Ihminen on nukkunut tiensä huipulle

Nukumme kolmanneksen elämästämme, eikä kukaan tiedä tarkkaan, miksi. Aivotutkijoilla on asiasta useita selityksiä, mutta yksikään niistä ei ole kaikkien mielestä oikea. Joidenkin teorioiden mukaan säästämme nukkuessamme energiaa. Toisten mukaan nukumme nähdäksemme unta, sillä ilman unia emme käy ihmisestä. Ehkä avain ihmisen menestykseen lajina piileekin juuri kyvyssä nukkua ja uneksia.

Shutterstock

Synnytyslääkärillä oli tuoreille, häntä huolestuneena tuijottaville, vanhemmille hyviä uutisia ja hän sanoi hymyillen:

”Poikanne on täysin terve. Olen tutkinut hänet, eikä hänessä ole mitään vikaa.

Onnittelut vain koko perheelle.”

Lääkäri otti pari askelta kohti ovea mutta kääntyi kuitenkin vielä takaisin.

”Yksi asia kuitenkin kannattaa pitää mielessä. Huomaatte pian, että poikanne menettää tajuntansa useiksi tunneiksi kerralla ettekä saa häneen silloin kontaktia. Tuona aikana hän uppoutuu aivan omaan maailmaansa, toisinaan hänen ruumiinsa on aivan lamaantunut ja toisinaan hän vaikuttaa lähes kuolleelta. Tiedottomuusjaksojen aikana hän kokee outoja ja ajoittain jopa pelottavia hallusinaatioita, ettekä te oikein voi tehdä asialle mitään. Kunhan nyt vain tiedätte.”

Vanhemmat tuijottivat lääkäriä hetken järkyttyneenä, kunnes heille valkeni, mistä lääkäri puhui: siitä, että pikkuvauvat aivan kuin kaikki muutkin ihmiset välillä nukahtavat ja näkevät unia.

Yhdysvaltalainen aivotutkija Matthew Walker käyttää tarinaa osoittaakseen, kuinka omituinen ilmiö uni on. Filosofit ja tutkijat ovat vuosisatoja pohtineet sen perimmäistä merkitystä löytämättä yksiselitteistä vastausta. Ei vaikuta olevan mitään ilmeistä etua siitä, että meiltä katkeaa säännöllisesti filmi noin kahdeksaksi tunniksi vuorokaudessa ja vietämme suurin piirtein liikkumattomana kolmanneksen elämästämme.

”Nukkuminen on rikollista ajanhukkaa ja jäänne luolaihmisten aikakaudelta”, totesi Thomas Alva Edison aikoinaan. Hehkulampun keksinyt mies ei ilmeisesti halunnut päälleen sälytettävän syytteitä siitä, että hänen ja keinovalon ansiosta ihmiset nukkuvat huomattavasti vähemmän kuin aiemmat sukupolvet.

Unen vähenemisellä on kielteisiä vaikutuksia. Aivomme ja muu elimistömme ovat yksinkertaisesti luonnostaan taipuvaisia seuraamaan tiettyä vuorokausi­rytmiä, jossa olemme vuoroin valveilla ja vuoroin nukumme. Viime vuosikymmenien unitutkimus on paljastanut unen olevan elintärkeää.

Uni on edellytys sille, että valveilla ollessamme opimme uutta, hallitsemme tunteitamme ja pystymme toimimaan yhteisön jäsenenä. Nukkumista ja valveilla olemista säätelevät sisäinen kellomme ja ulkoiset vaikutukset yhdessä.

  • "Nukkuminen on rikollista ajanhukkaa ja jäänne luolaihmisten aikakaudelta."

    Keksijä Thomas Edison (1847-1931)

Biologinen kellomme jätättää

Vuonna 1938 Kentuckyssä Yhdysvalloissa kaksi miestä raahasi sairaalasängyt syvään luolaan tutkiakseen biologisen kellonsa toimintaa.

Chicagon yliopiston unitutkija Nathaniel Kleitman ja hänen tutkimusapulaisensa Bruce Richardson olivat päättäneet käyttää itseään koekaniineina kokeessa, jonka oli määrä kestää kuusi viikkoa. He aikoivat tarkkailla ulkoisilta vaikutteilta eristyksissä sitä, miten heidän vuorokausirytminsä muuttuisi, kun yön ja päivän eroa ei olisi havaittavissa.

Kleitman ja Richardson kestivät täydellisessä pimeydessä kuitenkin vain 32 päivää syöden, nukkuen ja oleskellen hereillä oman kehonsa aikataulunsa mukaan. Tämäkin aika riitti kahden tärkeän huomion tekemiseen.

Ensimmäinen niistä oli, että valvomis- ja nukkumisrytmi muuttuivat päivien mittaan yllättävän vähän. Kumpikin huomasi olevansa hereillä noin 16 tuntia kerralla ja nukkuvansa aina sen jälkeen noin yhdeksän tunnin unet.

