4. dimension

Kolme tilaulottuvuutta voi olla liian vähän

Millaiset perusteet on ajatukselle, että on olemassa neljäs ulottuvuus?

Pidetään mahdollisena, että elämme maailmankaikkeudessa, jossa on muitakin ulottuvuuksia kuin hyvin tunnetut pituus, leveys ja korkeus. Asiaa selvittävät fyysikot työstävätkin teorioita, joissa ei tyydytä vain kolmeen tila- ja yhteen aikaulottuvuuteen.

Tutkijat pyrkivät yhdistämään kaksi keskeistä fysiikan teoriaa, kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian, yhdeksi kaiken teoriaksi. Onnistuminen edellyttää, että kaikki ympärillämme koostuu pienistä, värähtelevistä säikeistä. Säieteoria toimii kuitenkin parhaiten siinä tapauksessa, että maailmankaikkeudessa on kymmenen tilaulottuvuutta.

Neljäs ulottuvuus voi olla olla pieni – tai huomaamaton

Jos tilaulottuvuuksia on enemmän kuin kolme, täytyy olla olemassa syy siihen, että ne pysyvät piilossa. Ehkä piilevät ulottuvuudet ovat niin pieniä ja käpertyneitä, että ne eivät ole havaittavissa.

Silti on periaatteessa mahdollista, että vain osa näistä huomaamattomista ulottuvuuksista on mitättömiä ja että suuria tilaulottuvuuksia on neljä.

Teorian mukaan elämme kolmiulotteisessa niin sanotussa braanimaailmassa, joka on suuremman neliulotteisen kaikkeuden osa.

Neljättä tilaulottuvuutta ei havaita, sillä kaikki tunnetut hiukkaset ja luonnonvoimat, lukuun ottamatta kaikissa ulottuvuuksissa vapaasti liikkuvaa painovoimaa, liittyvät kolmiulotteiseen braaniin.