Jopa kaikkein Itsekeskeisimmän voi olla vaikea hyväksyä sitä, että Aurinko itse asiassa kiertää häntä. Painovoima on vahva luonnonvoima, joka kiskoo ja repii kaikkea.
Se kiinnittää istujan tuoliin, Kuun Maahan ja Maan Aurinkoon, mutta voima vaikuttaa kumpaankaan suuntaan. Myös ihminen vetää Aurinkoa vähän puoleensa.
Ja satoja vuosia sitten laaditun yksinkertaisen kaavan avulla on mahdollista laskea, kuinka paljon.
Myös nimellä gravitaatio tunnettu painovoima on yksi niistä neljästä luonnon perusvoimasta, jotka pitävät maailmankaikkeuden koossa. Kolme muuta ovat heikko ja vahva ydinvoima sekä sähkömagneettinen voima.
Painovoima vaikuttaa rajattomasti, mutta se, kuinka paljon kappaleet vetävät toisiaan puoleensa, riippuu sekä niiden massasta – ”painosta” - että niiden etäisyydestä.
Auringon massa on yli 300 000 kertaa niin suuri kuin Maan massa. Koska painovoima vaikuttaa äärettömän kauas, voisi luulla, että tähti vetää ihmiset ja kaiken muun Aurinkokunnassa olevan pätsiinsä. Auringon ydin on kuitenkin 150 000 000 kilometrin päässä meistä, joten sen painovoimavaikutus on suhteellisen heikko.
Ihmisten etäisyys Maan keskipisteeseen on hieman yli 6 000 kilometriä. Vaikka Maa on massaltaan pieni, jokainen pysyy sen pinnalla lyhyen etäisyyden ansiosta.
Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas maapallolta, kun painovoima pienenee.
Kansainvälinen avaruusasema ISS sijaitsee noin 400 kilometrin korkeudessa ja 6 400 kilometrin päässä Maan keskipisteestä. Näin ylhäällä painovoima on noin 10 prosenttia pienempi kuin Maan pinnalla.
ISS:llä astronautit eivät pääse pakoon Maan painovoimaa vain siksi, että he ovat kiertoradalla. Itse asiassa he putoavat kaiken aikaa vapaasti. He eivät kuitenkaan koskaan törmää Maahan, koska ISS kiitää samanaikaisesti 28 000 kilometrin tuntinopeudella maapallon ympäri ja sinkoutuu siitä poispäin.
Kaikki kiertävät toisiaan
Maapallo kokee saman tasapainon. Aurinko vetää Maata massallaan puoleensa, mutta koska Maa liikkuu tähden ympäri 100 000 kilometrin tuntivauhtia, se sinkoutuu ulospäin samalla voimalla.
Juuri Aurinkokunnan liikkeet johdattivat tutkijat painovoiman jäljille.
Tunnetun – mutta perättömän – jutun mukaan fyysikko Isaac Newton keksi painovoimalain, kun omena putosi hänen päähänsä.
Totta on sen sijaan se, että saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler oli todennut planeettojen liikkuvan Auringon ympäri pyöreiden sijasta soikeita ratoja pitkin. Havainto sai tutkijat etsimään planeettoihin vaikuttavaa näkymätöntä voimaa, ja Newton esitti selityksen painovoimalaissaan vuonna 1687.
Kaikki kappaleet vaikuttavat toisiinsa vetovoimalla, joka riippuu niiden massasta ja etäisyydestä.
Tästä syystä paitsi Maa kiertää Aurinkoa myös Aurinko kiertää Maata.
Planeetta vetää tähteä puoleensa, ja kumpikin taivaankappale kiertää siten yhteistä painopistettä. Koska Aurinko painaa paljon enemmän kuin Maa, tämä kohta on lähempänä Auringon kuin Maan keskipistettä.
Planeettojen kiertoratoja mutkistaa lisäksi se, että planeetat vetävät toisiaan puoleensa eri voimakkuudella.
Ja teoriassa myös jokainen ihminen on mukana laskuissa, koska kaikki meistä vetävät Maata, Aurinkoa ja muuta maailmankaikkeutta hieman puoleensa.