Poikasten tappamisella mielekkäät syyt
Luonnossa eläimet puolustavat jälkeläisiään tarvittaessa hyvinkin aggressiivisesti. Miksi jotkin lajit voivat tappaa poikasia?
Yleensä eläimet eivät kovin kevyin perustein tapa omia jälkeläisiään. Useimmiten syynä on ravinnontarve: jos emon tai isän oma henki on uhattuna nälkiintymisen vuoksi, jälkeläinen saatetaan syödä. Näin on esimerkiksi komodonvaraanien keskuudessa. Vaikka tällainen käyttäytyminen ei ole kovin yleistä, keskenkasvuisille komodonvaraaneille on kehittynyt evoluution aikana suojautumiskeino pelkän uhan varalta. Ne osaavat kiivetä puuhun turvaan täysikasvuisten yksilöiden hyökkäyksiltä. Jotkin eläinlajit uhraavat poikasensa vaarallisessa tilanteessa. Esimerkiksi kengurut voivat pudottaa jälkeläisensä pussista, jos ne joutuvat petoeläimen ahdistelemiksi. Kun peto kiinnostuu poikasesta, emo pääsee pakoon. Tällainen käyttäytyminen on lajin säilymisen kannalta perusteltua, koska täysikasvuinen yksilö voi jatkaa sukua ja saada ”korvaavia” jälkeläisiä. Toki on olemassa myös eläimiä, jotka näyttävät tappavan poikasia silkasta tappamisen halusta. Mm. entisen johtajauroksen kuoltua valtaan päässeet leijona- ja paviaaniurokset tappavat usein ensi töikseen kaikki lauman poikaset. Syynä on biologinen itsekkyys: uusi johtajauros haluaa varmistaa, että naaraat suostuvat mahdollisimman pian parittelemaan sen kanssa. Tappamalla toisen uroksen jälkeläiset se kirjaimellisesti raivaa tietä omille poikasille.