Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Christer Fuglesang

7 kysymystä tutkijalle

Vuonna 1992 hiukkasfyysikko Christer Fuglesangista tuli Euroopan avaruusjärjestön Esan astronautti. Hän haluaisi tavata tietyn norjalaisen tutkimusmatkailijan, jos se vielä olisi mahdollista.

NASA

Kysymys 1: Milloin tiesit, että haluat tulla tutkijaksi?

Kun opiskelin viimeistä vuotta Tukholmassa teknillisessä korkeakoulussa 1980-luvun alussa, kiinnostuin entistä enemmän hiukkasfysiikasta. Niihin aikoihin päätin kirjoittaa väitöskirjan ja alkaa tutkijaksi.

🎬 Katso ja kuuntele Christer Fuglesangin kertovan avaruustutkimuksen mahdollisuuksista

Kysymys 2: Mikä on suurin inspiraation lähteesi?

Ilman muuta Albert Einstein. Hän oli uskomattoman lahjakas, ja hänellä on ollut valtava merkitys fysiikan tutkimukselle.

Kysymys 3: Mikä on sinusta ihmisen suurin saavutus?

Se, että sadan viime vuoden aikana on saatu parannettua useimpien ihmisten elintasoa, vaikka samaan aikaan maapallon väkiluku on kasvanut valtavasti. Jos pitää mainita jokin yksittäinen tapahtuma, valitsisin laskeutumisen Kuuhun.

Kysymys 4: Mikä on sinusta merkittävin saavutuksesi tutkijana?

Se, että sain olla osa joukkoa, joka auttoi rakentamaan Kansainvälisen avaruusaseman ISS:n. Olen ylpeä myös siitä, että olen ollut tekemässä kokeita ISS:llä ja Mir-avaruusasemalla. Niiden tuloksia julkaistiin myös Nature-tiedelehdessä.

Christer Fuglesang
© NASA

Kuka?

  • Nimi ja syntymävuosi: Christer Fuglesang, 1957.

  • Tittelit: Hiukkasfyysikko ja astronautti. Opiskeli teknillistä fysiikkaa Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa Tukholmassa. Väitteli tohtoriksi kokeellisesta hiukkasfysiikasta Tukholman yliopistossa vuonna 1987.

  • Tieteelliset saavutukset: Valittiin Euroopan avaruusjärjestön Esan astronauttikoulutusohjelmaan vuonna 1992. Joulukuussa 2006 hänestä tuli ensimmäinen avaruudessa käynyt ruotsalainen, kun hän lähti Discovery-avaruussukkulan kyydissä Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle. Tähän mennessä hän on tehnyt viisi avaruuskävelyä.

  • Yksityiselämä: Naimisissa diplomi-insinööri Elisabeth Walldien kanssa. Pariskunnalla on kolme lasta.

Kysymys 5: Mikä on sinusta suurin kysymys, johon ei vielä ole vastausta?

Teoria kvanttipainovoimasta eli sellainen teoria, joka selittää painovoiman kvanttimekaniikan periaatteiden pohjalta. Se tarvitaan, jotta voidaan tehdä esimerkiksi mustia aukkoja koskevia laskelmia. Muita isoja kysymyksiä on muun muassa, mistä pimeä aine ja pimeä energia koostuvat, miten elämä sai alkunsa ja miten tietoisuus syntyy aivoissa.

Kysymys 6: Kenen elävän tai historiallisen henkilön haluaisit tavata?

Fridtjof Nansenin. Hän oli norjalainen naparetkeilijä ja tutkimusmatkailija. Hän johti muun muassa vuonna 1888 retkikuntaa, joka ensimmäisenä ylitti Grönlannin mannerjäätikön. Hän oli upea tutkija.

© Ritzau/Scanpix

Kysymys 7: Mikä tieteellinen tutkimustulos on viimeksi saanut sinut kunnolla innostumaan?

Gravitaatioaaltojen – tai painovoima-aaltojen, kuten niitä myös kutsutaan – löytäminen. Albert Einstein päätteli niiden olemassaolon yli sata vuotta sitten, ja vuonna 2015 tutkijat mittasivat ne. Se on mahtava tieteellinen saavutus.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota