Tappajaetana liukasti tiensä menestykseen: Puutarhan valtias

Limainen tuhovana kulkee kukkapenkin läpi. Sen toisessa päässä ryömii pullea ruskehtava etana hitaasti eteenpäin raastaen 27 000 hampaallaan koristekasveja.

Oikeastaan eläin ei näytä lainkaan pelottavalta, vaikka se kuuluu pihojen ja puutarhojen pahimpiin tuholaisiin ja on ansainnut tappajaetana-nimityksensä.

Sen lisäksi, että espanjansiruetana tuhoaa hyöty- ja koristekasveja, se uhkaa hävittää mustasiruetanan levitessään aina vain laajemmalle alueelle.

Tutkijat alkavat kuitenkin olla valmiita pysäyttämään maailmanvalloittajan.

Ekosysteemejä voidaan nimittäin suojella uudella tekniikalla, joka vaikeuttaa haitallisen vieraslajin kotiutumista.

Kotiloita on ollut 500 miljoonaa vuotta

Kotilot kuuluvat nilviäisten pääjaksoon, joka on eläinkunnan vanhimpia. Löytöjen valossa kotiloita näyttää olleen jo 541–485 miljoonaa vuotta sitten, mutta osa tutkijoista uskoo, että niiden historia ulottuu vielä kauemmaksi.

Koska nilviäisillä ei ole kivettyviä luita, niiden menneisyyttä koskevissa tiedoissa on aukkoja. Tiedetään kuitenkin, että ensin kotilot elivät meressä ja että ensimmäiset maaelämään sopeutuneet lajit kehittyivät noin 350 miljoonaa vuotta sitten.

Monet muinaiskotilot hävisivät dinosaurusten tavoin 65 miljoonan vuoden takaisessa lajien joukkotuhossa.

Mullistus antoi limaiselle eläinryhmälle uuden kehityssuunnan, joka johti nykyisten kotiloiden syntymiseen.

Kotilot muodostavat suurimman nilviäisluokan, jonka lajimäärä on noin 70 000.

Kotiloilla on tärkeä osa ekosysteemeissä puhtaanapitäjinä, sillä monet lajit syövät kuolleita eläimiä ja kasveja ja nopeuttavat siten luonnossa ravinteiden vapautumista eloperäisestä aineksesta kiertoon.

Lajien muodoissa ja väreissä on suurta vaihtelua, ja osa kotiloista on kuorellisia ja osa kuorettomia. Kuoret voivat olla paitsi erikokoisia myös sileitä, rosoisia tai jopa piikikkäitä. Etanoiksi kutsutuilla lajeilla ei ole kuorta.

Hyvä esimerkki kuorettomasta kotilosta on Suomessa erityisen haitalliseksi vieraslajiksi julistettu espanjansiruetana.

Tuholainen tulee Ranskasta

Kotilot ovat luonnollisessa elinympäristössään hyödyllisiä eläimiä, mutta ne voivat aiheuttaa ongelmia levitessään uusille alueille.

Alkuperäiseen eläimistöön kuulumaton espanjansiruetana on Pohjoismaissa haittaeläin pahimmasta päästä.

Laji ei ainoastaan vahingoita kotipihoja ja -puutarhoja, vaan se myös verottaa tärkeiden viljelykasvien satoa.

Ensimmäisen kerran tappajaetanoita löydettiin Pohjoismaissa Ruotsista vuonna 1975, mutta vasta vuoden 1997 jälkeen ne ovat levinneet Pohjolassa nopeasti. Todennäköisesti vieraslaji saapui tänne kauppapuutarhatuotteiden mukana, sillä maa-aines voi sisältää paljon etanoiden munia ja kuoriutuneita poikasia.

Nimi antaa ymmärtää, että täkäläiset espanjansiruetanat ovat peräisin Pyreneiden niemimaalta. Tästä käsityksestä on kuitenkin sittemmin luovuttu.

Vuonna 2020 puolalaisten, saksalaisten ja norjalaisten tutkijoiden ryhmä kartoitti 26:ssa eri Euroopan maassa elävien espanjansiruetanoiden perimän.

Analyysi osoitti, että tappajaetanat ja Pyreneiden niemimaan samannäköiset siruetanat eroavat toisistaan. Tappajaetanat ovatkin ilmeisesti lähtöisin Ranskan koillisosasta.

