Katso hetki alla olevaa mekon kuvaa. Minkä värinen mekko on?
Ehkä tunnistat kuvan, sillä sitä katsottiin verkossa vuonna 2015 miljoonia kertoja ja mekko jakoi katsojien mielipiteitä.
Noin kaksi kolmasosaa oli sitä mieltä, että mekko on valkoinen ja kultaraitainen, kun taas loput näkivät mekon sinisenä ja mustaraitaisena.
Mekon omistaja ilmoitti enemmistön erehtyneen. Kuinka noin suuri määrä ihmisiä voi sekoittaa valkoisen ja sinisen – kaksi väriä, jotka eivät edes muistuta toisiaan?
Kysymys sai tutkijat sukeltamaan syvälle mekon katsojien aivoihin. Heidän kokeidensa tulokset tukevat uutta teoriaa, josta käytetään nimitystä prediktiivinen koodaus eli ennakoiva luokittelu. Teoria paljastaa, että aisteihin ei ole pohjimmiltaan luottamista.
Ennakoivan luokittelun mukaan ne ärsykkeet, jotka silmät, korvat ja muut aistimet ottavat vastaan, tuottavat vain pienen osan ympäristöä koskevasta kokemuksesta. Loppuosan aivot luovat itse hallittuna hallusinaationa.
Aivot korvaavat aistiärsykkeitä
Ennakoivan luokittelun teoriassa on lyhyesti sanottuna kyse siitä, että aivot vertautuvat paremmin kristallipalloon kuin tietokoneeseen.
Aivot eivät elä menneisyydessä eivätkä nykyisyydessä, vaan ne yrittävät aina olla askeleen edellä. Ne siis koettavat ennustaa, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ja siten varmistaa mahdollisuutensa tehdä oikeita päätöksiä hetkessä.
Teorian mukaan aivot vertaavat jatkuvaa ärsykevirtaa aikaisempiin kokemuksiin ja luovat tällä tavalla sellaisen mallin maailmasta, jollaiseksi ne sen käsittävät.
Aivot eivät siis luota sokeasti aisteihin, vaan ne muodostavat oman maailmankuvan. Asia kävi hyvin ilmi, kun biologi Lara Schlaffke vuonna 2015 analysoi perusteellisesti raidallista mekkoa – tai pikemminkin sen katsojia.
Biologi kuvasi 28 koehenkilön aivotoimintaa ja kartoitti ensisijaisesti hermojen aktiivisuutta sinä aikana, kun he katselivat mekon sinisiä ja mustia värisävyjä erikseen.
Koehenkilöiden aivotoiminnassa ei tällöin esiintynyt yksilöllistä vaihtelua, mutta tilanne muuttui päinvastaiseksi, kun he näkivät molemmat värit vierekkäin mekon alkuperäisessä kuvassa.
Näköaisti havaitsee värit oikein, mutta aivot eivät hyväksy niitä.
Uudessa tilanteessa aivotoiminta vilkastui rajusti puolella koehenkilöistä neljällä alueella, ja juuri nämä ihmiset tulkitsivat mekon värit virheellisesti valkoiseksi ja kullankeltaiseksi.
Mekkoa katsottaessa ankarasti työskennelleitä aivojen osia olivat esimerkiksi prefrontaalinen aivokuori, joka sijaitsee alimpana otsalohkossa ja osallistuu tarkkaavuuden säätelyyn, ja päälakilohko, joka auttaa tekemään päätöksen, kun ollaan kahden vaiheilla.
Lara Schlaffke päätteli tutkimustuloksista, että näköaisti ilmeisesti havaitsee värit oikein, siis sinisen ja mustan, mutta joidenkin aivot eivät pysty hyväksymään tätä havaintoa ja muuttavat värejä niin, että tajunta päätyy pitämään niitä valkoisena ja kullankeltaisena.
Aamuihminen näkee valkoista
Psykologi Pascal Wallisch esitti vuonna 2017 mahdollisen selityksen sille, että aivot puuttuvat voimakkaasti aistiärsykkeiden tulkintaan.
Verkossa toteutetun tutkimuksen yli 13 000:ta osallistujaa pyydettiin tunnistamaan mekon värit ja arvioimaan, millaisissa valaistusolosuhteissa mekko oli valokuvattu. Esiin tuli selvä riippuvuussuhde.
