Sankariloiset ahdingossa

Loiset syövät muita eläimiä sisältäpäin tai ajavat isäntänsä itsemurhaan. Toisaalta luonnon tasapaino tarvitsee niitä. Nyt loisilla menee huonosti. Siksi niiden pelastamiseksi on käynnistetty iso tutkimushanke.

Loiset syövät muita eläimiä sisältäpäin tai ajavat isäntänsä itsemurhaan. Toisaalta luonnon tasapaino tarvitsee niitä. Nyt loisilla menee huonosti. Siksi niiden pelastamiseksi on käynnistetty iso tutkimushanke.

Shutterstock

Etelä-Kalifornian rämealueilla uiskentelee pieniä, vähän siittiöitä muistuttavia pitkäpyrstöisiä toukkia etsimässä isäntää. Kun niiden lähistölle osuu killikala, toukat käyvät sen kimppuun ja porautuvat määrätietoisesti sen ihon läpi.

Ihon alla toukat jatkavat matkaansa verisuonia ja hermoratoja pitkin aivoihin. Siellä ne muodostavat tuhansittain rakkuloita, jotka panevat kalan aivotoiminnan sekaisin. Kala nousee pintaveteen ja sätkyttelee niin silmiinpistävästi, että petolinnut huomaavat sen. Se on toukkien tavoite, sillä ne haluavat linnun elimistöön munimaan.

Tapa, jolla toukat kaappaavat killikalan aivot, on vain yksi esimerkki loiseliöiden elintavoista. Loiset eivät vaikuta järin viehättäviltä otuksilta, mutta ne halutaan silti pelastaa.

Loiset yritetään pelastaa sukupuutolta

Vain noin 10 prosenttia kaikista loislajeista tunnetaan. Pelastushankkeen tarkoitus on estää loisten sukupuutto. Siihen pyritään eri keinoin:

Kansainvälinen tutkijaryhmä on laatinut suunnitelman, jonka tarkoitus on turvata killikalaa riepottelevan Euhaplorchis californiensis -imumadon ja tuhansien muiden loisten tulevaisuus.

Loiset ovat vaarassa niin kuin suuri osa muistakin maapallon eliölajeista. Vaikka maailma ilman aivoihin tunkeutuvia matoja voi kuulostaa hyvältä, loisten katoaminen olisi tuhoisaa monille ekosysteemeille.

Loisten pelastusohjelmalle on kuitenkin hankalaa saada tukea. Kun ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden romahdus uhkaavat monia lajeja, loiseliöiden ahdingolle on vaikeaa saada huomiota.

Loistutkijat painottavat kuitenkin, että loisten pelastaminen on välttämätöntä myös muiden luontoa uhkaavien vaarojen torjumiseksi. Loisilla on nimittäin ratkaiseva tehtävä luonnon tasapainon ylläpitäjinä.

Kaikilla on loisia

Loiset ovat eliöitä, jotka elävät muiden eliöiden pinnalla tai sisällä ja jotka tarvitsevat elääkseen ja lisääntyäkseen muita lajeja. Loiset voivat olla mikroskooppisen pieniä, kuten alkueläimet, bakteerit ja virukset.

Toiset loiset taas ovat monisoluisia eläimiä, kuten madot, täit ja luteet.

Ilmastonmuutos uhkaa loisia

Loisia on kaikkialla luonnossa. Niitä on muun muassa täiden, luteiden ja matojen joukossa. Ilmastonmuutos uhkaa monien loisten elinolosuhteita. Luonnon monimuotoisuus on vaarassa.

Loisia on myös kasvikunnassa. Eteläiseen Suomeenkin viime vuosina levinnyt misteli, joka kasvaa puiden oksilla, on myös loinen. Se ottaa vettä ja ravinteita isäntäkasvistaan.

Kaikille loisille on yhteistä se, että ne käyttävät isäntäeliötään hyväkseen. Isännän valtaamisen ja hyväksikäytön tapoja on monia.

Toiset tekevät isännästään lisääntymiskyvyttömän ja panevat sen kasvattamaan loisen jälkeläisiä. Toiset ottavat kalifornialaisen imumadon tavoin isännän aivot valtaansa ja alkavat ohjata isännän käytöstä oman etunsa mukaiseksi.

Vaikka loinen on riippuvainen isäntäeliöstään, isäntä ei yleensä hyödy kutsumattomasta vieraastaan. Usein loinen aiheuttaa isännälle sairauksia.

Toisaalta yleensä on myös loisen etu, että isäntä pysyy elossa. Ei kuitenkan aina. Toisinaan loinen ajaa isäntäeliönsä kuolemaan.

Silloin tuo isäntä on vain yksi vaihe loisen elinkaaressa ja vain väliasema matkalla seuraavaan isäntään.