Nykyään espanjansiruetanoita elää melkein kaikkialla Euroopassa. Kylmät talvet eivät ole estäneet lajin kotiutumista, sillä sitä esiintyy Suomen lisäksi Islannissa, Färsaarilla ja Grönlannissa.

Tuorein – vuonna 2021 tehty – lisäys tappajaetanoiden valloittamien maiden luetteloon on Meksiko.

Ani harva eläin syö tappajaetanoita

Espanjansiruetanan menestys perustuu siihen, mikä tekee siitä erityisen haitallisen: se ei ole turhantarkka ravinnon suhteen.

Lajille kelpaavat syötäväksi kaikenlaiset hyöty- ja koristekasvit, ja espanjansiruetanat käyvät ahnaasti maata vasten kasvavien mansikoiden kimppuun.

Puolassa tehdyn tutkimuksen mukaan tappajaetanan ruokavalioon kuuluu yli sata erilaista kasvia. Norjassa taas lajin on arvioitu tuhoavan jopa yli puolet mansikkasadosta.

Espanjansiruetana käyttää ravinnoksi myös raatoja, kuten kuolleita lajitovereita, ulosteita ja limaa. Tappajaetana ei kuitenkaan saalista.

Espanjansiruetanalla on vain vähän luonnollisia vihollisia Pohjolassa.

Siilit, sammakot ja jotkin linnut ovat vähitellen oppineet syömään täkäläisten etanoiden ohella tappajaetanoita, vaikka nämä ovat sitkeämpiä ja limaisempia. Esimerkiksi mustarastaat ovat keksineet kuivattaa niitä ennen syömistä ruohikossa liman poistamiseksi.

Vieraslajit ovat haitallisia silloin, kun ne uhkaavat luonnon monimuotoisuutta syrjäyttämällä alkuperäisiä lajeja.

Siitä, kuinka lämpötila ja ravinto vaikuttavat tappajaetanan ja Pohjois-Euroopan alkuperäisiin lajeihiin kuuluvan – myös Suomessa yleisen – metsäetanan väliseen kilpailusuhteeseen, on tutkimustietoa.

Sopeutumiskyvyn arviointiperusteeksi valittiin selviytymisen lisäksi lisääntyminen.

Lämpiminä kesäkuukausina espanjansiruetana oli ylivoimainen vastustaja, eikä se jäänyt alakynteen silloinkaan, kun ravintoa oli tarjolla vähemmän.

Sveitsiläisten tutkimusten mukaan espanjansiruetana pystyy sulattamaan kaikenlaista ravintoa toisin kuin sen kanssa kilpailevat alkuperäiset lajit. Siten tulokas pääsee niskan päälle.

Lisäksi haitallinen vieraslaji on luonnostaan liikkuvaisempi ja rohkeampi.

On esimerkiksi verrattu espanjansiruetanan ja vaarattoman punasiruetanan aktiivisuutta.

Yli 450 etanaa varustettiin mikrosirulla, ennen kuin ne jaettiin kolmeen erilaiseen ympäristöön. Seuranta paljasti, että espanjansiruetanat liikkuivat selvästi enemmän, nopeammin ja pitemmälle kuin punasiruetanat.

Muut etanat jäävät siis alakynteen, koska sopeutumiskykyiset tappajaetanat eivät ole valikoivia ravinnon suhteen eivätkä jää junnaamaan paikalleen. Lajien olemassaolo riippuu pitkällä aikavälillä sopeutumisesta.

Espanjansiruetana on vahvoilla myös villin seksielämänsä ansiosta.

Limainen lisääntymissyleily

Espanjansiruetanoilla on valtavan ruokahalun lisäksi voimakas lisääntymisvietti. Lajin parittelukäyttäytymiselle on ominaista estottomuus, sillä seksikumppaneita ei juuri karsita. Tämä takaa sen, että jälkeläisiä syntyy runsaasti.

Espanjansiruetanoiden lisääntymiskausi, jolloin ne harjoittavat limaista seksiä, kestää yleensä heinäkuusta syyskuuhun. Laji on kaksineuvoinen, eli sama yksilö voi tuottaa sekä naaras- että koiraspuolisia sukupuolisoluja. Etana voi siten toimia naaraana tai koiraana paritellessaan.