Toinen havainto oli, että vaikka perusrytmi säilyi koko ajan samana, kummankin vuorokausirytmi erosi hieman ulkopuolella olevan maailman rytmistä. Heidän biologisen kellonsa vuorokausi nimittäin kesti hieman pidempään kuin totutut 24 tuntia.

Myöhemmät kokeet ovat vahvistaneet Kleitmanin ja Richardsonin havainnot, ja nyt tiedetään, että biologisen kellon vuorokausi kestää keskimäärin 24 tuntia ja 15 minuuttia. Ei tiedetä, mistä tämä johtuu, mutta se tarkoittaa, että meidän pitää aina hieman rukata biologisen kellon toimintaa, jotta elämämme ei ala poiketa liikaa vuorokausirytmistä, joka juontuu Maan akselinsa ympäri pyörimisestä.

Rukkaaminen hoituu auringonvalolla. Kun se osuu gangliosoluihin silmän verkkokalvolla, solut viestittävät näköhermoa pitkin asiasta suprakiasmaattiselle tumakkeelle eli SCN:lle (englanniksi suprachiasmatic nucleus), joka sijaitsee aivoissa juuri kahden näköhermon risteyksen yläpuolella. Suprakiasmaattinen tumake sisältää vain 20 000 hermosolua, mutta niillä on valtava vaikutus.

Juuri ne kertovat muille aivojen osille, onko yö vai päivä. Aamunkoitteessa ne käskevät aivojen keskellä sijaitsevaa käpyrauhasta lopettamaan tietyn hormonin tuotannon. Tämä melatoniini-hormoni tunnetaan myös pimeähormonina, koska sitä erittyy runsaasti juuri yöllä. Aamun valjetessa melatoniinin määrä aivoissa vähenee, ja se kohoaa taas illalla, kun SCN rekisteröi, että tulee pimeää ja on aika käydä levolle.

Yöaikaan aivot valtaa pimeähormoni

Ihmisen vuorokausirytmiä säätelee sisäinen kello, joka rekisteröi, onko valoisaa vai pimeää. Kun ilta hämärtää, kello käynnistää aivoissa unettavan melatoniinihormonikylvyn. Aamunkoitteessa hormonin määrä vähenee ja ihminen herää.

Claus Lunau & Oliver Larsen

Biologista kelloa säätelee suprakiasmaattinen tumake SCN. Öisin se pysyttelee passiivisena.

Claus Lunau & Oliver Larsen

Aivot pysyvät unessa, koska niiden keskellä sijaitseva käpyrauhanen jatkaa melatoniinin tuotantoa niin kauan, kunnes se saa lopetuskäskyn SCN:ltä.

Claus Lunau & Oliver Larsen

Kun aamu koittaa, SCN rekisteröi valon määrän lisääntymisen gangliosolujen avulla silmän verkkokalvolta. SCN käskee käpyrauhasen pysäyttää melatoniinin tuotannon, sillä on aika herätä.

Claus Lunau & Oliver Larsen

Hamsterien vuorokausirytmi keikahti

Vuorokausirytmiä säätelevän biologisen keskuskellon olemassaolo todistettiin vuonna 1990 tehdyssä kokeessa.

Yhdysvaltalaisen Virginian yliopiston aivotutkijat Russell G. Foster ja Michael Menaker todistivat asian yksinkertaisesti vaihtamalla päikseen kahden hamsteriryhmän suprakiasmaattiset tumakkeet. Toisen ryhmän hamstereilla oli mutaatio, joka teki niiden vuorokausirytmistä epätavallisen lyhyen. Toiseen ryhmään kuului villejä hamstereita, joiden vuorokausirytmi oli normaali.

Kun tutkijat korvasivat eri ryhmien yksilöiden tumakkeet toisen ryhmän tumakkeilla, hamsterien vuorokausirytmi muuttui: villien hamsterien vuorokausirytmi lyheni ja kesyjen hamsterien normalisoitui. Koe osoitti, että biologisen kellon raksutusnopeuden määrää yksinomaan suprakiasmaattinen tumake.

Biologinen kello toimii samoin ihmisillä. Melatoniinin määrän vaihtelurytmi säilyy samana, vaikka lykkäisimme nukkumaan menoa tai valvoisimme koko yön. Emme voi itse säätää rytmiä meille sopivaksi.

Mekanismista, joka tahdistaa biologisen kellomme joka aamu auringonvalon avulla, on meille hyötyä yhä nyky-yhteiskunnassakin. Ilman sitä emme sopeutuisi esimerkiksi kesä-ja talviajan vaihteluun ja olisi mahdotonta päästä yli aikaerorasituksesta toiselle aikavyöhykkeelle matkustettaessa. Toisaalta vaikka melatoniini saa sisäisen kellon raksuttamaan, se ei määrää unentarvetta.

