Lastenkasvatus: kovat sanat näkyvät aivoissa

Jokainen vanhempi varmasti kysyy itseltään, toimiiko hän oikein. Vanhemmalla on iso vastuu siitä, että lapsi saa hyvät eväät elämään. Ensimmäinen vuosi on kasvatuksen kannalta helppo – vaikkakin muuten raskas. Silloin lasta ei oikein edes voi hemmotella liikaa. Sitten tilanne muuttuu.

1–2 vuoden iässä lapsen persoonallisuus alkaa kehittyä, ja hän alkaa hahmottaa sosiaalisen kanssakäymisen ja muiden huomioonottamisen sääntöjä. Lapsi voi tuntea ylpeyttä, nolostumista tai häpeää. Lapsi myös kiinnittää huomiota omiin tarpeisiinsa ja oppii, miten vanhempia voi ohjata hurmaamalla, kiukuttelemalla tai itkemällä.

Pieni lapsi kokeilee rajojaan, ja vanhemman tehtävä on asettaa rajat ja valvoa niitä. Sitä on kasvattaminen. Se tehtävä jatkuu pitkälle teini-ikään asti.

Lastenkasvatus on aihe, joka saa monet vanhemmat epävarmoiksi. Useimmat tietysti haluavat, että heidän lapsensa pärjäävät elämässä ja samalla oppivat myötätuntoisiksi ihmisiksi, jotka ottavat myös muut ihmiset huomioon.

Kasvatus herättää paljon kysymyksiä. Missä määrin lasta pitäisi suojella vastoinkäymisiltä? Miten paljon vanhemman pitäisi osallistua lapsen ratkaisuihin ja missä asioissa lapsen pitäisi odottaa seisovan omilla jaloillaan?

Kasvatukseen liittyvät kysymykset ovat esillä enemmän kuin koskaan. Vanhemmat myös viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin ennen: keskimäärin kuusi tuntia enemmän kuin 40 vuotta sitten. Samalla keskustelu nettifoorumeilla on saanut yhä jyrkempiä sävyjä.

Onneksi myös tutkijat ovat lähteneet mukaan keskusteluun. Tutkimus osoittaa selvästi, millainen kasvatus on lapselle hyväksi ja millainen jättää pysyvät jäljet mieleen ja aivoihin.

Tutkijat luokittelivat vanhemmat

Yhdysvaltalainen kehityspsykologi Diana Baumrind julkaisi vuonna 1966 tutkimuksen, jossa hän jakoi vanhemmat neljään tyyppiin sen mukaan, millaisia vaatimuksia he asettavat lapsille ja miten he huomioivat lapsensa. Jaottelu on käytössä edelleen.

Kahden tyypin vanhemmat asettavat lapsilleen vaatimuksia, mutta kukin eri tavalla. Niin sanotut autoritaariset vanhemmat korostavat kuria ja kertovat lapsilleen, mitä pitää tehdä, ja rankaisevat lapsiaan – joko sanallisesti tai ruumiillisesti – jos he eivät tottele. Tällaiset vanhemmat eivät pyri vuoropuheluun lastensa kanssa eivätkä ota lasten tunteita huomioon.

Myös auktoritatiiviset vanhemmat asettavat vaatimuksia mutta huomioivat myös lasten mielipiteet. He eivät vain käske vaan myös kertovat perustelut kielloille ja rajoille. He myös kuuntelevat lapsiaan ja ovat valmiita auttamaan, jos lapsella on kysymyksiä tai ongelmia.

Kaksi jälkimmäistä tyyppiä vanhempia eivät aseta vaatimuksia. Toinen, salliva vanhempi, on huolehtivainen ja tekee kaikkensa lapsen tarpeiden tyydyttämiseksi. Hänestä lapsilta ei pidä vaatia liikaa tai asettaa tiukkoja rajoja, ja hän antaa lapsille helposti periksi.

Toinen tyyppi, laiminlyövä vanhempi, ei aseta lapsille rajoja, koska lapset eivät kiinnosta häntä. Hänelle on tärkeintä hän itse, ja hän kohtelee lasta välinpitämättömästi eikä osoita kiinnostusta tämän tarpeisiin.

Yleisin vanhemmuuden tyyppi on yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan auktoritatiivinen, jossa vanhemmat asettavat vaatimuksia mutta kuuntelevat lasten mielipiteitä. 47 prosenttia yhdysvaltalaisvanhemmista soveltaa tätä tapaa.

