Shutterstock
Kuollut ruumishuoneella

11 tappavaa annosta arjesta

Näitä aineita löytyy melkein joka kodista. Nekin voivat tappaa, jos niiden annostelu menee pieleen.

Oikeastaan kaikki aineet ovat vaarallisia suurina annoksina. Jotkin arkiset asiat ovat kuitenkin tappavia, jos niitä nautitaan liikaa.

Lue lisää tappavista annoksista

Suola

Suolaa pöydällä

Elimistö tarvitsee suolaa, mutta liian suurena annoksena se on vaarallista.

© Shutterstock

Monta lusikallista suolaa aiheuttaa hengenvaaran

Suola on hyvä mauste ja tärkeä osa ravintoa, sillä se säätelee elimistön nestetasapainoa ja hermoston toimintaa.

Suositeltu päivittäinen suola-annos on noin viisi grammaa, mutta suurin osa ihmisistä nauttii lähes kaksinkertaisen määrän suolaa päivässä.

Jos suolaa syödään pitkä aika suuria määriä, verenpaine voi nousta liian korkealle ja sydän- ja verisuonitautien riski kasvaa.

Biolääketieteen ja ravitsemuksen professori Lars Ove Dragsted toteaa, että suolan suuri yliannostus voi tappaa.

Suolan yliannostus on harvinainen

Suola imee vettä soluista ja lisää veren natriumpitoisuutta, mikä voi aiheuttaa vakavia aivovaurioita.
Tappava annos suolaa elimistössä on 0,5 grammaa kiloa kohti.

Se vastaa sitä, että 80 kiloa painava henkilö syö 40 grammaa suolaa, siis noin kuusi reilua teelusikallista. 14-kiloiselle lapselle jo yksi teelusikallinen on vaarallinen.

Vaikka monet ihmiset syövät suolaa paljon enemmän kuin suositellaan, aikuiset sairastuvat tai kuolevat harvoin liialliseen suolaan.

Liian suuri suolamäärä luonnollisesti janottaa. Nestetasapaino palautuu, kun elimistö saa lisää vettä.

Vesi

Vettä kaadetaan lasiin

Jos juot suuria määriä vettä, etkä saa samaan aikaan tarpeeksi suolaa, elimistön nestetasapaino menee sekaisin, ja pahimmassa tapauksessa seurauksena on kuolema.

© Shutterstock

Liian suuri määrä vettä sotkee nestetasapainon

Jos syöt liikaa suolaa, sinun pitää juoda vettä, jotta elimistön nestetasapaino säilyy normaalin rajoissa. Jos taas juot paljon vettä, sinun pitää muistaa syödä suolaa.

Jos juot viisi litraa vettä, etkä syö yhtään suolaa, elimistön nestetasapaino järkkyy. Vesi turvottaa aivosoluja, mutta koska kallo ei jousta, aivojen kasvanut tilavuus voi aiheuttaa jopa aivovamman ja kuoleman.

Vaikka yleensä neuvotaankin juomaan paljon vettä, elimistön suolan saannista pitää muistaa pitää huoli – erityisesti lämpiminä päivinä.

Useimmat tapaukset, joissa ihmiset ovat juoneet liikaa vettä, ovat sattuneet juuri kesällä. Kuumalla ilmalla monet juovat paljon, mutta unohtavat syödä suolapitoista ruokaa.

Vesimyrkytyksen oireita:

  • Keskittymisvaikeudet
  • Pahoinvointi
  • Päänsärky
  • Väsymys
  • Suonenvedot

Kuolemaan johtavat vesimyrkytykset ovat erittäin harvinaisia.

Päänsärkylääke

Paansarkylaake-pilleri

Parasetamoli on kipulääke, joka oikein annosteltuna lievittää päänsärkyä ja kuumetta.

© Shutterstock

Parasetamolin yliannostus myrkyttää maksan

Parasetamoli lievittää kipua. Sitä on muun muassa ilman reseptiä myytävissä Panadolissa, Paramaxissa ja Pamolissa.

Suositeltu parasetamoliannos aikuiselle on yksi gramma. Valmisteita pitää nauttia ohjeen mukaan..

Kun nautit parasetamolia, se muuttuu maksassa aineeksi, joka tuhoaa maksan antioksidanttia, glutationia.

​​Jos parasetamoliannos on liian suuri, maksan glutationivarastot ehtyvät, mistä seuraa maksasolujen kuolio. Kuuden gramman annos tuhoaa maksan.

Maksavauriot ovat yleisiä maksasairaudesta kärsivillä henkilöillä ja alkoholin väärinkäyttäjillä. Parasetamolin yliannostus voi myös vaurioittaa maksaa.