Loisiminen ei ole muiden lajien kannalta järin sympaattista, mutta se selviytymisstrategiana se on hyvin toimiva. Loiset ovat todennäköisesti runsaslajisin eliöryhmä. Loisia on kaikissa maapallon ekosysteemeissä, ja kaikissa muissa eliöissä on loisia jossakin elämänvaiheessa.

On arvioitu, että loiset muodostavat 30–50 prosenttia maailman eliölajeista. Tarkkaa kuvaa loisten levinneisyydestä on hankala saada, koska ne piileskelevät muissa eliöissä. On arveltu, että 90 prosenttia maailman loislajeista on vielä löytämättä.

Loinen on ravintoketjun sankari

Harva ihminen tuntee suurta sympatiaa loisia kohtaan. Suurin osa tutkijoistakin on kiinnostunut pikemminkin niiden torjumisesta.

Isäntäeliöiden näkökulmasta loiset ovat kieltämättä riesa, mutta ekosysteemien hyvinvoinnin kannalta ne ovat monella tapaa hyödyllisiä.

Suurin vaikutus ekosysteemiin loiseliöillä on sitä kautta, että ne säätelevät isäntälajiensa kannan suuruutta.

Loisen isäntälajin yksilömäärä puolestaan vaikuttaa niihin lajeihin, joita isäntä käyttää ravinnokseen ja joiden ravintoa isäntälaji on. Siksi loisilla on hyvin merkittävä rooli.

30-50 prosenttia maapallon eläinlajeista on tutkijoiden arvion mukaan loisia.

Tutkimusten mukaan 75 prosentissa ravintoketjuista on mukana loiseliöitä.

Vaikka loiset ovat enimmäkseen pienikokoisia, kokonaisuutena niiden biomassa on valtava. Kun kartoitettiin Kalifornian rannikon ekosysteemejä, kävi ilmi, että loisten kokonaisbiomassa oli suurempi kuin ravintoketjun huipulla olevien petoeläinten.

Monissa ekosysteemeissä loiset ovat tärkeitä ravinnonlähteitä muille lajeille. Kalifornian rannikon edustalla olevissa saarissa havaittiin, että esimerkiksi sisiliskoja, hämähäkkejä ja skorpioneja esiintyi tuplasti tavallista enemmän niillä alueilla, joilla oli paljon lintuja.

Nämä pikkupedot käyttävät ravinnokseen linnuissa loisivia luteita ja täitä. Merissä esimerkiksi taimenen loiset ovat katkarapujen ja huulikalojen herkkua.

Syödyksi tuleminen ei välttämättä ole huono asia loiselle. Monet loiset tarvitsevat elinkaarensa aikana monta isäntäeliötä, ja uuteen isäntään pääsee usein helpoimmin suun kautta.

Nämä loiset usein vaikuttavat isäntänsä käyttäytymiseen niin, että se todennäköisesti päätyy petojen ruoaksi. Esimerkiksi katkaravuissa loisivat heisimadot panevat isäntänsä liikkumaan tavallista enemmän, jolloin sen riski joutua rauskun syömäksi kasvaa.

Aivoloinen ajaa kalan linnun kitaan

Joillakin loisilla on monivaiheinen elämä, jonka aikana ne tarvitsevat useita isäntiä. Euhaplorchis californiensis -imumato pyörittää sujuvasti lintuja, kotiloita ja killikaloja. Mato kulkeutuu kalan aivoihin ja ajaa sen antautumaan linnun saaliiksi. Näin loismato pääsee munimaan linnun suolistoon ja samalla pitää kalakannan tasapainossa.

Toiset loismadot puolestaan pakottavat isäntäeliönsä hukuttautumaan, jotta ne pääsevät laskemaan munansa veteen. Sammakossa loisivat imumadot saavat isäntänsä kasvattamaan ylimääräiset takajalat, jotka tekevät siitä hitaan ja kömpelön ja siksi helpon saaliin pedoille.

Jos loiset eivät säätelisi isäntiensä ja niiden saaliiden ja saalistajien määrää, joidenkin lajien yksilömäärä voisi kasvaa suhteettoman suureksi. Esimerkiksi killikala on yksi yleisimmistä kaloista Kalifornian rannikon edustan vesissä.

Sen aivoissa loisiva Euhaplorchis californiensis -imumato huolehtii siitä, että petolinnut saavat killikaloja syödäkseen eikä kalakanta kasva niin suureksi, että ekosysteemin tasapaino järkkyy.

Euhaplorchis californiensiksesta on siis hyötyä sekä killikalan saaliille – pienille katkaravuille – että saalistajille eli linnuille.