Toiseksi yleisin tyyppi on perinteinen autoritaarinen, johon kuuluu 24 prosenttia vanhemmista, ja se huolestuttaa tutkijoita. Useat tutkimukset viittaavat nimittäin siihen suuntaan, että lapsen mielen voi myrkyttää helposti vaatimalla ehdotonta kuuliaisuutta ja olemalla ottamatta tämän mielipiteitä huomioon.

Kova kuri jättää elinikäiset arvet

Vuonna 2021 tehdyssä kanadalaisessa tutkimuksessa tutkittiin 94:n eri tavoin autoritaarisesti kasvatetun lapsen aivot.

Aivokuvista ilmeni, että mitä ankarammin ja kovemmalla kurilla lapset oli kasvatettu, sitä pienempi heidän aivojensa etuotsalohko oli. Etuotsalohko on tärkeä persoonallisuuden kehitykselle. Se vaikuttaa myös kykyyn ajatella, suunnitella, säädellä tunteita ja arvioida, mikä on oikein ja väärin.

Hyvin autoritaaristen vanhempien lapsilla oli myös muita pienempi mantelitumake. Mantelitumake käsittelee muun muassa vaaraan ja uhkaan liittyviä aistimuksia. Näillä lapsilla esiintyi myös psykologisissa tutkimuksissa muita enemmän pelkoa ja ahdistusta.

Samana vuonna tehty yhdysvaltalaistutkimus tuotti samansuuntaisia tuloksia. Siinä seurattiin lapsia, jotka olivat saaneet vanhemmiltaan lievää ruumiillista kuritusta mutta joita ei ollut muuten pahoinpidelty tai hyväksikäytetty.

Tutkijat havaitsivat aivokuvista, että kuritusta kokeneet lapset reagoivat pelästyneitä kasvoja esittäviin kuviin voimakkaammin kuin muut lapset. Tutkijoiden päätelmä oli, että ankara autoritaarinen kasvatus vaikuttaa negatiivisesti lasten pelkoreaktioihin.

Tutkimustulokset osoittavat vahvasti, että autoritaarinen kasvatus on haitallista lapselle.

Kovalla kurilla kasvatetut lapset ovat usein aggressiivisia eivätkä osaa hillitä tunteitaan stressaavissa tilanteissa. He usein menestyvät koulussa keskimääräistä huonommin, ja heidän on vaikea solmia ihmissuhteita. Heillä on myös muita suurempi riski ajautua päihdeongelmiin, masennukseen ja jopa itsemurhaan.

Rajat antavat elämäniloa

Useimmat tutkijat pitävät auktoritatiivista kasvatusta lapsen tasapainoisen kehityksen kannalta parhaana. Onneksi se on myös nykyään vanhempien keskuudessa yleisin kasvatustyyli.

Auktoritatiivinen vanhempi osoittaa lapselle rakkautta, huomiota ja kunnioitusta mutta hän myös asettaa lapselle rajoja ja vaatimuksia ja valvoo niiden noudattamista.

Auktoritatiivinen vanhempi ei yleensä hauku lastaan, mutta puuttuu johdonmukaisesti lapsen huonoon käytökseen ja selittää tälle, miksi hänen toimintansa ei ollut hyväksyttävää. Näin lapsi ymmärtää, mitä hän teki väärin. Se taas motivoi lasta käyttäytymään vastedes paremmin.

Auktoritatiivinen vanhempi myös ottaa lapsen mielipiteet huomioon ja antaa tälle vaihtoehtoja. Jos lapsi ei halua syödä iltaruokaa, hän voi saada tehdä voileivän sen sijaan. Lapset saavat mennä ulos leikkimään, mutta heidän pitää myös huolehtia siitä, että läksyt tulevat tehdyiksi.

Auktoritatiivinen vanhemmuus ei ole aina helppoa – varsinkaan, kun lapset tulevat murrosikään. Murrosiässä mieliala voi vaihdella kapinoinnista apaattisuuteen. Siinä myllerryksessä vanhemman voi olla vaikeaa vakuuttaa lapsi järkiperusteilla.

Jos vanhemmat ovat esimerkiksi päättäneet kotiintuloajaksi kello 22, sen hyötyjen perusteleminen keskustelemalla ei välttämättä onnistu. Silloin vanhemmat helposti vaihtavat käskyttävämpään tyyliin ja rangaistuksilla uhkailuun.

Pääpiirteissään auktoritatiivinen kasvatus on kuitenkin toimiva ratkaisu. Se on tutkijoiden suosikki hyvästä syystä. Auktoritatiivisten vanhempien lapset ovat yleensä hyviä luomaan sosiaalisia suhteita, opiskelevat keskimääräistä pidempään, sairastuvat harvemmin mielenterveysongelmiin ja pärjäävät hyvin elämässä.