Alkoholi

Alkoholia kaadetaan lasiin

Alkoholi suurina määrinä nautittuna vaikuttaa aivojen toimintaan ja lamauttaa pahimmassa tapauksessa hengityksen.

© Shutterstock

Kolmen promillen humala lamaa hengityksen

Kun nautit alkoholia, juot etanolia.

Etanoli on myrkkyä elimistölle. Pahoinvointi ja päänsärky kostean illan jälkeen johtuvat siitä, että elimistö hajottaa alkoholin myrkkyaineita.

Jos veressä on liikaa alkoholia, aivot vaurioituvat, mistä seuraa muistihäiriöitä, koordinaatiokyvyn alenemista ja pahimmassa tapauksessa kooma ja kuolema.

Alkoholin sietokyky on yksilöllinen

Alkoholin sietokyky riippuu iästä, painosta ja sukupuolesta. Siksi alkoholimyrkytykseen vaadittava määrä alkoholia vaihtelee paljonkin.

Henkilölle, joka ei käytä alkoholia, noin viisi grammaa alkoholia kiloa kohden voi olla tappava määrä. Se vastaa sitä, että 60-kiloinen ihminen nauttii 10 alkoholiannosta.

Jo kolmen promillen humalatila voi lamauttaa aivojen hengityskeskuksen ja aiheuttaa kuoleman.

Kahvi

Mustaa kahvia valkoisessa kupissa

Kahvia pitää juoda todella monta kuppia, ennen kuin uhkana on hengenvaarallinen myrkytys.

© Shutterstock

10 litraa kahvia lyhyessä ajassa on tappava annos

Kahvin kofeiini on monille hyvä ystävä varhain aamulla. Liiallinen kofeiinin nauttiminen on kuitenkin hengenvaarallista.

Jos veressä on kofeiinia yli 15 milligrammaa litrassa, ihminen havaitsee sivuvaikutuksia, kuten päänsärkyä, sydämen tykytystä ja pelkotiloja.

Kun kofeiinia on veressä yli 80 milligrammaa, tilanne on hengenvaarallinen.

Lars Ove Dragsted sanoo, että siihen tarvitaan todella monta kupillista kahvia.

Eläimillä 300 milligrammaa per kilo on yhtä kuin tappava annos.

Ihmisillä se tarkoittaisi, että pitäisi juoda 10 litraa kahvia muutamassa tunnissa. Ennen kuin kofeiini alkaisi vaikuttaa, jo pelkkä nestemäärä olisi hengenvaarallinen.

Vaikka kahvi ei tapakaan, suositusten mukaan kofeiinia saisi nauttia päivässä enintään 400 milligrammaa. Määrä vastaa kolmesta viiteen kuppia kahvia.

Suuret määrät kofeiinia pitkän ajan kuluessa voivat aiheuttaa uniongelmia, pelkotiloja ja masennusta.

Hedelmien ja marjojen kivet

Kirsikka ja kirsikan kivi

Kirsikan kivi sisältää amygdaliinia. Sitä vapautuu, kun kiviä pureskellaan.

© Shutterstock

Kirsikan kivi sisältää amygdaliinia

Ehkä sinua peloteltiin lapsena, että jos syöt omenan siemeniä, korvistasi alkaa kasvaa omenapuita.

Vaikka tarina onkin puppua, hedelmien ja marjojen siemeniä ja kiviä ei silti kannata syödä.

Ne voivat nimittäin sisältää amygdaliinia, joka hajoaa elimistössä hengenvaaralliseksi syanidiksi.

Lars Ove Dragstedin mukaan tiettyjen kirsikkalajikkeiden kivet saattavat sisältää niin paljon amygdaliinia, että 10 kiveä aiheuttaa syanidimyrkytyksen.

Nämä siemenet ja kivet ovat myrkyllisiä:

  • Kirsikan kivet
  • Aprikoosin kivet
  • Persikan kivet
  • Omenan siemenet
  • Päärynän siemenet
  • Luumun kivet
  • Kirsikkaluumun kivet

Siementen ja kivien pureskelu vapauttaa myrkkyä

Syanidia muodostuu kuitenkin vain, jos siemeniä tai kiviä ensin pureskellaan.

Aprikoosin kiviä on markkinoitu syövän hoitokeinona, mutta vaikka amygdaliinilla onkin syöpää torjuvia ominaisuuksia, ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita siitä, että kivillä voisi hoitaa syöpää.

Ja lisäksi tutkijat muistuttavat, että aprikoosin kivistä voi saada syanidimyrkytyksen.

Jo kaksi aprikoosin kiveä riittää myrkytysoireisiin, ja 8–10 kiveä aiheuttaa jo vakavan myrkytyksen.

Rauta- ja vitamiinipillerit

Nainen ja vitamiinipillerit kämmenellä

Lapsille 5–6 rautatablettia voi aiheuttaa vakavia oireita.

