Shutterstock
Aivorunko, lume

Lumevaikutus on paikannettu aivoista

Erittäin tarkat aivokuvaukset ovat paljastaneet, että lumevaikutus syntyy aivorungossa.

Yli kymmenen prosenttia ihmisistä kärsii kroonisesta kivusta. Arvoituksellisen lumevaikutuksen tutkimus on avannut uusia näköaloja kipupotilaiden hoitoon.

Australiassa Melbournen yliopistossa toiminnallisella magneettikuvauksella (fMRI) tehdyn tutkimuksen ansiosta nyt tiedetään tarkemmin, mistä aivojen – tai täsmällisemmin aivorungon – osasta lumevaikutus ja sen vastakkaisilmiö lumehaitta juontuvat.

Lumevaikutuksessa ja -haitassa on kyse siitä, että sinänsä tehoton lääke tai hoito aiheuttaa aivoissa aitoja reaktioita.

Tutkimus toteutettiin niin, että koehenkilöiden aivoja kuvattiin, kun heille aiheutettiin eriasteista kipua lämmittämällä ranteen ihoa.

Ärtyneelle ihoalueelle levitettiin voidetta. Koehenkilölle kerrottiin voiteen joko voimistavan tai lievittävän kipua tai tuskin vaikuttavan kipuun.

Useimmat koehenkilöt kokivat hoidon vaikuttavan juuri niin kuin voiteen oli sanottu vaikuttavan – siitä huolimatta, että kaikissa tapauksissa käytettiin pelkkää vaseliinia.

Kokeeseen osallistuneiden henkilöiden aivotoimintaa seurattiin tarkasti.

Kuvaus paljasti, että lumevaikutus kiihdyttää toimintaa ydinjatkeen etupuolisessa osassa (RVM, rostroventraalinen medulla), joka välittää kipuviestejä, ja passivoi keskushermoston harmaata ainetta, jonka avulla keho lievittää kipua. Lumehaitta aiheuttaa päinvastaisen vaikutuksen.

Tutkimuksen tekijät toivovat, että lumevaikutuksen tarkka paikannus aivorungossa auttaa kehittämään esimerkiksi hermovaurioista johtuvan kroonisen kivun hoitoa.