”Materiaalin paksuus vaihtelee parista kilometristä yli 30 kilometriin. Se viittaa siihen, että joidenkin vuorten huiput ovat neljä kertaa Mount Everestiä korkeampia”, toteaa yksi tutkimusartikkelin kirjoittajista, Arizonan osavaltionyliopiston geofysiikan professori Edward Garnero.
Löytö Antarktiksen jään alta
Valtavat maanalaiset vuorenhuiput sijaitsevat Antarktiksen alla. Alabaman yliopiston ja Arizonan osavaltionyliopiston tutkijaryhmä on seurannut Antarktiksen jään alla tapahtuvia liikkeitä seismologisin mittauksin vuodesta 2015 lähtien.
Mittauksissa on havaittu eri puolilla maailmaa tapahtuneiden maanjäristysten aiheuttamia seismisiä aaltoja, joiden avulla voidaan tutkia ääniaaltojen kaikuja Maan vaipan ja ytimen välisessä liitoskohdassa.
Kun tutkijat tarkastelivat hiljattain 25 eri maanjäristyksen aiheuttamia seismisiä aaltoja, he havaitsivat, että aallot hidastuivat osuessaan Maan ytimen ja vaipan väliseen epätasaiseen kohtaan.
Tutkimuksen mukaan aaltojen epätasaiset liikkeet selittyvät sillä, että valtavia määriä basalttia on kasautunut yhteen muinaisen merenpohjan sedimenttien kanssa, minkä tuloksena Maan syvyyksiin on syntynyt ennennäkemättömän korkeita vuoria.
Syypäänä tektoniset laatat
Tutkijoiden mukaan vuoret syntyivät, kun muinaisen meren pohja painui Maan sisuksiin ja upposi aina vaipan ja ytimen liitoskohtaan asti.
Nämä muodostelmat levisivät sen jälkeen hitaasti muodostaen vuoria ja basaltti- ja sedimenttikekoja.
Uusien löytöjen perusteella tutkijat uskovat, että maanalaisilla vuorilla voi olla suuri vaikutus lämmön leviämiseen Maan ytimestä pintakerroksiin.