Kantasolut pelastavat aivot MS-taudilta

Immuunisolut tuhoavat kudosta

Puolustusjoukot, immuunisolut, voivat sekoittaa ystävät ja viholliset niin, että ne hyökkäävät kehon terveen kudoksen kimppuun.

Näin voi tapahtua paitsi nivelissä ja ihossa, kuten reumaatikoilla ja psoriaatikoilla, myös keskushermostossa, joka säätelee kaikkea liikkeistä muistiin. Kun näin on käynyt, seurauksena on pahimmassa tapauksessa nopea invalidisoituminen. Kyseessä on krooninen sairaus, multippeli-skleroosi eli MS-tauti, jonka nimi tarkoittaa monia arpeutumia. Niihin viittaa suomenkielinen nimitys pesäkekovettumatauti.

MS-tauti voi aiheuttaa halvaantumisoireita ja liikehäiriöitä, mutta se saattaa heikentää myös kykyä käsitellä tietoa eli oppia, ymmärtää ja muistaa. MS-tauti vaikuttaa siis potilaan mahdollisuuksiin selviytyä arjessa.

Uusi hoito on välttämätön

Nykyään käytetään lääkkeitä, jotka vaimentamalla immuunijärjestelmän toimintaa estävät sitä hyökkäämästä hermosolujen kimppuun täydellä teholla. Lääkitys ei saa kuitenkaan lannistaa puolustajia kokonaan, sillä muuten on olemassa liian suuri riski, että terveys romahtaa vaarallisen tartunnan takia.

Käytössä on myös lisämunuaiskuoren hormoni, joka lievittää puolustusreaktioiden aikaansaamaa tulehdusta. MS-tauti on hoidosta huolimatta parantumaton, eikä hermoston vaurioitumista ole mahdollista pysäyttää täysin.

Sitä paitsi osa potilaista hyötyy lääkkeistä vain vähän jos lainkaan, joten on selvää, että maailman noin 2,3 miljoonaa MS-tautista kaipaavat nykyistä tehokkaampaa apua.

Elintärkeät hermosolut kärsivät

Käytännössä MS-tauti alkaa siitä, että immuunijärjestelmän solut hyökkäävät keskushermoston oligodendrosyytti-nimisten hermotukisolujen kimppuun. Oligodendrosyytit muodostavat myeliiniksi kutsuttua rasvaista ainetta, josta syntyy hermosolun viejähaarakkeeseen eli hermosyyhyn helminauhaa muistuttava tuppiketju.

Tämä toimii eristeenä, joka nopeuttaa sähköisten hermoimpulssien siirtoa. Ilman myeliinituppia hermosolut viestivät huonommin. Ja usein hermosyyt vahingoittuvat siinä määrin, että hermosolut eivät kykene enää vaihtamaan viestejä naapurinsa kanssa. Muutokset vaikuttavat fyysiseen ja psyykkiseen suorituskykyyn: on vaikeampi paitsi ajatella, ymmärtää ja oppia myös säädellä liikkeitä. Pahimmillaan liikkumisesta ei tule mitään.

Kuva siitä, kuinka immuunijärjestelmä kääntyy kehon normaaleja soluja vastaan, on vielä epätarkka, mutta tutkimustulokset viittaavat siihen, että MS-taudin kaltaiset autoimmuunisairaudet voivat johtua virus- tai bakteeritartunnasta.

Kun taudinaiheuttaja on hävinnyt, immuunijärjestelmä jatkaa puolustamista ja erehtyy valitsemaan hyökkäyksensä kohteeksi oligodendrosyytit – ehkä siksi, että niiden, bakteerien ja virusten pinnalla on kemiallisessa mielessä paljon yhteistä. Tätä pidetään todennäköisenä selityksenä MS-taudin puhkeamiselle, mutta se, mitkä bakteerit tai virukset ovat varsinaisia syyllisiä, on vielä hämärän peitossa.

Mahdollisia ehdokkaita ovat tutkijoiden mukaan herpesvirukset, kuten yskänrokon, genitaaliherpeksen, vesirokon, vyöruusun ja mononukleoosin aiheuttajat, ja tuhkorokkovirus.

Geenit vaikuttavat

Tartunnat ovat melko yleisiä, mutta ne johtavat vain harvoin MS-taudin alkamiseen. Perinnöllisellä alttiudella on ilmeisesti merkittävä osuus sairastumisriskissä, ja lisäksi MS-potilaiden on todettu kuuluvan usein kudostyyppiin HLA-luokka 2, joka on yhdistetty muutoinkin autoimmuunisairauksiin.

Perinnöllisyys selittänee ainakin osittain sen, että MS-tautia esiintyy suhteellisesti eniten Pohjois-Euroopassa. Täällä on paljon sekä edellä mainittujen virusten kantajia että MS-potilaita. Esimerkiksi Norjassa ja Suomessa MS-taudin esiintyvyys on 177 ja 155 tapausta 100 000:ta asukasta kohti.

Se on hyvin suuri verrattuna esimerkiksi Kaakkois-Euroopassa sijaitsevaan Bulgariaan, jossa esiintyy 62 tapausta 100 000:ta asukasta kohti. Saamelaiset sairastuvat MS-tautiin vielä harvemmin: heidän joukossaan esiintyvyys on 30–50/100 000. Niinpä sairastuminen ei voi riippua vain asuinpaikasta.

