Alexandru Rotariu on Unsplash
Äkykkäimmät-koirat-tyhmmimät-koirat

Tässä ovat älykkäimmät – ja tyhmimmät – koirarodut

Koirapsykologi on laittanut koirarodut älykkyysjärjestykseen. Jotkin rodut tottelevat käskyjä paremmin kuin toiset. Tutustu koirarotuihin ja lue, mikä on älykkäin ja mikä tyhmin koirarotu.

Älykkäimmät ja tyhmimmät koirat

Koiran älykkyyden selvittäminen on haastava tehtävä.

Koirien älykkyyteen liittyy nimittäin monta osa-aluetta. Osa koirista suorittaa taitavasti tehtäviä, osa tottelee hyvin käskyjä ja osa on sosiaalisia.

Nelijalkaisten ystäviemme älykkyys on itse asiassa niin vaikea asia, että Yalen yliopistoon perustettiin vuonna 2013 uusi koirien älykkyyden tutkimuskeskus Canine Cognition Center.

Yksi koirien älykkyyden osa-alue, jota voidaan mitata, on se, miten hyvin koirat tottelevat käskyjä.

Koirapsykologi Stanley Core on kirjoittanut The Intelligence of Dogs -kirjan. Se perustuu 199 koirankouluttajan syvähaastatteluun. Kirjassa Core listaa koirarodut sen perusteella, miten hyvin ne tottelevat ihmisen antamia käskyjä.

Corenin mukaan koirankouluttajat olivat yllättävän yksimielisiä arvioissaan, mutta hän muistuttaa, että koirissa on eroja, joten joitakin yksilöitä voidaan kouluttaa tottelemaan paremmin kuin saman rodun edustajia keskimäärin.

Tässä ovat älykkäimmät koirarodut

Coren jakoi koirat kuuteen ryhmään sen perusteella, kuinka monen toiston jälkeen koira oppi uuden komennon ja kuinka hyvin se sitä totteli.

Älykkäimmät koirat sijoitettiin sitten ryhmään 1, tyhmimmät taas ryhmään 6.

Ryhmä 1 – Älykkäimmät koirat

Ryhmässä 1 koira oppi uuden komennon viimeistään viidennellä kerralla ja totteli sitä sen jälkeen vähintään 95-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Bordercollie
  2. Villakoira
  3. Saksanpaimenkoira
  4. Kultainennoutaja
  5. Dobermanni
  6. Shetlanninlammaskoira
  7. Labradorinnoutaja
  8. Perhoskoira
  9. Rottweiler
  10. Australiankarjakoira

Bordercollie on älykkäin koira

Koirarodut on saatu älykkyysjärjestykseen, ja älykkäimmäksi koiraksi nousi bordercollie.

Bordercollie on kasvatettu paimentamaan lampaita, joten sillä on suojeleva luonne, korkea energiataso. Se on myös hyvin innokas tekemään yhteistyötä ihmisen kanssa.

Bordecollie on älykkäin koirarotu

Koirapsykologi Stanley Corenin mukaan bordercollie on älykkäin koirarotiu.

© Shutterstock

Ryhmä 2

Koira oppi uuden komennon 5–15 toistolla ja totteli sitä sen jälkeen noin 85-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Welsh corgi pembroke
  2. Kääpiösnautseri
  3. Englanninspringerspanieli
  4. Belgianpaimenkoira tervueren
  5. Schipperke
  6. Keeshond
  7. Lyhytkarvainen saksanseisoja
  8. Sileäkarvainen noutaja, cockerspanieli, snautseri
  9. Breton
  10. Novascotiannoutaja
  11. Weimarinseisoja
  12. Belgianpaimenkoira malinois, berninpaimenkoira
  13. Pomeranian
  14. Irlanninvesispanieli
  15. Unkarinvizsla
  16. Welsh corgi cardigan

Miten vanha koirasi on ihmisen iässä? Käytä laskuria ja selvitä koirasi ikä.

Älykkäimmat koirat - Welsh corgi pembroke

Walisisk corgi pembroke on Stanley Corenin älykkäiden koirarotujen listalla sijalla 11.