Niistä henkilöistä, joiden mielestä kuva oli otettu luonnonvalossa, peräti 72 prosenttia piti mekon värejä virheellisesti valkoisena ja kullankeltaisena.
Samaan arviointivirheeseen sortui sen sijaan vain 49 prosenttia niistä henkilöistä, joiden mielestä kuva oli otettu keinovalaistuksessa.
Jotkut ihmiset katsovat mekkoa ja ajattelevat, että kuva on otettu keinovalossa (vasemman kuvan oikea puoli). He näkevät mekon sinisenä ja mustana. Toiset ajattelevat, että kuva on otettu luonnonvalossa, varjossa (oikean kuvan oikea puoli). He pitävät mekkoa valkoisena ja kullankeltaisena.
Silmät välittävät tietoa katselukohteen väristä rekisteröimällä siitä saapuvan valon aallonpituuden. Siksi sillä, millaisessa valoympäristössä esine nähdään, on suuri merkitys värihavainnolle.
Saadakseen selville, miksi näkemykset kuvauspaikalla vallinneista valaistusolosuhteista poikkesivat, Pascal Wallisch tiedusteli osallistujilta, milloin he yleensä menevät nukkumaan.
Kävi ilmi, että ne henkilöt, jotka aistivat mekon värit valkoiseksi ja kullankeltaiseksi, olivat enimmäkseen aamuvirkkuja, jotka olivat tottuneet katsomaan maailmaa päivänvalossa.
Luonnonvalosta iso osa on sinistä, joten tyypillisellä aamuihmisellä voi olla taipumus jättää sininen valo huomiotta aistiärsykkeitä värittäessään. Siksi aivot muuttavat mekon päävärin sinisestä valkoiseksi.
Lara Schlaffken aivokuvauksia vasten tarkasteltuna vaikuttaa siltä, että aamuvirkkujen aivotoiminta korvaa silmien välittämää sinistä ja mustaa koskevaa tietoa päivänvalon suosimisen vuoksi.
Aivot harhaisina
Aivot eivät puutu vain värien havainnoimiseen. Ne voivat luoda kokonaisia kuvia pienen aistiärsykemäärän pohjalta.
Kuvitellaan esimerkiksi, että katselet ulos sateen kastelemasta ikkunasta. Lasin lukuisat pisarat taittavat valoa ja luovat vääristyneen kuvan ruudun takana olevasta ympäristöstä.
Saatat nähdä olennon, jolla on viisi jalkaa ja oudonmallinen pää. Havainnossa ei ole mitään järkeä, mutta aivosi yrittävät löytää sille sopivan luokan.
Paras luokitteluvaihtoehto on koira, ja aivot muuttavat salamannopeasti tulkintaa: näet koiran. Aivot toisin sanoen luovat kuvan koirasta, jota et tosiasiassa näe.
Otsalohko määrää todellisuuden
Näkökeskus pyrkii tulkitsemaan kumppanisi kasvonilmeet. Otsalohkolla on kuitenkin toiset aikeet. Se korvaa silmien välittämät tiedot ja päättää yksinvaltaisesti, näetkö hymyn vai et.
Näkökeskus aistii ilon
Näet sateen kastelemasta ikkunasta kumppanisi saapuvan kotiin. Näköärsykkeet kulkevat näkökeskukseen. Se lähettää viestin edelleen hermosoluverkkoon, joka analysoi kuvan. Verkko arvioi, mikä kasvonilme kätkeytyy epäselvään kuvaan, ja päätyy hillittyyn hymyyn.
Muisti pelkää vihaa
Aivokuoressa piilee aikaisemman riidan muisto, johon sisältyy kuva suutuspäissään töihin lähtevästä kumppanista. Otsalohkon hermoverkko tulkitsee kumppanin luonteenlaatua koskevien kokemusten perusteella hänen olevan nyt vihainen.
Aivot tekevät kompromissin
Aistiärsykeanalyysin tulos ja mieliala-arvio välittyvät etuaivojen verkkoon, joka määrittää eräänlaisen keskiarvon. Se vastaa mahdollisimman suurella todennäköisyydellä kumppanin kasvonilmettä. Siksi pidät kasvonilmettä neutraalina.