Perinnöllisyys tulee esiin lasten sairastumisriskissä. Jos vanhemmista toinen sairastaa MS-tautia, todennäköisyys, että lapsi saa sen, on neljä prosenttia. Se merkitsee käytännössä 20–50-kertaista sairastumisriskiä. Siinä tapauksessa, että molemmilla vanhemmilla on MS-tauti, lapsi sairastuu siihen peräti 25 prosentin todennäköisyydellä.

Kantasoluilla tuhokierre katkeaa

MS-taudin hoito on uudistumassa. Monet tutkimukset vihjaavat, että kantasoluista on mahdollista saada tehokasta apua ja parhaassa tapauksessa parannuskeino.

Kantasolut ovat lyhyesti sanottuna erilaistumattomia soluja, joita on kaikissa monisoluisissa eliöissä ja jotka voivat muuttua elimistön eri solutyypeiksi.

Kantasoluja on kokeiltu monenlaisten sairauksien ja kudosvaurioiden, kuten selkäydinvammojen, hoidossa vaihtelevin tuloksin, ja niissä nähdään paljon potentiaalia. Kehitystyön kohteena on tällä haavaa kolme erilaista MS-taudin hoitomenetelmää, joista kahta on jo testattu potilailla menestyksekkäästi. Kolmaskin on ylittänyt kaikki odotukset eläimillä tehdyissä kokeissa.

Ensimmäinen kehitteillä olevista keinoista perustuu siihen, että potilaan immuunijärjestelmä tuhotaan sytostaateilla eli solunsalpaajilla ja rakennetaan uudestaan alusta asti siirrettävien kantasolujen avulla. Hoidossa käytetään veren kantasoluja, jotka pystyvät kehittymään immuunisoluiksi. Tällä tavalla potilas saa periaatteessa yhtä koskemattoman immuunijärjestelmän kuin syntyessään.

Siitä voi olla sekä hyötyä että haittaa, sillä yhtäältä immuunijärjestelmän pitää opetella tunnistamaan kaikki terveyttä uhkaavat taudinaiheuttajat, mutta toisaalta se ei ole myöskään kahden vaiheilla ystävien ja vihollisten suhteen. Kun vastustuskyky on hyvin huono, potilas sairastuu herkästi tartuntatauteihin, jotka voivat pahimmassa tapauksessa viedä hengen.

Sitä vastoin sen ansiosta, että puolustus­reaktiot eivät kohdistu omiin soluihin, hermosolujen myeliinitupet ovat turvassa.

Alkion kantasolut korjaavat aivoja

Useissa länsimaissa kantasoluhoitoa voidaan jo tarjota MS-potilaille silloin, kun mitkään lääkkeet eivät auta heitä ja vakavien tulehdusten riski on suuri.

Tutkimusten mukaan peräti 85 prosenttia kantasoluhoitoa saaneista MS-potilaista tuntee itsensä terveeksi kolmen vuoden kuluttua. Kuuden vuoden jälkeen prosenttiosuus on 65, ja vielä kahdeksan vuotta myöhemmin 60 prosenttia pitää itseään oireettomana. Lisäksi näyttää siltä, että MS-tauti oireilee yleensä lievemmin, jos se puhkeaa uudelleen.

Kantasoluhoidosta on tulossa uudenlainen versio, mutta sitä sairaalat eivät voi vielä antaa potilaille. Sillä on mahdollista paitsi hillitä immuunisoluja myös korjata niitä vaurioita, joita väärin kohdistuneet puolustusreaktiot ovat keskushermostolle aiheuttaneet.

Avainasemassa ovat niin sanotut mesenkymaaliset kantasolut, joita esiintyy muun muassa luuytimessä ja jotka voivat kehittyä luu-, rasva- ja rustosoluiksi. Kantasolut imetään potilaan lantion luiden luuytimestä ruiskulla ja ruiskutetaan verisuonistoon, jonka kautta ne lopulta hakeutuvat keskushermostoon.

Siellä ne vapauttavat kasvutekijöitä, jotka saavat hermosolut korjaamaan itseään. Tätä menetelmää sovellettaessa potilas säästyy vaaralliselta immuunijärjestelmän tuhoamiselta.

Kolmas potilaskoevaiheeseen edennyt kantasoluhoito hyödyntää kantasoluja, joita saadaan alkiorakkulasta, kun munasolun hedelmöitymisestä on kulunut noin neljä päivää.

Alkion kantasolut ovat kaikkikykyisiä, eli ne pystyvät erilaistumaan miksi tahansa soluksi. Tätä ominaisuutta käytetään hyväksi laboratoriossa: kantasolut muutetaan siellä myeliinituppia muodostavien oligodendrosyyttien esiasteiksi.

Jos tutkijat onnistuvat korjaamaan kantasoluhoidolla syntyneitä hermosoluvaurioita, maailman noin 2,3 miljoonan MS-potilaan tulevaisuus alkaa näyttää paljon valoisammalta. Tekniikka voi avata uusia näköaloja myös muiden aivoperäisten sairauksien ja häiriöiden parantamiseen. Niihin kuuluu esimerkiksi CP-vamma, joka vaikeuttaa liikkeiden hallintaa.