© Shutterstock

Raudan yliannostus on vaarallista lapsille

Monet kärsivät raudan puutteesta, joten lääkekaapeista löytyy erilaisia rauta- ja vitamiinivalmisteita.

Raudan yliannostus voi kuitenkin aiheuttaa hengenvaaran.

Rauta voi nimittäin vaurioittaa limakalvoja, mikä johtaa verenvuotoihin. Lisäksi raudan kertyminen maksaan voi vaurioittaa maksaa.

Yli 100 milligramman rautalisä voi olla hengenvaarallinen, mutta jo 30 milligramma saattaa aiheuttaa myrkytystilan, toteaa Lars Ove Dragsted.

Jos pieni lapsi saa käsiinsä rautavalmistepakkauksen, jo 5-6 tapblettia voi olla hengenvaarallinen annos.

Siksi kliinisen farmakologian professori Kim Peder Dalhoff suosittelee, että vitamiinipillereitä ja rautavalmisteita säilytetään kodeissa huolellisesti.

Ibuprofeeeni

Ibuprofeenini tabletteja

Ibuprofeenin yliannostus aiheuttaa mahahaavan.

© Shutterstock

Ibuprofeeni suurina annoksia tuhoaa vatsan limakalvoja

Ibuprofeeni on tulehduskipulääke.

Tulehduskipulääkkeet estävät kivuntunteen välittymistä keskushermostoon vähentämällä tulehdusta ja kipua voimistavien välittäjäaineiden muodostumista.

Ibuprofeenin yliannostus aiheuttaa ruoansulatuskanavan oireita, ja pitkäaikainen käyttö voi johtaa mahahaavaan.

Puhdistusaineet

Ihminen pesee ikkunoita

Vahvasti happamat tai emäksiset puhdistusaineet aiheuttavat myrkytyksen, jos niitä nautitaan.

© Shutterstock

Viemärinavaaja syövyttää ruokatorven ja vatsan

Kaikille pitäisi olla selvää, että viemärin avaukseen käytettävä aine ei ole tarkoitettu nautittavaksi. Silti joskus saatuu tapauksia, joissa näitä vaarallisia aineita on päätynyt elimistöön.

Syynä on useimmiten ollut se, että pesuainetta on kaadettu limsapulloon, ja lapsi on nauttinut sitä vahingossa.

Jos elimistöön päästyy esimerkiksi viemärin avaukseen tarkoitettua emäksistä ainetta, aine syövyttää ruokatorven ja vatsan.

Myös happamat puhdistusaineet aiheuttavat vaurioita elimistössä.

Muskottipähkinä

Kolme muskottipähkinää

Muskottipähkinöiden nauttiminen aiheuttaa muun muassa euforiaa.

© Shutterstock

Muskottipähkinä liian suurina annoksia

Muskottipähkinää löytyy monen kodin maustekaapista. Muskottipähkinä ei ole pähkinä vaan muskottipuun munanmuotoinen siemen.

Muskottipähkinä sisältää myristisiiniä, jolla on euforinen vaikutus.

Jo yksi muskottipähkinä aiheuttaa oireita, mutta ne ilmenevät vasta 3-8 tunnin kuluttua.

Neljä tai viisi muskottipähkinää voi aiheuttaa vakavia oireita, sydämen tykytystä ja hyvin matalaa tai korkeaa verenpainetta.

Muskottipähkinöiden hallusinaatioita aiheuttavat ominaisuudet ovat tehneet siitä suosikkimausteen nuorten keskuudessa.

Vuonna 2020 oli Tik-Tokissa haaste, jossa piti juoda juoma, johon oli sekoitettu kahdesta neljään ruokalusikallista muskottipähkinää.

Tuloksena oli useita myrkytyksiä ja sairaalahoitoa vaativaa tapausta.

Suklaa

Tumman suklaan paloja

Suklaa sisältää teobromiinia, joka on vaarallista erityisesti koirille.

© Shutterstock

Suklaa on vaarallista koirille

​​Kaakaopavut sisältävät teobromiinia, jota sekä eläimet että ihmiset voivat saada liikaa. Teobromiinia on myös suklaassa – varsinkin tummassa suklaassa.

Suklaata voi silti nauttia melko huoletta, sillä ihminen sietää suuria määriä teobromiinia. Tappavan annoksen saa vasta valtavasta suklaamäärästä.

Koirilla tilanne on toinen, sillä ne eivät siedä teobromiinia.

Koiran elimistö sietää vain neljästä viiteen grammaa suklaata kiloa kohden. Tumman suklaan levyt ovat useimmiten sadan gramman levyjä, joten koirat saavat myrkytyksen hyvin pienistä määristä.