ADHD-lasten määrä kasvaa – onneksi

ADHD on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, joka ilmenee ylivilkkautena, impulsiivisuutena ja keskittymiskyvyttömyytenä. Diagnoosien määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä, ja ainakin osaselityksenä pidetään sitä, että diagnostinen kynnys on vähitellen madaltunut.

ADHD:tä hoidetaan nykyään monesti lääkkeillä. Etenkin metyylifenidaattia, jota myydään muun muassa kauppanimellä Ritalin, kokeillaan usein, olipa hoidettava sitten lapsi tai aikuinen.

Voiko ADHD:n matalammasta diagnostisesta kynnyksestä ja lääkehoidosta olla kuitenkin enemmän haittaa kuin hyötyä? Asiasta on väännetty kättä vuosia. Viimeaikaisten tutkimusten on odotettu selventävän tilannetta, ja tuoreiden tulosten valossa näyttääkin siltä, että tukitoimilla ja eri hoitomenetelmillä ehkäistään rikollisuutta, päihderiippuvuutta ja taloudellisia ongelmia.

366 miljoonalla on ADHD

Lääketieteessä erotetaan yleensä kolme ADHD:n ilmenemismuotoa. Ensimmäistä leimaa ylivilkkaus, toista keskittymiskyvyttömyys ja kolmatta sekä ylivilkkaus että keskittymiskyvyttömyys. Kolmas ilmenemismuoto, josta käytetään nimitystä ADHD-C, on kaikkein tavallisin.

ADHD-oireita voidaan havaita lapsella jo ennen kouluikää, mutta monesti diagnoosi tehdään vasta murrosiän jälkeen. Ne, jotka kärsivät keskittymisvaikeuksista mutta eivät ole ylivilkkaita, saavat yleensä diagnoosin myöhään – jos lainkaan. Kyse on etenkin tytöistä ja naisista.

Koska monet lapset, joilla on ADHD-oireita, jäävät ilman diagnoosia, ei tiedetä tarkalleen, kuinka yleinen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö on. Vuonna 2021 tehdyssä laajassa tutkimuksessa päädyttiin arvioon, jonka mukaan 6,8 prosentilla ihmisistä on ADHD. Se vastaa 366:ta miljoonaa ihmistä.

Diagnoosin saaneista noin kolme neljäsosaa on poikia tai miehiä. Sukupuolijakauma voi olla tosiasiassa aivan toinen. Monet tutkijat ovat esittäneet todisteita siitä, että ADHD on yhtä lailla tyttöjen kuin poikien häiriö – pojilla vain sen oireet ovat usein selvempiä. Siksi niin vanhemmat ja opettajat kuin lääkäritkin kiinnittävät niihin enemmän tai helpommin huomiota.

Diagnoosikäyrä jyrkkään nousuun

Vaikka kuva ADHD:n yleisyydestä on hieman epätarkka, sen esiintyvyydestä piirtyy esiin selvä noususuuntaus. Esimerkiksi vuonna 2018 julkaistun tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa diagnoosin saaneiden ADHD-lasten osuus kasvoi vuosien 1997 ja 2016 välillä 6,1 prosentista 10,2 prosenttiin.

Samanaikaisesti ADHD:n lääkehoito on yleistynyt. Esimerkiksi Tanskassa Ritalin-määräysten määrä kymmenkertaistui vuosina 2000–2009.

Suuntauksen syyksi epäillään sitä, että vanhemmat, opettajat ja lääkärit tunnistavat ADHD:n aiempaa paremmin. Osa tutkijoista uskoo kuitenkin myös todelliseen kasvuun eli siihen, että ADHD-lapsia on entistä enemmän.

On esitetty, että älypuhelimilla, tableteilla ja tietokoneilla on jokin osuus ADHD:n yleistymisessä. Esimerkiksi kanadalainen tutkimus osoitti vuonna 2019, että lapset, jotka käyttävät näytöllä varustettua laitetta yli kaksi tuntia päivässä, ovat 7,7 kertaa alttiimpia saamaan ADHD-diagnoosin kuin ne lapset, joiden päivittäinen ruutuaika on alle puoli tuntia.

Syysuhde on kuitenkin kyseenalaistettu. Arvostelijoiden mukaan asia on pikemminkin päinvastoin: ADHD-lapset käyttävät näytöllisiä laitteita muita enemmän siksi, että käyttö lievittää heidän oireitaan muun muassa rauhoittamalla.