Siihen liittyy toinen aine, joka vaikuttaa valveillaoloaikana. Aineen nimi on adenosiini, ja sitä erittyy aivoissa. Valveillaoloaikana sen määrä aivoissa kasvaa vähitellen.

Kun sen määrä on huipussaan, mikä tapahtuu yleensä noin 12–16 tunnin hereillä olon jälkeen, väsymys on voimakkainta. Adenosiinin tehtävä on varmistaa, että ihminen varmasti nukkuu. Jos ihminen on terve eikä kärsi mistään unihäiriöstä, hänen on pakko vaipua uneen tarpeen kasvaessa kyllin suureksi.

Ihmisen unen tarve vähenee elämän aikana.

Eniten unta tarvitsevat lapset, joiden keho ja aivot kasvavat ja kehittyvät. Elämän ehtoopuolella biologisen kellon toiminta muuttuu: melatoniinia syntyy vähemmän, nukahtaminen vaikeutuu ja herääminen aikaistuu.

  • 0-3 kuukautta

    16 tuntia

  • 4-11 kuukautta

    14 tuntia

  • 1-2 vuotta

    12 tuntia

  • 3-5 vuotta

    11 tuntia

  • 6-13 vuotta

    10 tuntia

  • 14-17 vuotta

    9 tuntia

  • 18-64 vuotta

    8 tuntia

  • Yli 64 vuotta

    7 tuntia

Nukkuvan aivot käyvät ylikierroksilla

Kun vaivut tietoisuudesta uneen, aivot jatkavat toimintaa täysillä kierroksilla.

Jo vuonna 1952 keksittiin, että aivot eivät suinkaan lakkaa toimimasta nukkumisen aikana. Yksi havainnon tehneistä oli Nathaniel Kleitman, joka 14 vuotta aiemmin oli testannut biologisen kellonsa toimintaa kentuckylaisessa luolassa. Kleitman työskenteli tuolloin edelleen Chicagon yliopistossa. Eugene Aserinsky, yksi hänen opiskelijoistaan, tutki lasten tarkkaavaisuutta silmänliikkeiden perusteella. Tutkimuksessaan Aserinsky havaitsi sattumalta, että nukkuvilla lapsilla silmät liikkuvat ajoittain hyvin nopeasti.

Aserinsky alkoi selvittää asiaa myös EEG-mittauksilla eli rekisteröimällä nukkuvien aivojen sähköistä toimintaa. Mittaukset paljastivat, että nopeiden silmänliikkeiden aikana aivoissa oli suurin piirtein yhtä vilkasta toimintaa kuin valveilla. Aserinsky havaitsi myös, että niinä hetkinä, jolloin silmät olivat paikoillaan, aivoaallot olivat rauhallisempia ja hitaita.

Kleitman suhtautui opiskelijansa havaintoon epäillen, mutta asia kiinnosti häntä niin paljon, että hän otti tyttärensä Estherin mukaansa laboratorioon ja toisti kokeen. Tulos vakuutti hänet, ja yhdessä Aserinskyn kanssa hän kartoitti silmäliikejaksot ja havaitsi, että tulokset eivät koskeneet vain lapsia vaan kaikenikäisiä ihmisiä.

Tutkijat alkoivat kutsua erilaisia unityyppejä REM-uneksi (lyhenne englannin sanoista ”rapid eye movement” eli ”nopea silmän liike”) ja NREM-uneksi (”Non-REM”). Suomeksi REM-unesta käytetään myös nimeä ”vilkeuni”.

Yhdessä toisen opiskelijan, William Dementin, kanssa Kleitman ja Aserinsky selvittivät, että unennäkö tapahtuu nimenomaan REM-unen aikana.

Aikuiset viettävät joka yö pari tuntia näkien unia eli niin sanotussa REM-unessa. Eniten REM-unta saavat kuitenkin sikiöt. Syntymää edeltävinä kuukausina ne uneksivat jopa puolet vuorokaudesta.

© Bill Diodato/Getty Images

NREM-uni on sittemmin jaettu useisiin vaiheisiin unen syvyyden mukaan eli sen mukaan, kuinka vaikeaa ihmistä on herättää vaiheen aikana. Nykyisin tiedetään, että erilaiset univaiheet toistuvat jaksoissa, jotka yleensä kestävät noin 90 minuuttia.

Vaikka aivojen aktiivisuus on suurinta vilkeunen aikana, aivot eivät lakkaa toimimasta NREM-unessakaan. Silloin aivot käsittelevät kaikkea valveilla saamaansa informaatiota. Käytännössä ne valitsevat tallentamisen arvoiset tiedot ja siirtävät ne aivojen sisäosassa sijaitsevan aivoturson työmuistista aivokuorella sijaitsevaan pitkäkestoiseen muistiin eli säilömuistiin.

NREM-unessa kaikki ärsykkeet lajitellaan kahteen joukkoon. Tallennettava tieto siirtyy säilömuistiin, kun taas tarpeeton poistuu. NREM-univaihe on siis tarpeen sekä muistamiseksi että unohtamiseksi, ja se varmistaa, että työmuisti tyhjenee joka yö ja on aamulla valmiina uuteen päivään.

