Sekä kirahvilla että sen sademetsissä elävällä pienemmällä sukulaisella, okapilla, on todellakin näyttävä kieli. Kirahvin kieli on yleensä noin 40 cm pitkä, mutta puolimetrinenkään kieli ei ole harvinainen. Se on lisäksi käärmemäisen notkea, minkä ansiosta se vaikuttaa vielä pidemmältä. Pituutensa puolesta kirahvin kieli sopisi hyvin kirahvin naaman ja vaikka korvienkin pesuun, mutta se on ennen kaikkea tarttumaelin.
Siinä on harvinaisen voimakkaat pitkittäiset lihakset, joiden avulla kirahvi voi kiertää kielensä lehtien ja silmujen ympärille ja kiskaista ne irti. Kirahvi käyttää ravinnokseen etupäässä Afrikan savanneilla hyvin yleisen akasiapuun lehtiä ja nuoria oksia. Akasialehtiruokavalioon liittyy myös haittapuolia. Puussa on pitkiä piikkejä suojaamassa sitä lehtiä syöviltä eläimiltä. Pitkän kielen ansiosta kirahvi pääsee käsiksi lehtiin niin kaukaa, etteivät piikit pistä sitä silmiin tai naamaan. Itse kielen nahka on niin paksu, että piikit eivät kirahvin ruokailua juuri häiritse.
Myös kirahvin suuontelo on vuorattu paksulla nahkalla. Ruokatorvi sen sijaan on herkempi, joten kirahvin on pureskeltava ruokansa hyvin, jotta lehtien mukana tulleet piikit varmasti hienontuvat. Kirahvi pureskeleekin jokaista suupalaa erittäin hartaasti.