Tanskassa vuonna 2019 tehty tutkimus vihjasi sen sijaan torjunta-aineiden vaikutuksesta. Seuranta alkoi jo raskausaikana. Silloin tulevien äitien virtsasta määritettiin kolmen eri torjunta-aineen pitoisuudet. Kun lapset kasvoivat, arvioitiin, oliko heillä ADHD-oireita.

Tutkimus paljasti, että ADHD:n riski oli melkein kaksi kertaa niin suuri niillä lapsilla, joiden äitien virtsa sisälsi raskausaikana runsaasti 3-PBA:ta tai trans-DCCA:ta, kuin niillä lapsilla, joiden äitien virtsassa aineita oli vain vähän.

Lapsen kehitys häiriintyy

ADHD:n ja torjunta-aineiden yhteys perustuu todennäköisesti siihen, että kemikaalit vaikuttavat aivojen kehitykseen. On saatu paljon todisteita siitä, että ADHD näkyy aivotoiminnassa.

Keskeinen poikkeavuus tulee ilmi tavassa, jolla eri aivosolujen muodostamat verkot aktivoituvat. Niin sanottu lepoverkko, joka yhdistää useita aivojen osia toisiinsa, toimii vilkkaasti silloin, kun ei keskitytä vaan annetaan ajatusten lentää.

Kun pitää keskittyä, aivot aktivoivat toisen – tarkkaavuutta lisäävän – verkon. Sen ansiosta on mahdollista paneutua esimerkiksi koulutehtävään tai kuunnella hievahtamatta, mitä opettaja sanoo. Tämä vaihto ei tahdo onnistua kunnolla ADHD-aivoilta.

Yhdysvaltalainen tutkija Vinod Menon seurasi 140 koululaisen aivotoimintaa vuonna 2018. Puolella heistä oli todettu ADHD. Ensimmäisellä kuvauskerralla lapset saivat olla ajatuksissaan, toisella taas heidän piti keskittyä tehtävään.

Aivokuvaukset paljastivat, että normaalisti kehittyneillä lapsilla aivojen lepo- ja tarkkaavuusverkot vuorottelivat vaivattomasti. ADHD-lapsilla vaihdot sen sijaan takkusivat. Heillä lepoverkko ei passivoitunut eikä tarkkaavuusverkko aktivoitunut täydellisesti.

Toisin sanoen ADHD-henkilö on välitilassa, jossa ajatukset karkaavat omille teilleen, kun pitäisi keskittyä. Ehkä juuri tästä syystä monet ADHD-oireiset kokevat päässään surisevan melkein vuorokauden ympäri ja aivojensa käyvän jatkuvasti häiritsevää sisäistä keskustelua.

Oireet vaikeuttavat elämää

ADHD:hen liittyvät aivotoiminnan häiriöt eivät näy ulospäin. Siksi niistä kärsivistä voi tuntua, ettei heidän ongelmiaan tajuta eikä oteta vakavasti. Tanskalaistutkimuksen mukaan 77 prosenttia aikuisista, joilla on ADHD, on kohdannut lähipiirissään vähättelyä. Joidenkuiden on vaikea uskoa ja hyväksyä sitä, että ADHD huonontaa toimintakykyä.

Monet ovat sitä mieltä, että ADHD:tä pidetään liikaa esillä ja diagnooseja tehdään turhaan. On esitetty, että persoonallisuuspiirteitä tulkitaan ADHD:n oireiksi ja ADHD-diagnoosi on haitaksi lapselle. Etenkin lääkehoitoa on kritisoitu. Sen sijasta lapsen kehitystä tulisi arvostelijoiden mukaan tukea muilla tavoilla.

Tutkijapiireissä asia on herättänyt vilkasta mielipiteiden vaihtoa. Tutkimustiedon karttumisen myötä on saatu uusia argumentteja.

Alan tutkimuksia koskeva laaja selvitys toi vuonna 2021 esiin diagnoosin ja hoidon saamisen hyötyjä ja haittoja. Monissa tapauksissa pelkkä diagnoosi auttaa henkilöä ymmärtämään itseään paremmin ja hyväksymään itsensä. Itsetunto paranee, ja syyllisyyden ja vihan tunteet vähenevät. Jotkut kokevat kuitenkin diagnoosin leimaavaksi. Se voi lisätä epäonnistumisen ja halveksunnan pelkoa.