Nukkuvan ihmisen aivoissa on paljon toimintaa myös fyysisesti. Viime vuosina on selvinnyt, että yön aikana niissä tapahtuu suursiivous. Aivoja ympäröi likvori eli aivo-selkäydinneste, joka puhdistaa aivot unen aikana. Se tapahtuu käytännössä niin, että aivojen hermosolut kutistuvat ja tekevät tilaa, jolloin aivo-selkäydinneste pääsee kaikkialla aivoissa risteileviä verisuonia pitkin huuhtelemaan kuona-aineita pois.

Neste siivoaa hermosolujen ympäristöstä esimerkiksi beeta-amyloidiproteiinin, joka kerääntyessään aivoihin voisi johtaa esimerkiksi aivoja rappeuttavaan Alzheimerin tautiin. Puhdistusprosessi on samanlainen kuin muualla elimistössä tapahtuva imunestekierto. Imu­nestekierto tosin jatkuu koko vuorokauden ja aivo-selkäydinnestehuuhtelu ajoittuu nukkumiseen.

Hormonitoimintakin on erilaista valveilla oltaessa ja nukuttaessa. Esimerkiksi stressihormoni kortisolin määrä elimistössä vähenee ja ruokahalua ja kylläisyyttä säätelevien leptiini- ja greliini-hormonien suhde muuttuu. Kylläisyydentunnetta aiheuttavan leptiinin määrä kohoaa, ja nälän tunteen herättävän greliinin määrä laskee.

Elimistö alkaa myös säästää energiaa, sillä ruumiinlämpö laskee noin 36 asteeseen. Lihakset rentoutuvat REM-unen aikana niin paljon, että tila muistuttaa halvausta. Tämä on eduksi, sillä muutoin keho voisi reagoida rajusti unen usein hyvin erikoisiin käänteisiin.

Unitutkijat ovatkin varmoja siitä, että unella on lukuisia tärkeitä tehtäviä ja siitä on hyötyä sekä aivoille että muulle keholle. Liian vähällä nukkumisella voi olla vakavia seuraksia.

Unessa aivot käyvät ylikierroksilla

Kun keho rentoutuu ja vaipuu uneen, aivot alkavat oman urakkansa. Aivosähkökäyrän (EEG) aallot osoittavat, että unen aikana aivot käyvät läpi eri vaiheita työstäen erilaisia tehtäviä.

Virkut aivot

Jos luet illalla sängyssä kirjaa tai teet muuta huomiota vaativaa, aivoissa esiintyy beeta-aaltoja. Heti, kun nukahdat, aivosähkökäyrään ilmestyy niiden tilalle delta-aaltoja.

Aivot sikiunessa

NREM-unessa eli perusunessa on useita tasoja unen syvyyden mukaan. Sen aikana aivot siirtävät tietoa pitkäaikais- eli säilömuistiin.

Aivot unen maailmassa

REM-univaiheessa aivot harjoittelevat päivän aikana opittuja uusia valmiuksia. Tässä unen vaiheessa nähdään myös unia – aivot ehkä yhdistelevät asioita tavanomaisesta poikkeavasti.

Unen puute on haitallista monin tavoin

11 vuorokautta ja 25 minuuttia – niin kauan 17-vuotias yhdysvaltalainen Randy Gardner pysytteli hereillä, kun hän tavoitteli kouluprojektissaan valvomisen maailmanennätystä.

Gardner aloitti kokeensa 28. joulukuuta 1963, ja hän vaipui seuraavan kerran uneen vasta 8. tammikuuta 1964. Valvomisen aikana Gardner muun muassa koki näkönsä ja puhekykynsä heikentyvän. Hänellä oli keskittymisvaikeuksia ja hänestä tuli ailahtelevainen ja ärsyyntynyt. Loppuvaiheessa hän koki outoja ja epämiellyttäviä harhoja.

Gardnerille ei onneksi koitunut kokeesta pysyviä haittoja. Silti unitutkijat eivät suosittele vastaavia kokeita, eikä Guinnessin ennätystenkirjakaan enää rekisteröi valvomisennätyksiä. Syynä tähän ovat ne tuhannet tieteelliset tutkimukset, jotka eivät vain osoita selkeää yhteyttä unen puutteen ja sairauksien vaan myös unen puutteen ja onnettomuuksien välillä.

Unen puute voi heikentää keskittymiskykyä ja valppautta välittömästi. Selvitysten mukaan Yhdysvalloissa kuolee liikenneonnettomuuksissa yksi ihminen joka ainoa tunti. Pitkällä aikavälillä unen puute kasvattaa riskiä sairastua monenlaisiin sairauksiin, kuten immuunijärjestelmän heikkenemiseen, diabetekseen, valtimotautiin, Alzheimerin tautiin, liikalihavuuteen ja moniin syöpätyyppeihin.

