Siru aivoissa parantaa muistia
Mikrosiru voi parantaa muistia, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Tulevaisuudessa tutkijat aikovat käyttää aivoistutetta tehostamaan näköä ja liikkeitä ja jopa hoitamaan dementiaa.

Aivoistutteen tuottamat sähköärsykkeet voivat vahvistaa muistojen tallentumista aivoihin.
Ensimmäistä kertaa tutkijat ovat onnistuneet todistettavasti parantamaan ihmisen muistia aivoihin istutettavan mikrosirun avulla.
Etelä-Kalifornian yliopiston tutkijat ovat kehittäneet aivoistutteen, joka kiihdyttää tiettyjen aivoalueiden toimintaa ja tehostaa siten muistia.
Istute paransi koehenkilöiden muistia jopa 30 prosenttia. Tutkimuksessa mikrosiru asennettiin 20 vapaaehtoiselle koehenkilölle.
Sirun ärsykkeet vahvistivat muistia
Kokeen ensimmäisessä vaiheessa siru ei ollut toiminnassa, kun koehenkilöiden aivotoimintaa seurattiin heidän tehdessään muistia mittaavia testejä.
Seuraavassa vaiheessa siru lähetti sähköärsykkeitä niille aivoalueille, jotka olivat olleet aktiivisia muistitestien aikana.
Tällöin koehenkilöiden muistin todettiin parantuneen.
Apua Alzheimerin tautiin
Tutkijoiden mukaan aivoistutteen aikaansaamat prosessit ovat samanlaisia kuin ne, jotka tapahtuvat luonnostaan hippokampuksessa eli aivotursossa, johon ihmisen muistot tallentuvat ensimmäisenä.
Aivoistutteen ensimmäinen käyttäjäryhmä voisivat olla Alzheimerin taudista ja muista muistisairauksista kärsivät.
Tutkijoiden mukaan istutteella voidaan ehkä myös vahvistaa muita aivotoimintoja, kuten näköaistia ja motoriikkaa.