Kan froeer regner ned fra himlen

Sammakoita taivaalta

Olen kuullut, että jossain olisi satanut sammakoita. Onko jutussa perää?

Olen kuullut, että jossain olisi satanut sammakoita. Onko jutussa perää?

Shutterstock

Tarinat taivaalta maahan pudonneista eläimistä ovat yleisiä eri puolilla maailmaa. Ainakin osalla niistä on historiallinen todellisuuspohja. Sammakoita tiedetään sataneen esimerkiksi Ranskassa vuosina 1892 ja 1973. Jälkimmäinen tapaus tunnetaan hyvin. Bugnoles’ssa taivaalta putoili kyläläisten hämmästykseksi vähintään 10 000 sammakkoa. Myös ”kalakuuroja” on esiintynyt. Yhdysvaltojen etelärannikolla sijaitsevassa Louisianassa satoi 23. lokakuuta 1947 kaloja. Kuuro rajoittui 350 pitkälle ja 25 metriä leveälle vyöhykkeelle Marksvillessa. Eläinsateita ei osata selittää. Syynä voi olla raju pyörretuuli, joka tempaa eläimet yläilmoihin. Se, että taivaalta putoilee vain yhden eläinryhmän jäseniä, horjuttaa kuitenkin tämän selityksen uskottavuutta.