Turvallisuuden ja terveyden kannalta nukkuminen on tärkeää, ja siksi unitutkijoita huolestuttaa nykyisenkaltainen elämäntyyli, joka nakertaa yöunta: tilastojen mukaan aikuiset nukkuvat nykyisin joka yö noin tunnin vähemmän kuin 1950-luvulla.

Nukkumisen hyödyt eivät kuitenkaan auta valottamaan unen suurinta salaisuutta: miksi aivoissa ei tapahdu mainittuja hyödyllisiä prosesseja valveilla? Miksi evoluution aikana ihmiseltä ei ole karsiutunut toimintoa, joka tekee hänestä vuorokauden kolmasosaksi liikkumattoman, tuottamattoman ja puolustuskyvyttömän vihollisia ja petoja vastaan? Yksi unitutkimuksen uranuurtajista, yhdysvaltalainen Allan Rechtschaffen on muotoillut ihmetyksen aiheen seuraavasti:

”Jos unella ei ole ehdottoman elintärkeää merkitystä, se on suurin virhe, minkä evoluutio on ikinä tehnyt.”

Rechtschaffen oli yksi ensimmäisistä, joka tutki eläinten unijaksoja saadakseen käsityksen unen evoluutiosta. Sittemmin hänen esimerkkiään ovat seuranneet monet unitutkijat, ja nyt tiedetäänkin jo paljon enemmän eläinten nukkumisesta.

Kaikki eläimet nukkuvat, mutta niiden unentarve vaihtelee suuresti. Pienet nisäkkäät nukkuvat yleensä enemmän kuin isot. Kirahvi selviää muutamalla tunnilla vuorokaudessa, kun taas lepakko torkkuu valtaosan vuorokaudesta.

© Oliver Larsen

Kaikki eläinlajit tarvitsevat unta

Kaikki nisäkkäät nukkuvat. Niin tekevät myös linnut, matelijat ja sammakkoeläimet. Jotkut uskovat osoittaneensa myös hyönteisten nukkuvan.

Jopa alkeellisilla sukkulamadoilla, jotka kehittyivät 540 miljoonaa vuotta sitten, on havaittu merkkejä jonkinlaisesta unirytmistä. Ja jos mennään vielä kauemmas taaksepäin evoluution historiassa ja tarkastellaan yksisoluisia eliöitä, kuten bakteereja, niin niilläkin esiintyy aktiivisia ja passiivisia jaksoja, jotka seuraavat valon ja pimeyden vaihtelua.

Eri eläimet kuitenkin nukkuvat hyvin eri tavoin. Kaikilla niillä eläimillä, joilta voidaan rekisteröidä unen vaiheita EEG:llä, voidaan nähdä NREM-unen vaihe, mutta REM-unta esiintyy vain nisäkkäillä ja linnuilla – ja tuoreimpien tutkimusten mukaan myös joillakin matelijalajeilla.

Tämä tarkoitaa, että unennäkövaihe on kehittynyt ensimmäisten matelijoiden ilmaantumisen jälkeen mutta ennen nisäkkäitä ja lintuja. Tämä tieto avaa kolme mahdollisuutta selittää sitä, miten uni on voinut kehittyä evoluution aikana.

Ensinnäkin nukkuminen voi tarjota tauon, jonka aikana soluilla on mahdollisuus levätä ja korjata vaurionsa. Tämä teoria on ollut suosittu, koska se tarjoaa universaalin eli yleisen selityksen, joka pätee jopa yksisoluisiin eliöihin. Se selittää myös, miksi unen tarve kasvaa fyysisen rasituksen jälkeen.

Toisaalta se ei pysty selittämään sitä, miksi monet kehon ja aivojen prosessit toimivat unen aikana yhtä tehokkaasti kuin hereillä. Se ei myöskään selitä sitä, miksi on olemassa kaksi erilaista unen tyyppiä: REM-uni ja NREM-uni.

Toinen teoria keskittyy siihen, että nukkuminen säästää energiaa. Nukkuminen on järkeenkäypää niinä vuorokauden aikoina, jolloin ei ole juuri muuta tekemistä. Nisäkkäiden aineenvaihdunta tosiaan onkin yleensä vähäisempää NREM-univaiheen aikana kuin valveilla. Selitys on sopusoinnussa sen tosiseikan kanssa, että eri eläimillä on vuorokaudessa erilaisia ”aktiivisuusikkunoita”.

Yöaktiivisilla eläimillä ei ole mitään syytä pysytellä hereillä päivällä, jolloin niiden mahdollisuudet löytää ruokaa eivät ole suuret. Lisäksi pienten eläinten aineenvaihdunta on yleensä vilkkaampi kuin isompien eläinten, joten vaikuttaa loogiselta, että pienet nisäkkäät nukkuvat yleensä enemmän kuin isot.