Diagnoosi ja lääkehoito eivät selvityksen valossa ole aina hyväksi niille, joilla on lievä ADHD. Heidän tapauksessaan haitat voivat olla hyötyjä suuremmat. Asiasta kaivataan kuitenkin lisää tutkimustietoa. Diagnoosien määrän kasvu johtuu ainakin osittain siitä, että verrattain lievät ADHD-oireet medikalisoidaan eli lääketieteellistetään.

Selvitys sitä vastoin vahvistaa käsitystä, jonka mukaan voimakkaasti oireilevaa ADHD:tä kannattaa hoitaa lääkkeillä. Hoito voi nimittäin estää inhimillisen kärsimysnäytelmän.

On muun muassa todettu, että ADHD moninkertaistaa työttömyysriskin. Lisäksi aikuiset, joilla on ADHD, valmistuvat korkeakoulusta seitsemän kertaa muita harvemmin. Lisäksi tanskalaisen tutkimuksen mukaan ADHD näkyy myös vuosituloissa: ne ovat 114 000 kruunua eli yli 15 000 euroa keskimääräistä pienemmät.

ADHD myös 12-kertaistaa henkilön riskin tulla tuomituksi väkivaltarikoksesta tai rattijuopumuksesta. Selitys löytynee ainakin osittain siitä, että ADHD-henkilöt ovat noin kaksi kertaa keskimääräistä useammin päihdeongelmaisia.

Lääkehoidolla on mahdollista vähentää oireiden kielteisiä vaikutuksia.

ADHD hävitetään perimästä

ADHD ei ole siis aina vain pieni kiusa. Koska diagnooseja tehdään ja lääkkeitä käytetään enemmän, voidaan olettaa, että yhä useammat lapset ja aikuiset pärjäävät elämässään paremmin kuin he muuten pärjäisivät. Monista tutkijoista onkin tärkeintä selvittää, kuinka ADHD-oireisia tuetaan ja hoidetaan parhaiten. He pitävät sivuseikkana sitä, kuinka vakava häiriö ADHD lääketieteellisessä mielessä on.

Lääkitystä ei välttämättä edes tarvita. Hyviin tuloksiin voidaan päästä esimerkiksi potilas- ja omaisneuvonnalla, kuntoutuksella ja yksilöllisillä tukitoimilla, jotka tähtäävät muun muassa oppimisvaikeuksien ja käyttäytymishäiriöiden vähentämiseen. Lääkehoito voi kuitenkin olla tehokkain apukeino ainakin ADHD:n ydinoireiden osalta.

Noin 70 prosenttia aikuisista, joilla on ADHD, hyötyy lääkehoidosta, ja useimmissa tapauksissa lääkkeenä käytetään metyylifenidaattia, jonka monet tuntevat parhaiten kauppanimellä Ritalin.

Ritalinin kaltainen lääke huolehtii siitä, että aivosolujen viestinnässään tarvitsemaa dopamiinia on hermoliitoksessa riittävästi ja tarpeeksi kauan. Siten se mahdollistaa aivojen eri verkkojen välisen yhteistyön sujumisen.

Vaikka Ritalin ja muut lääkkeet tehoavat, niiden käyttö ei ole ongelmatonta haittojen ja yleensä varsin lyhyen annosteluvälin takia. Siksi kaivataan uusia keinoja hoitaa ADHD:ta. Katseet ovat kääntyneet muun muassa perimään.

ADHD on osittain – ehkä jopa 80-prosenttisesti – perinnöllinen häiriö. Joitakin altistavia geenejä on jo tunnistettu, mutta vallalla olevan käsityksen mukaan jokainen niistä suurentaa riskiä vain vähän. Siksi varsinaista geenihoitoa ei ole pidetty mahdollisena tai hyödyllisenä.

Näkemys on kuitenkin aivan viime aikoina kyseenalaistettu.

Israelilainen lääkäri Ohad Birk tutki hiljattain CDH2-geeniä, joka on liitetty ADHD:hen. Saadakseen selville geenin osuuden häiriön kehittymisessä hän loi CRISPR-tekniikalla perimältään muokattuja hiiriä, joilla on sama CDH2-muunnos kuin ADHD-henkilöillä.

Pieni perimän muutos teki heti hiiristä ylivilkkaita. Tutkimus paljasti siis, että hieman muuntunut CDH2 voi aiheuttaa ADHD-oireita. Ja siten voi olla mahdollista hoitaa ADHD:tä muuntamalla geeniä.

Tulevaisuudessa ADHD:n hoito saattaa siis perustua ruiskeeseen, joka muuttamalla perimää poistaa häiriön pysyvästi.