Kun ihminen katselee aavaa merta, voi tuntua siltä, että taivaanranta sijaitsee äärettömän kaukana. Etäisyys horisonttiin eli taivaan ja maan tai meren näennäiseen rajaviivaan on kuitenkin melko lyhyt. Etäisyys riippuu täysin siitä, kuinka korkealla merenpinnan tasosta katselija sijaitsee.
Mitä korkeammalla katselija on merenpinnan tasosta mitattuna, sitä pidemmälle hän näkee. Tämä johtuu Maan pyöreydestä ja pinnan kaartumisesta. Jos Maa olisi litteä, teoriassa voitaisiin nähdä aivan sen toiselle laidalle. Etäisyys horisonttiin saadaan seuraavasti: etäisyyden neliö on katselukorkeus merenpinnasta kerrottuna maapallon halkaisijalla (12 750 km).
Jos ihminen seisoo rannalla eli katselukorkeus on noin kaksi metriä merenpinnasta, horisontti sijaitsee hieman yli viiden kilometrin päässä. Jos taas katselukohta on 2000 metriä korkean vuoren huipulla, horisontti siintää niinkin kaukana kuin 160 kilometrin päässä. Kaavan avulla pystytään kuitenkin laskemaan vain niin sanotun geometrisen horisontin etäisyys, sillä kaavassa valon oletetaan kulkevan suoraan.
Käytännössä ilmakehä ja lämpötila vaikuttavat valon taittumiseen ja ihminen voi nähdä jonkin verran geometristä horisonttia pitemmälle. Kaavalla saatavan ja todellisen etäisyyden ero riippuu pitkälti sääoloista, mutta se voi olla 10–20 prosenttia.