Teorian heikkoutena on kuitenkin se, että energiansäästö ei ole kovin merkittävä. Esimerkiksi ihmisillä säästyy kunnon yöunien aikana energiaa ehkä noin makkaravoileivän verran. Sitä paitsi tämäkään teoria ei onnistu selitttämään REM-unen tarvetta.

REM-unen ottaa huomioon kolmas teoria, joka väittää, että ihminen nukkuu muistaakseen ja oppiakseen. Tämän teorian mukaan uni on välttämätöntä, jotta pystymme käsittelemään, luokittelemaan ja tallentamaan valveilla keräämiämme aistiärsykkeitä ja kokemuksia.

Teoriaa tukevat tutkimukset, jotka osoittavat, miten NREM-univaiheessa uudet kokemukset siirtyvät työmuistista säilömuistiin, ja useat sekä ihmisillä että eläimillä tehdyt kokeet, joissa oppimiskyky on parempi REM-unijaksoista nauttineilla kuin ilman REM-unta. Lisäksi teoriaa tukevat aivokuvat, jotka osoittavat, että REM-univaiheen aikana aktiivisia ovat juuri oppimiseen liittyvät aivojen osat.

Vastaus unen arvoitukseen voi piillä myös mainittujen kolmen teorian yhdistelmässä, mutta viime vuosina yhä enemmän kannatusta on saanut juuri kolmas teoria. Yksi nukkumisen tärkeä tavoite voi siten ollakin juuri unien näkeminen.

  • "Unen avulla aivot ja mieli valmistautuva tietoisiin valvetilan elämyksiin."

    Unitutkija J. Allan Hobson

Voimakkaat tunteet tunkevat uniin

Vuonna 2018 kahdenkymmenen walesilaisen Swansean yliopiston opiskelijan käskettiin pitää tarkkaa päiväkirjaa toimistaan, huolistaan ja tunteistaan kymmenen päivän ajan.

Seuraavina vuorokausina koehenkilöiden unta tarkkailtiin unilaboratoriossa, missä aivoaallot rekisteröitiin EEG:llä. Kokeen oli ideoinut psykologi Mark Blagrove, ja sen tavoitteena oli selvittää, löytyykö opiskelijoiden tunteita koskevien päiväkirjamerkintöjen ja unen intensiteetin väliltä jokin yhteys. Laboratoriossa opiskelijat herätettiin joka unijakson jälkeen ja heiltä kysyttiin, mistä he olivat nähneet unta. Tämä antoi Blagrovelle mahdollisuuden verrata päiväkirjamerkintöjä, unia ja EEG-mittauksia.

Ne opiskelijat, jotka olivat kirjoittaneet päiväkirjaansa, että he olivat kokeneet päivällä voimakkaita tunteita, olivat taipuvaisempia sisällyttämään näitä tapahtumia uniinsa, ja EEG-käyrissä niin sanotut theeta-­aallot olivat vastaavasti hyvin voimakkaita. Blagrove katsoo kokeen todistavan, että tuoreiden kokemusten ja unien sisällön välillä on suora yhteys.

Kaikki tutkijat eivät ole asiasta samaa mieltä. Esimerkiksi arvostettu yhdysvaltalainen unitutkija J. Allan Hobson toteaa, että unien sisällölle ei kannata antaa kovin suurta painoa. Unien sisältö on Hobsonin mukaan vain REM-univaiheen sivutuote, ja REM-unen päätehtävä on paljon merkittävämpi.

Hobsonin mukaan REM-vaihe kehittää aivojen perustoimintoja, kuten tietoisuutta omasta olemassaolosta yksilönä ja perustavaa laatua olevia tunteisiin liittyviä reaktioita, kuten tarvetta paeta, taistella, syödä ja paritella.

”Unet ovat aivojen ja mielen valmistautumista valvetilan kokemuksiin. Ilman sitä ihminen ei ole hereillä tietoinen itsestään,” Hobson kiteyttää ajatuksensa.

Hobsonille unet ovat merkki siitä, että aivot valmistautuvat valvetilan haasteisiin – ne ovat ikään kuin eräänlaista tosielämään valmentavaa virtuaalitodellisuusharjoittelua. Hän myös torjuu jyrkästi kaikenlaisen unien tulkitsemisen, joka lähtee siitä, että unet toimisivat eräänlaisina alitajunnan ja tietoisuuden välisinä viestinviejinä.

Hän esimerkiksi toteaa, että jos unet sisältäisivät meille tärkeitä viestejä, on outoa, että useimmat ihmiset eivät koskaan muista uniaan ja silti he pystyvät toimimaan moitteettomasti.

Lisäksi muut tutkimukset osoittavat, että REM-univaiheet kattavat syntymättömän lapsen unesta laajemman osan kuin täysikasvuisen ihmisen unesta. Kuten Hobson sanoo, on vaikeaa kuvitella, että kohdussa oleva sikiö voisi saada jatkuvasti tärkeitä viestejä alitajunnaltaan. Hän ei kuitenkaan väitä, etteikö sikiö pystyisi näkemään unia. Sikiöllä REM-univaihe on kuitenkin hänen mielestään enemmän työkalu, jota se käyttää aivojen rakentamiseen.

