Shutterstock / SpeedKingz

Maalla syntyneillä on muita parempi suuntavaisto

Uuden tutkimuksen mukaan maalla syntyneillä on kaupungissa syntyneisiin ihmisiin verrattuna parempi suuntavaisto. Lisäksi tutkimuksessa todetaan, että miehet ovat yleensä parempia suunnistamaan kuin naiset.

Jos otit elämäsi ensimmäiset askeleet maaseudulla, sinulla on todennäköisesti parempi suuntavaisto kuin kaupungissa syntyneillä ystävilläsi.

Kasvuympäristöllä on nimittäin vaikutusta ihmisen sisäiseen kompassiin, todetaan uudessa tutkimuksessa.

Yhdysvaltalaisissa kaupungeissa on usein tiukka ruutukaava, ja siksi niissä kasvaa ihmisiä, joilla on huono suuntavaisto. Pariisin kaltaisissa kaoottisilta vaikuttavissa kaupungeissa kasvaneet ihmiset taas osaavat suunnistaa paremmin, ainakin ympäristöissä, jotka ovat samankaltaisia kuin heidän lapsuutensa maisemat.

Hyvin koulutettu maalla kasvanut nuori mies on paras suunnistaja

Tutkijat testasivat 38 eri maasta kotoisin olevien lähes 400 000 ihmisen suuntavaistoa videopelillä, joka alun perin on suunniteltu paljastamaan Alzheimerin taudin varhaisia oireita.

Pelaajat joutuvat virtuaaliseen suunnistusjuoksuun, jossa heidän pitää suunnistaa pisteestä toiseen tietyssä järjestyksessä.

Screenshots från videospelet Sea Hero Quest

Koehenkilöiden piti löytää eri kohteita Sea Hero Quest -videopelissä sen jälkeen, kun he olivat tutkineet reittiä kartalta.

© Antoine Coutrot et. al.

Maalla kasvaneet koehenkilöt selviytyivät yleensä paremmin kuin kaupungissa kasvaneet.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että suunnistuskyky heikkenee iän myötä, että miehet ovat keskimäärin parempia suunnistamaan kuin naiset ja että korkea koulutus tehostaa suuntavaistoa.

Lapsuuden seudut vaikuttavat suuntavaistoon koko elämän ajan

Lapsuuden kaupungin ympäristö vaikuttaa tutkimuksen mukaan siihen, millainen suuntavaisto ihmisille kehittyy.

Ranskalaiset ja englantilaiset tutkijat arvioivat, miten vaikeaa eri kaupungeissa on suunnistaa sen mukaan, miten kaupungit kadut liittyvät toisiinsa.

Pariisissa on lukuisia pieniä kapeita katuja, jotka risteävät suurempiin katuihin eri kulmista. Ranskan pääkaupungissa onkin huomattavasti vaikeampaa suunnistaa kuin New Yorkissa tai Chicagossa, joissa vallitsee selkeä ruutukaava.

Tutkijat havaitsivat koehenkilöiden virtuaalisista suunnistuskyvyistä, että Pariisissa kasvaneilla ihmisillä oli parempi suuntavaisto kuin lapsuutensa Chicagossa viettäneillä.

Tätä luultavasti selittää se, että Pariisissa lapset oppivat varhain välttämään kiertoteitä. Siksi heille kehittyy taju siitä, missä suunnassa heidän päämääränsä on ja miten sinne päästään pienten katujen sokkelossa nopeimmin.

Suurin osa koehenkilöistä, olivatpa he sitten kotoisin Chicagosta, Pariisista tai pienestä maalaiskylästä, suunnistivat parhaiten ympäristöissä, jotka muistuttivat heidän lapsuutensa maisemia.