydellä, että muistit nukkua-sanan, vaikkei sitä mainittukaan – koska aivot täydentävät helposti luetteloa ja vääristävät muistoa.

Edes se, että sait nyt kaikki oikein, ei tarkoita, että muistisi huijaa sinua harvemmin.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 2020.