Vasta myöhemmin elämässä REM-uni on enemmän oppimisen ja muistamisen apuväline, ja unet syntyvät näiden prosessien sivutuotteena.

Hobsonin teoria selittää sen seikan, että mitä suuremmat ja kehittyneemmät lajin aivot ovat, sitä enemmän REM-unta se tarvitsee. Ihminen on yksi niistä lajeista, joilla esiintyy eniten REM-unta, mikä sopii hyvin Hobsonin teoriaan.
Vaikka Hobson olisi oikeassa siinä, että unien sisällöllä ei ole mitään merkitystä, toisinaan niihin kannattaa silti kiinnittää huomiota.

REM-uni vapauttaa aivot kahleista

PET-kuvat osoittavat, että aivot käyttävät unennäkövaiheessa enemmän energiaa kuin syvemmässä, rauhallisessa unessa. Määrä on itse asiassa yhtä iso kuin valveilla. Unissa kokemukset ja tieto yhdistyvät usein järjenvastaisella tavalla.

REM-uni (unennäkö)

Valvetila

NREM-uni (syvä uni)

Unet kirittävät luovuutta

Jaksollinen järjestelmä, dna-molekyylin rakenne ja tapa, jolla hermosolut viestivät keskenään – nämä ovat vain muutamia esimerkkejä tieteellisistä läpimurroista, joiden sanotaan syntyneen unen pohjalta.

Sama koskee myös keksintöjä, kuten ompelukoneen neulaa, ja taiteen tuotoksia, kuten tarinaa Frankensteinin hirviöstä ja kaikkien aikojen suurinta pophittiä nimeltä Yesterday. Niiden luojilla on ollut herätessään vastaus ongelmaan, jota he ovat pohtineet mennessään nukkumaan.

Aivotutkija Matthew Walkeria ilmiö ei yllätä. Hänen mukaansa sitä selittää se, että REM-vaihe antaa aivoille mahdollisuuden assosioida vapaasti ja yhdistellä vanhoja muistoja ja tuoreita kokemuksia uusilla tavoilla, joita ei syntyisi valveilla aivojen toimiessa loogisemmin. Unessa voimme kokeilla uusia yhdistelmiä ennakkoluulottomasti ja sekoittaa keskenään asioita pidäkkeettä.

”REM-univaiheen unennäkö on eräänlaista tiedon alkemiaa”, Walker pohtii. Walker tukeutuu käsityksissään kokeisiin, joissa koehenkilöt joutuivat tekemään luovuutta vaativia tehtäviä, kuten keksimään sanoja satunnaisessa järjestyksessä annetuista kirjaimista. Näitä uusia sanoja kutsutaan anagrammeiksi. Esimerkiksi kirjaimista OSEOG voidaan muodostaa sana GOOSE (hanhi englanniksi).

Kun koehenkilöt herätettiin keskellä REM-unta, he olivat seuraavat 90 sekuntia parempia luomaan anagrammeja kuin edellisenä päivänä valveilla ollessaan. Tätä selittää Walkerin mukaan se, että REM-unta seuraavana lyhyenä aikana aivot toimivat yhä samalla lailla kuin unennäön aikana. Koehenkilöt kokivat myös, että vastaukset tulivat itsekseen heidän joutumatta erityisesti ponnistelemaan.

Walkerin mielestä REM-vaiheen aikana nähdyt unet ovat siis tärkeitä luovuudelle. Ne voivat olla kuitenkin paljon enemmänkin. Walker pitää niitä ratkaisevan tärkeinä myös ihmisten mielenterveydelle.

  • "REM-unen aikainen unennäkö on eräänlaista informaation alkemiaa."

    Aivotutkija Matthew Walker

Uni on evoluution suurin lahja ihmiselle

Unet käsittelevät valveilla saatuja kokemuksia ja erityisen paljon voimakkaisiin tunteisiin liityviä tapahtumia.

Nämä voivat olla mitä tahansa rajuista parisuhderiidoista järkyttäviin liikenneonnettomuuksiin. Unta näkevät aivot toistavat kokemuksia kuin filmiä, mutta niissä on tärkeä ero tosielämään: tapahtumiin ei liity – tai oikeastaan ne eivät herätä – tunteita. Syynä tähän on se, että hermostossa välittäjäaineena toimivaa ja paremmin stressi­hormonina tunnettua noradrenaliinia ei juuri erity REM-unen aikana.

Unessa voimme kokea tapahtumat uudestaan altistumatta yhtä suurelle tunnekuohulle, joka niihin liittyi valveilla. Tämän jälkeen tapahtumat siirtyvät – NREM-vaiheen aikana – säilömuistiin ja tallentuvat sellaiseen muotoon, että ne voidaan palauttaa mieleen altistumatta alkuperäiselle pelolle, vihalle, surulle tai kauhulle.

