Traaginen onnettomuus avasi oven tuntemattomaan
Tutkijat tekivät havaintonsa epäonnisessa tilanteessa sairaalassa Kanadan Brittiläisessä Columbiassa. Kun 87-vuotias mies oli saanut leikkauksen jälkeen epilepsiakohtauksen, lääkärit kiinnittivät elektrodeja hänen päänahkaansa seuratakseen hänen aivosolujensa sähköisiä signaaleja EEG:llä eli aivosähkökäyrätutkimuksella.
Miehen tila kuitenkin huononi tutkimuksen aikana, ja hän menehtyi äkillisesti sydänkohtaukseen.
Näin lääkärit saivat pääsyn kätkössä olleeseen maailmaan. Vaikka tutkijat aiemminkin ovat tehneet yksinkertaisia EEG-mittauksia elämän ja kuoleman rajamailla olleiden aivoista, tämä oli ensimmäinen kerta, kun muutosta päästiin seuraamaan näin yksityiskohtaisesti.
Aivot näyttävät elämän suuret hetket
Tutkijat ehtivät tallentaa kuolevan aivojen tapahtumia peräti 900 sekuntia.
Mittaukset paljastivat, miten 30 sekuntia ennen viimeistä sydämenlyöntiä ja 30 sekuntia sen jälkeen ilmeni lisääntynyttä aivoaaltojen toimintaa. Aivoaallot liittyvät uniin, mielentilaan, oppimiseen ja muistiin.
Aivoaallot säätelevät aivojen miljardien hermosolujen välistä viestintää. Sekä aaltojen taajuus että voimakkuus kertovat siitä, missä tietoisuuden tilassa ihminen on.
Gamma-aallot, taajuudeltaan 30–100 hertsiä, ovat aivoaaltojen korkeataajuisimpia aaltoja. Tutkijat mittaavat useimmiten juuri gamma-aaltoja, kun koehenkilöitä muissa tutkimuksissa pyydetään palauttamaan mieleensä muistoja.
Elektrodit vastaanottivat kuitenkin myös muun tyyppisiä aivoaaltoja, esimerkiksi alfa-aaltoja. Ja juuri näiden kahdenlaisten aivoaaltojen yhdistelmä voi tutkijoiden mukaan paljastaa, mitä kuolevan aivoissa tapahtui:
"Alfa- ja gamma-aktiviteetin välinen kytkös liittyy terveillä koehenkilöillä muistojen palauttamiseen. Siksi on kiehtovaa pohtia, voiko tämä aktiviteetti olla viimeinen 'välähdys elämästä', joka esiintyy kuolinhetken vaiheilla", tutkijat kirjoittavat.