Tutkijat valmistivat uutta alkuainetta
Laboratoriossa tehty alkuaine 115 – ununpentium – on laajentanut alkuaineiden jaksollista järjestelmää jälleen yhdellä.

Ruotsalaisessa Lundin yliopistossa työskentelevä kansainvälinen tutkijaryhmä loi elokuussa 2013 uuden alkuaineen – aineen numero 115 – törmäyttämällä yhteen kaksi muuta alkuainetta valtavassa hiukkaskiihdyttimessä Saksassa. Näin jaksolliseen järjestelmään, joka kattaa kaikki maailmankaikkeuden alkuaineet, voidaan lisätä yksi uusi alkuaine. Tuoreinta alkuainetta ei esiinny luonnossa, ja se katosi jälleen vajaa sekunti sen jälkeen, kun tutkijat olivat saaneet valmistettua sitä muutaman atomin verran.
Lue lisää jaksollisesta järjestelmästä.
Maapallon ympäri sekunnissa
Tutkijat loivat alkuaineen 115 törmäyttämällä toisiinsa kahta kevyempää alkuainetta. Kuukausien ajan he pommittivat ohutta amerikiumkalvoa kalsiumioneilla. Amerikiumin atomiluku eli protonien lukumäärä on 95 ja kalsiumin 20. Yhteensä niissä on siis 115 protonia, ja siksi niiden tuloksena syntynyt aine on alkuaine 115. Kalsiumionit kiihdytettiin noin 30 000 kilometrin sekuntivauhtiin. Sillä vauhdilla ne olisivat ehtineet kiertää maapallon hieman yli sekunnissa.
Uraania raskaampia
Yhteistä keinotekoisesti valmistetuille alkuaineille on se, että ne ovat raskaampia kuin uraani, alkuaine numero 92, joka on raskain luonnossa esiintyvä alkuaine. Siksi niitä kutsutaan transuraanisiksi alkuaineiksi. Aineita, joiden atomiluku on suurempi kuin 104, kutsutaan sen lisäksi superraskaiksi alkuaineiksi.
Hiukkasfyysikoiden toiveena on valmistaa superraskasta ainetta, joka säilyy pidempään kuin vain joitakin sekunnin murto-osia. Ydinfysiikan laskelmien mukaan alkuaine 126 saattaa ehkä olla niin vakaa, että tutkijoiden toive täyttyy.
Lue artikkeli täydellisen alkuaineen etsinnästä Tieteen Kuvalehdestä 4/2014. Voit myös sukeltaa alkuaineiden kiehtovaan maailmaan tutustumalla interaktiiviseen esitykseen jaksollisesta järjestelmästä.