Mystinen hybridisolu muistaa tutut kasvot
Vuonna 2017 yhdysvaltalaisen Rockefellerin yliopiston tutkijat havaitsivat aivoissa aiemmin tuntemattoman solutyypin. Monen vuoden ajan neurobiologit olivat unelmoineet aivosolusta, joka tallentaisi muistoja, esimerkiksi tuttujen ihmisten kasvoja.
Teoriaa alettiin kutsua isoäitisoluksi, sillä siinä tapauksessa pitäisi olla olemassa solu, jonka yksi tarkoitus olisi muistaa isoäidin kasvot.
Aivoissa ohimolohkon etuosassa on kohta, joka on keskeisessä asemassa muistin toiminnassa sekä hajujen, äänien ja näköaistimusten työstämisessä. Siitä tutkijat löysivät hybridisolun, jonka toiminta liittyy sekä muistiin että aisteihin.
Tutkijat tarkkailivat alueen aivotoimintaa kahdella makakilla samaan aikaan, kun niille esiteltiin tuttujen ja tuntematttomien apinoiden kasvoja tietokoneelta.
Hybridisolut olivat kolme kertaa niin aktiivisia silloin, kun apinat näkivät tuttuja kasvoja, kuin silloin, kun kasvot olivat tuntemattomia. Tutkijat sanovat, että nämä hybridisolut ovat ”niin lähellä isoäitisoluja kuin tähän mennessä on kyetty löytämään”.
Tutkijat korostavat, että tässä on kuitenkin kyse aivojen "isoäitikeskuksesta", jossa lukuisat hybridisolut tekevät yhteistyötä, jotta tutut kasvot muistetaan. Kyseessä ei siis ole yksi yksittäinen solu, jonka vastuulle olisi annettu isoäidin kasvojen muistaminen.
Kasvomuisti on yksi muistityyppi
Yksi ensimmäisistä superkasvomuistia käsittelevistä tutkimuksista tehtiin Harvardin yliopistossa vuonna 2009, ja siinä todistettiin tieteellisesti ilmiön olemassaolo.
Koehenkilöt pitivät ongelmana sitä, että he usein tunnistivat ihmisiä, joilla ei puolestaan ollut hajuakaan heidän henkilöllisyydestään.
Tutkimuksessa todettiin myös, että erinomaisesti muistipelissä (esimerkiksi tavallisessa korttiparien etsimispelissä) pärjäävillä ei ollut superkasvomuistia. Toisin sanoen kyse on kahdesta erilaisesta muistityypistä.