Loisilla on myös toinen, yhtä tehokas tapa vaikuttaa isäntälajinsa kannan suuruuteen. Ne eivät aja isäntäänsä itsetuhoon vaan tekevät sen lisääntymiskyvyttömäksi.

Panda vie huomion loisilta

Kun tutkijat ja poliitikot puhuvat biodiversiteetistä eli luonnon monimuotoisuudesta ja uhanalaisten lajien pelastamisesta, suurimman huomion saavat yleensä pandat, norsut, tiikerit ja ehkä mehiläiset.

Harva kantaa huolta loisista. Tutkijoiden mukaan loiset voivat kuitenkin olla pahimmassa hädässä, vaikka niiden lajikirjo nyt on suurin.

Kalifornian yliopiston biologi Kevin Lafferty on yksi loisten suojeluhankkeen alullepanijoista. Hän on tutkinut killikalojen aivoissa loisivaa Euhaplorchis californiensis -imumatoa.

Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat uhka tuhansille tai ehkä jopa miljoonille loislajeille. Tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, koska monien loisten elintapoja ja elinkaarta ei tunneta kunnolla.

Siksi ei myöskään tarkkaan tiedetä, miten ilmastonmuutos vaikuttaa niihin.

Loistutkijoiden keskuudessa on myös ristiriitaisia näkemyksiä siitä, miten ilmastonmuutos kohtelee loisia. Toiset uskovat, että loiset ovat uhanalaisia siinä, missä niiden isäntälajitkin.

Toiset taas uskovat, että loisten asema paranee, kun ilmastonmuutos heikentää niiden isäntälajeja ja tekee niistä entistä alttiimpia loisille.

75 prosenttia kaikista luonnon ravintoketjuista sisältää loiseliöitä.

Biodiversiteetin muutosten vaikutusta loisiin on tutkittu San Franciscon lahdessa Kaliforniassa. Mukana oli muun muassa loisten pelastussuunnitelman laatineita tutkijoita.

Tutkijat rakensivat lahden rannoille 16 patoa, joiden eliöstöä seurattiin. Puoleen patoaltaista rakennettiin pesäpaikkoja ja muita houkuttimia linnuille. Tarkoitus oli säädellä patojen ekosysteemiä ja lintulajien monimuotoisuutta.

Muutaman vuoden kuluttua kartoitettiin loislajien monimuotoisuus eri patoaltaissa. Tutkimuksen tulos oli kaksijakoinen. Toisten loislajien kanta pieneni, kun alueelle tuli lisää lintulajeja, toisten taas kasvoi. Tutkijoiden päätelmä oli se, että muun muassa ilmastonmuutoksen aiheuttama biodiversiteetin köyhtyminen kohtelee myös loisia epätasaisesti: samassa ekosysteemissäkin toiset kärsivät ja toiset menestyvät.

Seuraavaksi on tarkoitus selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, kuuluuko yksittäinen laji menestyjiin vai häviäjiin.

Loiset kartoitetaan

Yhdysvaltalaistutkijoiden suunnitelma loisten pelastamiseksi sisältää 12 tavoitetta, jotka on jaettu neljään ryhmään: tiedonhankintaan, riskien arviointiin, suojeluun sekä koulutukseen ja valistukseen.

Yksi tärkeimmistä tavoitteista on tiedonhankinta. Loisia ei tunneta tarpeeksi hyvin. Tutkijoiden tavoitteena onkin tunnistaa ja kuvailla tieteellisesti puolet maailman loislajeista seuraavien kymmenen vuoden aikana.

🎬 KATSO VIDEO: Mato kiemurtelee silmässä

Se on kunnianhimoinen aikomus siihen nähden, että nykyisellään vain noin kymmenesosa loislajeista on tutkittu.

Tutkijoiden mukaan tavoite on kuitenkin realistinen. Nykyisin biologeilla on käytössään paremmat työvälineet kuin koskaan. Tutkimuksen tärkeysjärjestystä vain pitää muuttaa.

Kun nykyään tutkitaan jonkin alueen biodiversiteettiä, usein kartoitukseen ei lueta mukaan loisia. Tähän loistutkijat haluavat saada muutoksen. Lisäksi kaikki olemassa oleva tieto loisista aiotaan järjestää digitaalisiksi kirjastoiksi, joissa sitä on helppo käsitellä.

Maailman loisista on kartoitettu vasta 10 prosenttia. Tavoitteena on päästä 50 prosenttiin 10 vuodessa.

Tiedon hankkiminen loisista on koko pelastussuunnitelman perusta. Jotta voidaan arvioida, miten uhanalaisia yksittäiset lajit ovat, ja pystytään käynnistämään oikeat toimet niiden pelastamiseksi, pitää tuntea lajien elinkaari ja rooli ekosysteemissä.

