Tarkkaavainen koira panee päänsä kallelleen

Valppaasti kuunteleva tai katseleva koira pitää päätään hieman kallellaan. Miksi?

Koira pää vinossa
© Shutterstock

Kaikki koirarodut polveutuvat sudesta, joka on yksi sosiaalisimmista nisäkkäistä. Jotta susilauman elämä sujuisi, sen jäsenet tarvitsevat hyviä viestintätaitoja. Susille onkin kehittynyt monenlaisia signaaleja, joista lauman jäsenet voivat päätellä toistensa mielialan ja aikomukset. Sudet ilmaisevat asioita esimerkiksi heiluttamalla häntäänsä eri tavoin, liikuttamalla korviaan ja kohottamalla suupieliään. Koiralle on periytynyt useita suden viestintäeleitä. Kun koira esimerkiksi kääntää päänsä kallelleen, se on merkki tarkkaavaisuuden terästämisestä. Laumalle on etua siitä, jos muut havaitsevat toisen jäsenen huomanneen esimerkiksi vaaratekijän. Koska omistajasta päätään kallistava lemmikki voi näyttää hauskalta ja hän saattaa palkita eläintä käyttäytymisestä, koira voi myös oppia kerjäämään eleellä leikittämistä tai makupalaa. Tällöin ele saa alkuperäisestä poikkeavan merkityksen.