Aivojen kyky luoda kuvia – tai ääniä ja hajuja – puutteellisista ärsykkeistä muistuttaa niiden kykyä tuottaa hallusinaatioita eli aistiharhoja. Psykologi Amanda McCleery selvitti vuonna 2018 kummankinlaisten aivotoimintojen välisiä yhteyksiä.
McCleery pyysi 30:tä koehenkilöä kuuntelemaan sarjan ääniä, jotka eivät loppua kohti enää noudattaneet totuttua kaavaa ja siten hälyttivät ennakoivan luokittelun takana olevan hermoverkon. Samanaikaisesti koehenkilöiden aivotoiminta kartoitettiin.
Hoksaa aivojesi harhautus
Aivot muuttavat sävyjä
Katso tarkasti kuvaa. Jos sinusta tuntuu, että kenttä B on A:ta vaaleampi, aivojesi ennakoiva luokittelu on täyttä päätä korvaamassa aitoja näköärsykkeitä.
Kentät ovat samansävyisiä
Tästä kuvasta on poistettu kaikki muu paitsi kentät A ja B. Tuntuuko vieläkin siltä, että B on vaaleampi kuin A? Ensimmäisessä kuvassa aivosi muuttivat kentän B sävyä, koska ne odottivat valkoista kenttää. Tässä kuvassa aivoja ei ohjaa ympäristö, ja huomaat, että kentät ovat samansävyisiä.
Koeryhmän jäsenistä noin kolmasosa oli terveitä ihmisiä, kolmasosa skitsofreenikkoja, joilla ei ollut harhoja, ja kolmasosa skitsofreenikkoja, joilla oli ollut lähimenneisyydessä harhoja päänsisäisinä ääninä.
Aivotoiminnan kartoitus paljasti, että ennakoiva luokittelu toimi jollakin tavoin terveillä ihmisillä ja harhattomilla skitsofreenikoilla, kun heidän piti käsitellä odottamattomia aistiärsykkeitä.
Sen sijaan harhaisilla skitsofreenikoilla aivotoiminta oli toisenlaista. McCleery päätteli, että ennakoivaan luokitteluun liittyvät ongelmat saattavat olla harhojen perimmäinen syy.
Nautit arvaamattomuudesta
Ennakoiva luokittelu piilottaa raa’an todellisuuden sinulta, etkä ehkä koskaan kykene näkemään sinistä mekkoa oikeanvärisenä.
Useimmiten on syytä olla kiitollinen pienistä harhoista. Esimerkiksi silloin, kun istutaan porukalla iltaa ja yritetään pitää yllä keskustelua pöydän yli, vaikka musiikki pauhaa ja kaikki kailottavat.
Tällöin korvat erottavat yleensä vain osan keskustelukumppanin puheesta ja aivot täyttävät aukot arvatakseen, mitä hän sanoo. Arvaukset auttavat jatkamaan, mutta ne eivät ole täydellisiä.
Psykologi Matthew Davis pyysi vuonna 2018 koehenkilöitään lukemaan kirjoitettuja sanoja ja kuuntelemaan huonosti kuuluvia samoja tai samankaltaisia sanoja.
Tutkimuksen mukaan koehenkilöt, jotka olivat lukeneet ensin sanan ”kick”, kuulivat sanan ”pick” hyvin usein sanaksi ”kick”.
Todellisuuden ja aivojen ennakoinnin välinen ristiriita voi tuottaa nautintoa.
Kuvatessaan koehenkilöiden aivot Davis havaitsi kaavamaista hermotoimintaa silloin, kun odotukset ja todellisuudessa kuultu eivät sopineet yhteen.
Kaava, joka on yksi ennakoivan luokittelun tunnusmerkeistä, korvaa aistiärsykkeet harhalla. Se tuottaa kuitenkin myös nautintoa.
Aivojen ja musiikin tutkija Peter Vuust selvitti vuonna 2019, millaisista rytmeistä pidetään eniten.
Hän totesi, että ennustettavat rytmit, jotka eivät haasta ennakoivaa luokittelua, koetaan tylsiksi, kun taas rytmit, jotka kiihottavat aivojen verkkoa, kiehtovat kuulijoita paljon enemmän.