Lapsesi eivät ole kavereitasi

Osalle vanhemmista voi olla vaikeaa asettaa lapsilleen rajoja. Tällaista kasvatustyyliä kutsutaan sallivaksi vanhemmuudeksi. Noin 19 prosenttia yhdysvaltalaisvanhemmista on sallivia kasvattajia.

Sallivat vanhemmat näkevät itsensä pikemminkin lastensa ystävinä kuin auktoriteetteina. Ystävä ei aina huomauta, vaikka esimerkiksi läksyt jäisivät tekemättä. Toisaalta vanhemmat voivat olla liiankin huolehtivaisia ja tehdä kaiken lastensa puolesta.

Sallivuus voi liittyä niin sanottuun curling-vanhemmuuteen. Tällaiset vanhemmat yrittävät poistaa lastensa tieltä kaikki esteet ja vaikeudet. He voivat myös vaatia riesaksi asti opettajalta erityiskohtelua lapselleen.

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että curling-vanhemmuus ei tuota hyviä tuloksia. Curling-vanhempien lasten on muita vaikeampaa käsitellä ristiriitatilanteita, ja heillä voi olla itsetunto-ongelmia tai masennusta.

Vuonna 2015 julkaistussa ruotsalaisessa tutkimuksessa todettiin, että sallivien vanhempien lapset aloittivat teini-ikäisinä alkoholinkäytön aikaisemmin kuin auktoritatiivisten vanhempien lapset.

Sallivien vanhempien lapset myös muita useammin tupakoivat ja käyttivät kannabista ja muita laittomia päihteitä.

Eroavaisuuksien taustalla voi olla se, että sallivien vanhempien lapsilla on muita heikompi itsekuri, he asettavat itselleen epärealistisia vaatimuksia ja heidän on vaikeaa tehdä itsenäisiä päätöksiä.

Rajanveto auktoritatiivisen ja sallivan vanhemmuuden välillä ei ole aina helppoa. Joskus on vaikeata määritellä, milloin hyvää tarkoittavat vanhemmat menevät liian pitkälle ja ottavat lapsilta näille kuuluvan vastuun omista ratkaisuistaan.

Vanhemmille haasteellinen tilanne voi tulla eteen esimerkiksi matematiikan läksyjen teossa, jos lapsi ei saa tehtävästä oikeaa tulosta, vaikka vanhemmat ovat selittäneet monta kertaa, miten tehtävä ratkaistaan.

Vanhemmilla voi tällöin olla valintatilanne: lähettääkö lapsi kouluun itse laskemansa väärän tuloksen kanssa vai sanellako lapselle oikea ratkaisu, vaikka lapsi ei ole ymmärtänyt, miten siihen on päädytty?

Salliva vanhempi on taipuvainen suojelemaan lastaan vastoinkäymisiltä, ja siksi hän voisi sortua sanelemaan lapselleen oikean ratkaisun. Auktoritatiivinen vanhempi sen sijaan haluaa, että lapsi oppii virheistään. Hän siis voisi lähettää lapsen kouluun väärä vastaus matematiikan kirjassa.

Valinta ei varmasti olisi helppo, mutta itse oppimisesta koituva hyöty on kuitenkin suurempi kuin väärästä vastauksesta aiheutuva pettymys.

Vaikka curling-vanhemmuuteen liittyy ongelmia, se on silti toiseksi paras kasvatustyyli. Se on vähemmän haitallista kuin autoritaarinen kovan kurin kasvatus.

Huolenpito näkyy dna:ssa

Curling-vanhemmuuden hyviä puolia on vanhempien rakkaus, välittäminen ja huolenpito lapsesta ja tämän hyvinvoinnista. Se jättää jälkensä lapseen.

Turvallinen ympäristö, rakastava puhe ja hellyydenosoitukset, läheisyys ja iltasadun lukeminen laukaisevat ihmisessä oksitosiinin erityksen. Oksitosiinia kutsutaan myös rakkaushormoniksi. Sitä erittyy aivojen hypotalamuksessa.

Oksitosiinivyöry synnyttää mielihyvän ja luottamuksen tunteen, mutta se saa myös aikaan kemiallisia muutoksia solujen dna:ssa. Näin se voi vaikuttaa lapsessa koko loppuiän ja ehkä jopa periytyä hänen lapsilleen.

Kaikkien lastenkasvatusviisauksien viidakossa on siis ainakin yksi sääntö, joka tehoaa varmasti: Pidä huolta siitä, että lapsesi tuntee olevansa rakastettu.