Useiden erilaisten näköharhojen vuoksi Aurinko ja Kuu nähdään erivärisinä ja väreiltään vaihtelevina.
Ensinnäkin Aurinko lähettää itse valoa, kun taas Kuu ainoastaan heijastaa sitä.
Auringonvalo sisältää kaikki värit. Toisin sanoen se nähtäisiin valkoisena, jos se aistittaisiin kokonaisuudessaan. Koska erityisesti valon violetit, siniset ja vihreät aallonpituudet siroavat ilmakehässä, silmät vastaanottavat keskellä kirkasta päivää punaisia, oransseja ja varsinkin keltaisia aallonpituuksia.
Kun Aurinko on matalalla, valo etenee kauemmin ilmakehässä. Pisimpien – punaisten – aallonpituuksien on helpointa kulkea pitempi matka, ja siksi Aurinko punertaa.
Kuun hallitseva oma väri, harmaa, vaikuttaa Maahan heijastuvaan valoon. Myös kuunvalo siroaa ilmakehässä auringovalon tapaan.
Kuun väri näyttää siksi vaihtelevan sen mukaan, missä se on kulloinkin taivaalla. Lisäksi Kuun suhteellisella kirkkaudella on oma osuutensa.
Silmät aistivat valon määrän ja värin tappi- ja sauvasoluilla. Hyvin valoherkät sauvasolut ovat erikoistuneet hämärässä näkemiseen. Tappisolut eivät ole yhtä valoherkkiä, mutta kun ei ole liian hämärää, ne aistivat värit ja erottelevat jopa niiden eri sävyt.
Kirkaassa auringonvalossa nähdään siis vivahteikkaammin kuin heikossa kuunvalossa. Hämärässä erotetaan vain harmaan eri sävyjä.
Taivaankappaleet voivat olla väriltään hyvinkin erikoisia, kuten sini- tai vaaleanpunaisia, kun ilmakehässä on paljon hiukkasia vaikkapa maastopalon tai tulivuorenpurkauksen jälkeen.
