Kamelit keräävät kyttyrään vararavintoa
Onko tosiaan niin, että kameli ei varastoi kyttyräänsä vettä? Miksi sitten sen kyttyrä pienenee, kun se kulkee aavikolla?

Asiasta on vallalla jos jonkinlaisia harhakäsityksiä. Kummankaan suuren kamelieläimen – yksikyttyräisen dromedaarin ja kaksikyt-tyräisen kamelin – kyttyröihin ei varastoidu vettä vaan vararavinnoksi sopivaa rasvaa. Olettamus kyttyrän toimimisesta kamelin nestevarastona voi perustua liian yksinkertaiseen näkemykseen kamelin aineenvaihdunnasta.
Päätelmän taustalla on sinänsä oikea tieto, että rasvan palaessa syntyy vettä. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Pystyäkseen polttamaan tehokkaasti rasvaa kamelin elimistö tarvitsee paljon happea. Tämä taas nopeuttaa hengitystä ja lisää nesteen poistumista elimistöstä, sillä uloshengitysilma on kosteaa.
Rasvakertymät liittyvät kuitenkin järjestelmään, jolla kameli pitää yllä nestetasapainoaan. Kun eristävää ihonalaisrasvaa ei ole paksulti ympäri vartaloa, kameli voi haihduttaa ylimääräistä lämpöä ihon kautta hikoilemattakin.
Runsas hikoilu altistaisi kamelin nestehukalle kuumalla aavikolla. Kyttyrän koko vaihtelee ravitsemustilan mukaan. Jos kameli saa enemmän energiaa kuin se kuluttaa, ylijäämä varastoituu rasvana kyttyrään. Kun ravintoa on tarjolla vähän, kameli ikään kuin syö kyttyrästään.