Esiintyykö eläinkunnassa prostituutiota?

Eläimet tarjoavat seksiä ja saavat ruokaa

Eläinmaailmassa on havaittu käyttäytymistä, jossa on piirteitä itsensä myymisestä. Eläinprostituutio ilmenee yleensä naaraiden antautumisena paritteluun palkkiota vastaan.

Joillakin eläinlajeilla on havaittu käyttäytymistä, jossa on itsensä myymisen piirteitä. Eläinprostituutio ilmenee yleensä naaraiden antautumisena paritteluun jonkinlaista palkkiota vastaan.

Eläinprostituutiota on havaittu simpansseilla ja pingviineillä

Ensimmäisenä tällaista edun tavoittelua huomattiin jääpingviinien keskuudessa 1990-luvulla.

Osa naaraista oli valmiita parittelemaan muiden koiraiden kuin jo valitsemansa kumppanin kanssa, jos nämä tarjosivat pesän rakennusaineeksi sopivia kiviä, joista on yhdyskunnissa yleensä pulaa.

Samaan tapaan käyttäytyvät simpanssinaaraat, jotka saattavat suostua seksiin, jos uros antaa niille syötävää. Ilmiö voi johtua siitä, että urokset tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen päästä jatkamaan sukua, tai siitä, että naaraat selvittävät intiimisti, onko uros kelvollinen isäksi.

Eri eläinlajeilla on omat keinonsa houkutella kumppaneita. Lavastajalintu hurmaa naaraita kähveltämillään seteleillä ja muilla esineillä. Katso video:

Video