Sitkeys: Karhukaista ei tapa mikään

Karhukainen selviää siihen asti, kun Aurinko sammuu. Pienet viinikuminallen ja pölypussin risteytykseltä näyttävät eläimet ovat nimittäin selvinneet keittämisestä, pakastamisesta, myrkyllisistä kemikaaleista, radioaktiivisesta säteilystä ja avaruuslennoista. Niiden hengiltä saaminen vaikuttaa mahdottomalta.

Karhukaislajeja on noin 1 200. Pienet eliöt ovat kooltaan 0,1–1,0 millimetriä, ja niitä tavataan järvissä ja merissä, Antarktiksessa ja jääpeitteisillä vuorilla, hiekassa ja sammaleessa. Karhukaiset voivat elää myös aavikoilla ja kuivuneissa suolajärvissä.

Karhukaisen kyky selättää ääriolosuhteet selittyy sillä, että se pystyy kuivumaan ja vaipumaan kryptobioosiksi kutsuttuun tilaan, jossa se pysäyttää aineenvaihduntansa ja hidastaa elintoimintonsa minimiin.

Yleensä solut ja molekyylit hajoavat ilman vettä, mutta karhukaisten soluissa trehaloosi-sokeri korvaa veden. Kun vettä ei ole, trehaloosi estää molekyylejä reagoimasta keskenään, mikä hidastaa normaalisti ääriolosuhteissa käynnistyvää hajoamisprosessia.

Ääni: Minipenis meluaa kuin moottoripyörä

Kokoonsa nähden maailman äänekkäin eläin ei käytä metelin tuottamiseen keuhkoja eikä siipiä, vaan pienen pientä penistään.

Micronecta scholtzi -pikkumalluainen on ainoastaan kahden millimetrin pituinen. Pienet ötökät saavat silti aikaan lähes 100 desibelin äänenvoimakkuuden, mikä ylittää monen moottoripyörän jylinän.

Jos ihmisellä olisi kokoonsa nähden sama kyky saada aikaan meteliä, 175-senttinen ihminen voisi tuottaa 87 500 desibelin äänen, mikä teoriassa olisi riittävän voimakas synnyttämään mustan aukon.

Vesissä viihtyvä pikkumalluaiskoiras synnyttää äänen hankaamalla penistään takaruumistaan vasten.

Tutkijat uskovat, että äänen tarkoitus on kutsua naaraita. Se on esimerkki seksuaalivalinnasta: äänekkäimmät koiraat ovat saaneet eniten jälkeläisiä ja siten parhaimman melun tuottavat geenit ovat yleistyneet.

Insinööri: Minihämähäkki rakentaa riippusillan

Madagaskarin sademetsissä roikkuu jopa kolmen neliömetrin laajuisia hämähäkinseittejä jokien yllä. Ne voivat olla kiinni jopa 25 metriä pitkissä langoissa. Ennätyksellisen verkon suunnitellut insinööri on kuitenkin vain 1,5 senttiä pitkä ja noin puoli grammaa painava verkkohämähäkki.

Caerostris darwini -hämähäkin apunaan käyttämä turvalanka on kymmenen kertaa niin lujaa kuin kevlar ja kaksi kertaa niin lujaa kuin varsinainen seitti. Lujuuden ja joustavuuden ansiosta hämähäkinseitti on äärimmäisen kestävää vetolujuustestissä, jossa kone vetää lankaa, kunnes se katkeaa.

Hämähäkinseitti koostuu proteiineista. Tutkijat löysivät verkkohämähäkin seitistä ennen tuntemattoman MaSp4-proteiinin, joka lisää seitin joustavuutta ja vetolujuutta. Hämähäkki kutoo seittinsä joen ylle kohtiin, missä ilmassa on runsaasti hyönteisiä.

C. darwini -hämähäkkien ei tarvitse taistella saaliista, sillä muut hämähäkit eivät pyydystä ravintoa joen yllä.

Korkeushyppy: Kaskas tekee kvanttihypyn

Sylkikaskas on vain kuusi millimetriä pitkä. Silti se voi hypätä jopa 70 senttimetrin korkeuteen eli noin 116 kertaa oman pituutensa verran.

Kun kaskaan kykyä verrataan ihmiseen, 180 senttimetriä pitkän ihmisen pitäisi hypätä 209 metriä eli 85 kertaa niin korkealle kuin miesten korkeushypyn maailmanennätys.

