Aivot poistavat vanhoja muistoja
Muistot ensimmäisiltä elinvuosiltasi ovat silkkaa luksusta, sillä niitä on hyvin vähän. Aivot nimittäin työntävät vanhat muistot unholaan sitä mukaa kuin ihminen saa uusia kokemuksia.

Aikuisena muistaa yleensä suhteellisen vähän omasta lapsuudestaan ilmeisesti siksi, että varhaisimmat muistot joutuvat tekemään tilaa uusille.
Kun aivot kehittyvät ensimmäisten elinvuosien aikana rajusti, vain pieni osa silloisista muistoista jää pysyvästi mieleen.
Muistot ankkuroituvat aivojen hermosoluverkkoihin, ja muistitoiminnoissa hippokampus eli aivoturso on avainasemassa. Siinä kehittyy koko elämän ajan uusia hermosoluja, mikä pitää yllä oppimiskykyä. Hermosolujen uusiutumisella on kuitenkin kääntöpuolensa.
Uudet neuronit pyyhkivät lapsuusmuistot
Vuonna 2014 Sheena Josselyn ja Paul Frankland kanadalaisesta Toronton lastensairaalasta osoittivat, että uudet hermosolut kilpailevat olemassa olevien kanssa ja voivat hävittää vanhojen verkkojen säilyttämiä muistoja.
Hiirikokeissa kasvutekijöillä aktivoitu hermosolujen uusiutuminen johti nopeasti hiljattain opitun unohtamiseen.
Jos taas uusia hermosoluja estettiin kasvamasta, vanhoja asioita oli helpompi muistaa.