Tulivuoren räjähdys kuului meren yli

Mikä on voimakkain maapallolla rekisteröity ääni ja miten kauaksi syntysijoiltaan ääni kantoi?

kulmahiomakone-käytössä
© Shutterstock

Kun Sundasalmessa Sumatran ja Jaavan välissä sijaitseva Krakataun tulivuori purkautui 27. elokuuta 1883, syntyi ääni, jota pidetään historiallisella ajalla voimakkaimpana maapallolla koettuna äänenä. Krakataun purkauksen yhteydessä noin 36 000 ihmistä sai surmansa, suurin osa heistä kuoli tsunameissa. Purkauksen räjähdys kuului varmasti Intian valtameressä Mauritiuksen lähellä sijaitsevaan Rodriguesin saareen eli 4 800 kilometrin päähän Krakatausta. Rodriguesin poliisipäällikkö kuvasi ääntä sota-aluksesta kaikuvaksi kumeaksi tykkituleksi. Matalat äänet kantavat yleensäkin kauimmas. Räjähdyksessä syntyneet korkeat äänet eivät ilmeisestikään ole kuuluneet niin pitkälle. Krakataun räjähdyksen äänenvoimakkuutta ei mitattu, mutta kun tiedetään, että äänenvoimakkuus pienenee 6 desibeliä joka kerta, kun matka kaksinkertaistuu, voidaan arvioida, että 160 kilometrin päässä Krakatausta äänenvoimakkuus oli 180 desibeliä. Krakataun läheisyydessä melun täytyi olla korvia huumaava, sillä jo hieman yli 120 desibelin äänet sattuvat korvaan. Ääniaaltojen lisäksi Krakataun räjähdys synnytti myös paineaallon, joka rekisteröitiin kaikkialla maapallolla. Paineaalto kiersi Maan ainakin kuusi kertaa ennen kuin se hävisi.

LUE MYÖS: Maailman korkein rakennus