Kun tappajaetanat löytävät kumppanin, ne aloittavat eräänlaisen soidintanssin, jossa ne kiehnäävät jinin ja jangin merkkiä muistuttavassa asetelmassa toistensa ympärillä ja nuolevat toistensa limaa.

Soidintanssin aikana sukupuolielimet turpoavat, ja etanat painavat päässä sijaitsevat sukupuoliaukkonsa vastakkain. Sen jälkeen alkaa keskinäinen hedelmöitys, jossa kumppanivat vaihtavat spermatoforeja eli siittiökoteloita.

Sukupuoliakti kestää 2–3 tuntia ja ajoittuu yleensä yöhön.

Keskinäinen hedelmöitys tarkoittaa sitä, että kumpikin parittelukumppani tuottaa munia. Yksilö voi munia jopa 400 munaa vuodessa. Yhdellä kerralla munia munitaan yleensä 20–30 tyypillisesti maassa oleviin koloihin tai kivien alle.

Espanjansiruetanat parittelevat myös joidenkin muiden siruetanalajien edustajien kanssa.

Vaikka siruetanoiden eri kehityslinjojen erkaantumisesta on kulunut noin viisi miljoonaa vuotta, osa lajeista kykenee vieläkin risteytymään ja saamaan jälkeläisiä, joilla on kummankin lajin geenejä.

Teoriassa geenien vaihto voi lisätä Iajien sisäistä monimuotoisuutta, mutta osa tutkijoista pelkää, että risteytyminen espanjansiruetanan kanssa johtaa alkuperäisten etanalajien häviämiseen.

Koska espanjansiruetanoita esiintyy monin paikoin enemmän kuin musta- ja punasiruetanoita, risteymien yleistyminen johtaa vähitellen siihen, että puhtaat paikalliskannat harvinaistuvat harvinaistumistaan.

Tappajaetanat eivät voi kuitenkaan enää saada luovutusvoittoa.

Loiset voivat pysäyttää voittokulun

Yhdysvalloissa Iowan yliopistossa on kehitetty keino estää espanjansiruetanaa jatkamasta maailmanvalloitustaan.

Menetelmässä hyödynnetään mahdollisuutta paljastaa ympäristö-dna:n avulla espanjansiruetanoiden ilmaantuminen jo, kun ne ovat levittäytymässä alueelle.

Etanathan jättävät jälkeensä irronneita ihosoluja, limaa ja ulosteita, joissa on lajin tunnistamisen mahdollistavaa dna:ta. Maanäytteistä voidaankin etsiä merkkejä haitallisten vieraslajien esiintymisestä jo ennen kuin niistä on tehty yhtä ainoaa havaintoa.

Kun espanjansiruetanoita aletaan torjua ajoissa, pysyvää kantaa ei välttämättä ehdi syntyä.

Sen jälkeen, kun kotilot ovat kotiutuneet alueelle, niistä on erittäin vaikea päästä eroon.

Ja monet kotipuutarhurit voivat allekirjoittaa väitteen. Espanjansiruetanaa vastaan käydään monissa pihoissa ja puutarhoissa sinnikästä taistelua ja aseina käytetään kaikkea mahdollista suolasta ja valkosipulista olutansoihin ja kotiloaitoihin.

Osa turvautuu myrkkyihin, joilla on kuitenkin se haittapuoli, että myös muut eläimet, kuten kotiloiden saalistajat, voivat joutua kärsimään niistä. Vaihtoehtona ovat biologiset torjuntakeinot, kuten kotiloiden loismadot.

Espanjansiruetanoiden torjunnassa mikään ei vedä vertoja suoralle toiminnalle: niiden keräämiselle.

Parhaaseen tulokseen päästään, kun etanoita aletaan kerätä säännöllisesti loppukeväällä tai alkukesästä, ennen kuin ne ryhtyvät lisääntymispuuhiin ja munimaan munia.

Vaikka tappajaetanat ovat melko hitaita vastustajia, niiden etenemistä ei ehditä pysäyttää, ellei olla jatkuvasti varuillaan ja valmiina tekemään nopeita iskuja.