Sylkikaskaan takajalkojen lihakset muodostavat noin 11 prosenttia sen kokonaispainosta. Ennen hyppyä energia kasautuu lihaksiin, joista se vapautuu kerralla, kun kaskas loikkaa.

Nyrkkeily: Meren mestari murskaa saaliin

Ravut ja simpukat ovat hengenvaarassa, kun värikäs sirkkaäyriäinen (Odontodactylus scyllarus) saalistaa merenpohjassa. Kymmensenttisellä sirkkaäyriäisellä on sakset, joita se käyttää vasarana. Kun sirkkaäyriäinen napauttaa saksillaan, isku on niin kova, että rapujen ja simpukoiden kuoret murskaantuvat.

Isku lähtee kuin ammus pistoolista 23 metrin sekuntivauhdilla.

Katso, miten sirkkaäyriäinen repii ravulta sakset:

Liike synnyttää ilmakuplan saksien ympärille.

Iskun jälkeen saksien ympärille muodostuu niin sanottuja kavitaatiokuplia, jotka puhkeavat räjähdysmäisesti kasvattaen iskun tuhovoimaa. Kuplan puhkeamisen jälkeinen sokkiaalto iskee saaliin tajuttomaksi – vaikka isku ei olisikaan osunut.

Kun saalis on tiedoton, sirkkaäyriäinen voi rikkoa sen kuoren ja syödä lihan. Sirkkaäyriäisen omat sakset eivät vaurioidu, sillä ne ovat erittäin lujaa ainetta.

Sirkkaäyriäisen saksien kovan pinnan alla on pehmeämpiä osia, muun muassa eräänlainen jousitus, jonka ansiosta iskun voima ei revi saksien kuorta.

Nopeus: Pieni punkki voittaa gepardin

Kalifornian eteläosissa elävä punkki on kokoonsa suhteutettuna selvästi maailman nopein eläin. Punkki on noin 0,8 millimetriä pitkä, mutta se juoksee jopa 26 senttiä sekunnissa. Se siis taittaa sekunnissa 323 kertaa oman vartalonsa pituuden.

Ja se on paljon enemmän kuin mihin maailman nopein nisäkäs gepardi pystyy, sillä sen huippunopeus vastaa noin 25:tä vartalonmittaa sekunnissa. Usain Boltin 100 metrin maailmanennätysjuoksu, jossa aika oli 9,58 sekuntia, vastaa noin viittä ihmisen vartalonmittaa sekunnissa. 180-senttisen ihmisen pitäisi kiitää 2 088 km/h ollakseen kokoonsa suhteutettuna yhtä nopea kuin ennätyspunkki.

Ennätyspunkki Paratarsotomus macropalpis kiitää käsittämättömällä nopeudella, mutta sen lisäksi se tekee myös salamannopeita suunnanmuutoksia. Se ottaa yli sata askelta sekunnissa, joten petojen on lähes mahdotonta saada sitä kiinni.

Nopeus ja suuri askeltiheys johtuvat punkin supernopeista lihaksista. Kun punkin lihaksia verrattiin kookkaampien eläinten lihaksiin, havaittiin, että punkilla on paljon mitokondrioita, jotka voivat nopeasti muuttaa ATP-molekyyleihin sitoutuneen energian lihasvoimaksi ja nopeudeksi.

Raaka voima: Lihaskimppu treenaa kakkakikareilla

Lantakuoriainen käyttää ulostepalloa ravintona ja parittelupaikkana

Maailman vahvin eläin on Onthophagus taurus -lantakuoriainen, joka voi liikuttaa 1 141 kertaa itsensä painoisia taakkoja. Suoritus vastaa sitä, että 80-kiloinen henkilö vetäisi 91 tonnin kuormaa eli viittä täyttä kaksikerrosbussia.

Lantakuoriainen käyttää voimiaan lantapallon pyörittämiseen voidakseen paritella lantakikkareen alla. Naaraat kaivavat tunneleita ja peittävät ne lannalla, joka vierii tunneliin. Lantapallukkaan naaraan on hyvä laskea myös munansa.

Lantakuoriainen tarvitsee voimiaan muuhunkin kuin lannan käsittelyyn. Kun koiraat kilpailevat pääsystä naaraiden kaivamiin tunneleihin, syntyy tuon tuostakin painiotteluja, joissa heikompi työnnetään ulos tunnelista. Työntämistaito on tärkeä, sillä vain vahvimmat koiraat saavat jatkettua sukuaan.