Shutterstock

Kontrolloi kaverin käsivartta

Aivosi huijaavat sinut uskomaan, että hallitset omia toimiasi. Yksinkertaisella kokeella illuusiota voidaan laajentaa niin, että luulet kontrolloivasi muidenkin liikkeitä.

1. Käytä samaa takkia

Asetu peilin eteen niin, että edessäsi on takki väärinpäin.

Pyydä kaveria laittamaan hanskat käteensä ja asettumaan sinun taaksesi niin, että hän voi työntää käsivartensa sinun käsivarsiesi alta takin hihoihin.

Kaverin pitää koukistaa hieman polviaan niin, että sinä et näe sitä. Kaverin käsivarret näyttävät nyt olevan sinun käsivartesi.

Illusion om fri vilje
© Shutterstock & Ken Ikeda Madsen

2. Tarkkaile käsien liikkeitä

Kaverisi tekee nyt kymmenen sekunnin välein yksinkertaisia liikkeitä käsillään.

Hänen pitää tehdä 10 liikettä, jotka voivat olla vaikka käden heilautuksia tai sormien liikkeitä.

Sinun pitää miettiä, tuntuvatko kädet vierailta ja hallitsemattomilta, vai tunnetko, että voit kontrolloida liikkeitä.

3. Kuuntele kaverin käskyjä

Toista edellinen harjoitus, mutta tällä kertaa kaverisi pitää juuri ennen liikettä sanoa, minkä liikkeen hän aikoo tehdä.

Hänen pitää ilmaista itseään käskyjen muodossa, esimerkiksi "purista vasen käsi nyrkkiin". Sinun taas pitää jälleen arvioida, miten paljon tunnet itse hallitsevasi liikkeitä.

Tieteen selitys: Käsivartesi ovat vieraat

Yhdysvaltalaistutkijat ovat tehneet yllä olevaa koetta muistuttavan kokeen.

Tulosten mukaan osallistujat huijattiin tuntemaan, että heillä on huomattavasti enemmän vaikutusta liikkeisiin silloin, kun he kuulivat sanalliset käskyt.

Käsky saa aivot uskomaan, että ne ovat laittaneet liikkeen alulle. Siitä syntyy illuusio liikkeen kontrolloinnista.

Sama illuusio ilmenee joka kerta, kun liikutat omaa käsivarttasi. Normaalitilanteessa se synnyttää tunteen siitä, että hallitset omia toimiasi, vaikka liikkeitä todellisuudessa ohjaavatkin aivojen piilotajuntaiset prosessit, joihin sinä et voi vaikuttaa.