© Shutterstock

Ryhmä 3

Koira oppi uuden komennon 15–25 yrityksellä ja totteli sitä sen jälkeen noin 70-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Chesapeakelahdennoutaja, puli, yorkshirenterrieri
  2. Suursnautseri, portugalinvesikoira
  3. Airedalenterrieri, bouvier
  4. Borderterrieri, briardi
  5. Walesinspringerspanieli
  6. Manchesterinterrieri
  7. Samojedinkoira
  8. Fieldspanieli, newfoundlandinkoira, australianterrieri, amerikanstaffordshirenterrieri, gordoninsetteri, partacollie
  9. Amerikaneskimokoira, cairnterrieri, kerrynterrieri, irlanninsetteri
  10. Harmaanorjanhirvikoira
  11. Apinapinseri, silkkiterrieri, kääpiöpinseri, englanninsetteri, faaraokoira, clumberinspanieli
  12. Norwichinterrieri
  13. Dalmatiankoira
Älykkäimmat koirat - Samojedinkoira

Samojedinkoira oppii yleensä käskyn 15–25 yrityksen jälkeen. Se kuuluu siis älykkäimpiin koirarotuihin.

© Shutterstock

Ryhmä 4

Koira oppi uuden komennon 25–40 yrityksellä ja totteli sitä sen jälkeen noin 50-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Vehnäterrieri, bedlingtoninterrieri, sileäkarvainen kettuterrieri
  2. Kiharakarvainennoutaja, irlanninsusikoira
  3. Kuvasz, australianpaimenkoira
  4. Saluki, suomenpystykorva, pointteri
  5. Cavalierkingcharlesinspanieli, karkeakarvainen saksanseisoja, pesukarhukoira, amerikanvesispanieli
  6. Siperianhusky, bichon frisé, kingcharlesinspanieli
  7. Tiibetinspanieli, englanninkettukoira, saukkokoira, amerikankettukoira, englanninvinttikoira, harrier, parsonrusselinterrieri, karkeakarvainen griffoni
  8. Valkoinen länsiylämaanterrieri, havannankoira, skotlanninhirvikoira
  9. Bokseri, tanskandoggi
  10. Mäyräkoira, staffordshirenbullterrieri, shiba
  11. Alaskanmalamuutti
  12. Whippet, sharpei, karkeakarvainen kettuterrieri
  13. Rhodesiankoira
  14. Ibizanpodenco, walesinterrieri, irlanninterrieri
  15. Bostoninterrieri, akita Inu
Älykkäimmät koirat - tanskandoggi

Tanskandoggi ei ainoastaan oli kookas koira, se on myös varsin älykäs. ‘

© Shutterstock

Ryhmä 5

Koira oppi uuden komennon 40–80 yrityksellä ja totteli sitä sen jälkeen noin 40-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Skyenterrieri
  2. Norfolkinterrieri, sealyhaminterrieri
  3. Mopsi
  4. Ranskanbulldoggi
  5. Griffon bruxellois, maltankoira
  6. Italianvinttikoira
  7. Kiinanharjakoira
  8. Dandiedinmontinterrieri, tiibetinterrieri, japanese chin, lakelandinterrieri
  9. Vanhaenglanninlammaskoira
  10. Pyreneittenkoira
  11. Skotlanninterrieri, bernhardinkoira
  12. Bullterrieri, petit basset griffon vendéen
  13. Chihuahua
  14. Lhasa apso
  15. Bullmastiffi
Tyhmimmätä koitrat - xhihuahua

Listalla sijalla 67 on chihuahua, joka oppii käskyt keskimäärin 40–80 yrityksen jälkeen.

© Shutterstock

Tässä ovat tyhmimmät koirat

Ryhmä 6 - tässä ovat tyhmimmät koirat

Komennon oppiminen edellytti vähintään sataa toistoa, minkä jälkeen koira totteli sitä noin 30-prosenttisesti.

Ryhmään kuuluvat koirarodut ovat:

  1. Shih tzu
  2. Basset hound
  3. Englanninmastiffi, beagle
  4. Pekingeesi
  5. Vihikoira
  6. Venäjänvinttikoira
  7. Chow chow
  8. Englanninbulldoggi
  9. Basenji
  10. Afgaaninvinttikoira

Afgaaninvinttikoira on tyhmin rotu

Afgaaninvinttikoira on ryhmän kuusi viimeisellä sijalla eli se on tyhmin koirarotu.

Corenin lista ei kuitenkaan ole koko totuus. Monet tutkijat muun muassa ovat sitä mieltä, että afgaaninvinttikoira olisi varsin älykäs koira.

Se on kuitenkin myös hyvin itsenäinen, joten se ei aina “viitsi” totella käskyjä.

Tyhmimmät koira - afgaaninvinttikoira

Afgaaninvinttikoira on listalla viimeisenä. Niin ajattelivat ne ihmiset, joita Stanley Coren haastatteli koirarotujen älykkyysjärjestystä laatiessaan.

© Shutterstock