Juokseminen vahvistaa aivoja

Juokseminen voi vaikuttaa aivoihin myönteisesti, ja juoksulenkit saattavat jopa suojata Alzheimerin taudilta. Asia todetaan uudessa yhdysvaltalaistutkimuksessa.

Vesi topbillede

Juokseminen on terveellistä – sen tietävät useimmat.

Nyt ryhmä yhdysvaltalaistutkijoita on keksinyt vielä yhden syyn lisää vetää lenkkarit säännöllisesti jalkaan.

He havaitsivat, että juoksulla voi olla aivoihin yhtä myönteinen vaikutus kuin esimerkiksi jonkin soittimen soittamisella.

Juokseminen vaikuttaa aivoihin

Tutkimustulos perustuu aivokuvannukseen. Siinä kuvannettiin 18-25-vuotiaiden miespuolisten maastojuoksijoiden aivoja ja vertailtiin niitä samanikäisiltä ei-juoksijoilta otettuihin aivokuviin.

Kummankin ryhmän jäsenillä oli sama koulutustausta. Juoksijoilla näytti olevan paljon paremmat yhteydet eri aivojen alueiden välillä muun muassa aivojen otsalohkojen aivokuorella, joka vastaa suunnittelusta ja päätöksenteosta.

Tutkijat eivät vielä tiedä, mistä ero johtuu. He kuitenkin uskovat, että juoksussa ja esimerkiksi pianonsoitossa merkittävässä osassa olevalla toistolla on tärkeä osuus siinä.

”Juokseminen aktivoi hyvin monia mutkikkaita kognitiivisia prosesseja, ja sillä voi olla vaikutusta aivoihin", toteaa tutkija David Raichlen Arizonan yliopistosta.

Voi pienentää Alzheimerin tautiriskiä

Tutkimus on suppea, sillä siihen osallistui vain 22 henkeä, ja se vaatii jatkotutkimuksia. Se myötäilee kuitenkin useita aiempia tutkimuksia, jotka ovat valaisseet sitä, miten fyysinen aktiivuus vaikutta aivoihin myönteisesti.

Useimmissa tutkimuksissa on tosin keskitytty iäkkäämpiin ihmisiin.

David Raichlenin mukaan uusi tutkimus on tässä suhteessa erilainen. Hän toivoo, että sillä on merkitystä esimerkiksi Alzheimerin taudin ehkäisemisessä.

”Se nostaa esiin kysymyksen, voisiko nuorena harrastettu liikunta antaa suuremman vastustuskyvyn sairauksille ja hidastaa ikääntymisen vaikutuksia.”

TESTAA oma ÄO:si tästä:

Tieteen Kuvalehti tarjoaa käyttöön netin kenties tarkimman ja tieteellisesti pätevimmän ÄO-testin, joka on kehitetty yleisesti tunnustetun WAIS-III-testin (Wechsler Adult Intelligence Scale III) pohjalta.

Tätä lähemmäksi tarkkaa ÄO-testiä et pääse muualla.

>> ÄO-TESTI: Testaa ÄO:si laajalla ilmaisella ÄO-testillä, saat oman ÄO-raportin

IQ-test FI embed