Walkerin teoriaa siitä, että unet voivat toimia terapian lailla, tukevat esimerkiksi sotaveteraanien traumaperäisestä stressihäiriöstä tehdyt tutkimukset. Traumaperäisestä stressihäiriöstä kärsivillä on usein unihäiriöitä ja etenkin REM-univaihe on häiriintynyt.

Heillä traumaattiset kokemukset eivät siksi ehkä pääse tallentumaan pitkäaikaismuistiin riisutussa, ahdistusta aiheuttamattomassa muodossa, vaan niiden palautuminen mieleen aiheuttaa aina voimakkaita tunteita. Sattumalta havaittiin myös, että sotaveteraaneille annetuilla verenpainelääkkeillä oli sellainen sivuvaikutus, että ne alensivat myös noradrenaliinin määrää aivoissa.

Verenpainelääke näytti lievittävän traumaperäisen stressihäiriön oireita, esimerkiksi vähentävän painajaisten määrää. Moni seikka viittaa siten siihen suuntaan, että häiriö on läheisesti yhteydessä korkeisiin noradrenaliinimääriin, jotka häiritsevät unen syklejä.

Walkerin mukaan saattaa hyvinkin olla niin, että sama ilmiö – tosin lievemmässä mittakaavassa – vaikuttaa silloin, kun näemme painajaisia. Se voi johtua siitä, että noradrenaliinitaso on liian korkea. Walkerin näkemys tiivistettynä kuuluu: jos emme näkisi unia, kärsisimme kaiki traumaperäisestä stressihäiriöstä.

Walkerin teoria unien terapeuttisesta merkityksestä on siksi merkittävä, että se voi selittää sen, miksi ylipäänsä tarvitsemme unta. Nukkuminen voi vaikuttaa terapeuttisesti vain, jos näemme unta eli koemme uudestaan tapahtumat niihin tosielämässä liittyvistä tunteista riisuttuna. Unien näkeminen edellyttää sitä, että aisti- ja liikuntaelimet ovat levossa eli ihminen nukkuu.

Walker uskoo vankasti, että yhteys on olemassa ja että se on ollut ratkaisevan tärkeä ihmisen lajinkehityksessä. REM-univaihe antaa ihmiselle kyvyn käsitellä ja hallita tunteitaan, mikä on edellytys yhteisön jäsenten keskinäiselle kanssakäymiselle.

”Väitän, että tämä on suurin etu, minkä uni on ikinä antanut elämälle Maassa”, Walker toteaa. Seuraavaksi suurin on hänen mukaansa REM-univaiheen aikainen informaation käsittely, joka edistää uusien luovien ajatusten syntymistä aivoissamme. Yhdessä ne ovat tekijöitä, jotka ovat auttaneet ihmistä menestymään lajina.

Unitutkijoiden viime vuosikymmeninä saavuttamien edistysaskeleiden ansiosta tiedämme varmasti, että olemme täysin riippuvaisia unesta. Ehkä jopa itse keksijä Thomas Edison, joka piti nukkumista ajanhukkana, olisi ollut samaa mieltä unitutkijoiden kanssa, jos hänellä olisi ollut sama tieto hallussaan. Ja ehkä Edison jopa aavistikin unen jotkin hyödyt.

Vaikka hänen tiedetään nukkuneen vain 4–5 tuntia yössä, hän otti mielellään päivän mittaan nokkaunia – nykyisin niitä kutsuttaisiin varmasti nimellä ”powernaps”, ”voimanokoset”. Hän asettui tällöin nojatuoliin, ja ennen kuin hän vaipui uneen, hän laittoi tuolin kädensijan alle paistinpannun ja otti käteensä muutaman teräskuulan. Näin hän varmisti, että kun hän siirtyisi unennäkövaiheeseen, hän heräisi äkisti kuulien kolahtaessa paistinpannuun – ehkä mielessään unessa saatu uusi neronleimaus.

Unet ovat ideoiden aarrearkku

Moni tieteellinen läpimurto ja taiteellinen neronleimaus on syntynyt unessa. Keksijät ovat menneet nukkumaan jotain ongelmaa pohtien, ja herätessään heillä on ollut ratkaisu valmiina mielessään.

  • Jaksollinen järjestelmä

    Dmitri Mendelejevin uni

  • Ompelukoneen neula

    Elias Howen uni

  • Frankensteinin Hirviö -romaani

    Mary Shelleyn uni

  • Dna-molekyylin rakenne

    James Watsonin uni

  • Yesterday-kappale

    Paul McCartneyn uni

  • Välittäjäaine

    Otto Loewin uni

Lue myös:

Tired man at work
Aivot

kehno uni näivettää aivot

0 minuuttia
Aivot

Uni järjestää vauvan aivoja

1 minuuttia
Four kinds of sleep
Aivot

Uni koostuu neljänlaisista osista

0 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!