Ja aivan aluksi pitää tunnistaa lajit ja tehdä niistä tieteellinen lajikuvaus.

Loisten pelastajat aikovat ottaa avuksi niin sanotun dna-viivakoodin.

Viivakoodiksi kutsutaan lajin dna:ssa olevaa yksilöllistä jaksoa, jonka perusteella laji voidaan tunnistaa. Kun dna-viivakoodi tunnetaan, lajin esiintyminen tietyllä alueella voidaan todeta maaperä- tai vesinäytteestä eikä loisia tarvitse pyydystää yksitellen.

Geneettinen tieto on ratkaisevan tärkeää lajien tuntemukselle. Kaikki käytettävissä oleva tieto on tarpeen, jotta voidaan arvioida, mitkä loislajit ovat uhanalaisimpia ja mitä seurauksia niiden sukupuutosta olisi.

Mitä enemmän tietoa on, sitä paremmin voidaan myös arvioida, ovatko loiset yhtä uhanalaisia kuin niiden isännät.

Yleensä isäntien suojelu auttaa myös loisia. Jos esimerkiksi halutaan estää norsun suolistossa loisivan Protofasciola robusta -imumadon sukupuutto, tärkein toimenpide on suojella norsuja. Suunnitteilla on kuitenkin myös erityisesti loisten suojeluun tähtääviä toimenpiteitä.

Tavoitteena on laatia loisista oma punainen lista eli arvio kukin lajin uhanalaisuudesta. Mallina olisi Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton punainen lista uhanalaisista eläin- ja kasvilajeista. Suojelutyön onnistumisen kannalta on myös välttämätöntä parantaa loisten mainetta.

Sitä varten tarvitaan valistusta ja koulutusta luonnonsuojelun ja ekologian parissa toimiville tutkijoille ja alan opiskelijoille. Valistusta tarvitaan myös tiedemaailman ulkopuolella.

Pelastusohjelmaan kuuluu myös suurelle yleisölle suunnattu loisten imagonkohotuskampanja. Jotta suojelutoimille saataisiin tukea, ihmisten on ymmärrettävä loisten merkitys ravintoketjuille.

Loiset lääkärin apuna

Jotta suuri yleisö saataisiin suojeluohjelman taakse, tutkijat ovat suosiolla jättäneet siitä pois ne loiset, jotka tarttuvat ihmisiin.

Toisaalta niidenkään katoaminen ei välttämättä ole toivottavaa. Joillakin ihmisen loisilla on nimittäin hyödyllisiä ominaisuuksia.

Tutkimukset osoittavat, että lapsena koetut loisinfektiot vähentävät riskiä sairastua autoimmuunisairauksiin aikuisiällä.

Tämä selittää myös sen, miksi autoimmuunisairaudet ovat yleistyneet länsimaissa, missä loissairaudet ovat harvinaisia.

Loisten isäntäeliöille on harvoin hyötyä kutsumattomista vieraistaan. Ihmisiin loiset voivat tartuttaa vakavia sairauksia, kuten borrelioosia, joka aiheuttaa ihottumaa ja lihaskipuja. Loisista voi kuitenkin olla myös apua esimerkiksi kroonisten suolistotulehdusten ja astman hoidossa.

©

Piiskamato ehkäisee suolitulehdusta

Tulehdusperäiset suolistosairaudet, kuten Crohnin tauti, ovat harvinaisia niissä maissa, joissa suolistoloiset ovat yleinen vaiva. Nyt tiedetään miksi. Suolessa loisivat piiskamadot tuovat tullessaan hyödyllisiä bakteereja, jotka päihittävät Crohnin tautia aiheuttavat haitalliset bakteerit. Testeissä on todettu, että loismato vähentää Crohnin taudin aiheuttamaa tulehdusta suolistossa.

©

Hakamadosta helpotusta astmaatikolle

Loiset voivat auttaa astmaatikkoja hengittämään. Koiran hakamadoista on löydetty proteiini AIP-2, jonka on havaittu lievittävän tulehduksia hiirten keuhkoputkissa ja alentavan immuunisolujen määrää astmaatikkojen veressä. Astman taustalla on liian aktiivinen immuunijärjestelmä, joka synnyttää keuhkoputkiin tulehdustilan. Tulehtuneet keuhkoputket turpoavat, ja ilman kulku vaikeutuu.

Loiset voivat myös lievittää monia autoimmuunisairauksia. Loisista on saatu apua muun muassa allergian, astman, suolistotulehdusten ja skleroosien hoidossa.

Autoimmuunisairauksien taustalla on liian aktiivinen immuunijärjestelmä. Loiset tuottavat aineita, jotka vaimentavat immuunisolujen vaikutusta ja vähentävät tulehdusta aiheuttavien aineiden eritystä.